Tuoretta tietoa Virosta

6.3.2014 | Kulttuuri

Eläviä legendoja

Eläviä legendoja

Tallinn Music Week pärähtää käyntiin Stupido Recordsin synttärikemuilla 27. maaliskuuta.

 

Suomalaisen  levy-yhtiön yhteistyö virolaisten kanssa alkoi Tallinnassa jo 25 vuotta sitten. ”Villu Tamme tuli pummaan multa Viru- hotellin aulassa tupakkaa marraskuussa 1987. Olin siellä tekemässä lehtijuttua Billy Braggin matkasta Neuvostoliittoon. Paikalliset muusikot ottivat kovin mielellään kontakteja ulkomaalaisiin, samalla reissulla tapasin ensi kertaa myös Röövel Ööbikin pojat; Hendrik Sal-Sallerin ja Mihkel Raudin”, muistelee Joose Berglund Stupido Recordsista.

”Rupesin sitten jeesailemaan näitä bändejä, tuli järjestettyjä heille keikkoja Suomeen ja suomalaisille Viroon. Pikku hiljaa homma paisui levyjenjulkaisemiseksi ja loppu onkin historiaa.” Stupido julkaisi vuonna 1989 J.M.K.E.:n legendaarisen debyyttisinkun Tere perestroikan, joka nousi Suomessakin top 10 -listalle.Berglundin mukaan lahden takana oli alusta alkaen tekemisen meininkiä. ”Virolaisilla oli kauhea into päällä tehdä asioita, jotka olivat aiemmin olleet heille mahdottomia tai kiellettyjä. Se innostus heijastui sitten meihinkin päin, haluttiin omalta osaltamme olla messissä ja tuoda tätä aiemmin maanalaista UG-juttua esille. Samaan aikaanhan Virossa ja koko Itä-Euroopassa kuohui muutenkin. Villu Tamme etenkin edusti jotenkin sitä kaikkea ja oli omalla tavallaan paljon aidomman ja freesimmän tuntuinen hahmo kuin suomalaispunkkarit”, Berglund muistelee.

Virolaisen rockin nykytilastakin hänellä on omat aatoksensa: ”Virolaista indierokkia on ollut viime vuosina aika paljon esillä muun muassa Iiriksen ja Ewert & The Two Dragonsin ansiosta. Vähän kuitenkin odottaisin voimakkaampaa panosta esimerkiksi punkin ja hip hopin saralla. Ja missä on kaikki vironvenäläiset tekijät, ei kai Junk Riot voi olla noin ison väestönosan ainoa bändi?”

Stupido juhlii synttäreitään siellä, missä kaikki sai alkunsa. 27.3. Von Krahliin saapuu liuta nimekkäitä artisteja lahden molemmilta puolita: Hypnomen, The Valkyrians ja Pää kii Suomesta sekä Röövel Ööbik, J.M.K.E. ja Kosmikud Virosta, viimeksi mainittu Kauko Röyhkällä vahvistettuna.

Berglundilla on omat lempparinsa Tallinn Music Weekillä. ”Badass Yuki näyttää olevan tehnyt uuden levyn ja samalla keikalla on vielä Vaiko Eplik&Eliit, jonka olen onnistunut aina tähän mennessä missaamaan. Suomalaisista bändeistä kandee ainakin tsekata varsin raivokas Death Hawks ja sen kanssa kätevästi taas virolaisista nostetta saanut Odd Hugo.”

Tallinn Music Week 27.—29.3.

Festivaalilla esiintyy 227 bändiä 20 eri maasta, Suomesta 19 bändiä. Luvassa on laaja skaala musiikkia, muun muassa klassista, etnoa, jazzia, rockia, indietä ja metallia. Mukana menossa on myös managereita, festivaalijärjestäjiä ja levy-yhtiöitä ympäri maailmaa. Jännittävinä keikkapaikkoina toimivat Tallinnan parhaat baarit ja klubit, muun muassa Von Krahl, Kino Sõprus, Rock Cafe ja Kulttuurikattila. Festaripasseja myy Piletilevi 45 eurolla. Koko ohjelma: www.tallinnmusicweek.ee

 

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA TALLINN MUSIC WEEK

9.8.2017 | Kulttuuri

Etelä-Viron elokuussa on huippumusiikkia, soppaa ja sipulia

Etelä-Viron elokuussa on huippumusiikkia, soppaa ja sipulia

Viljandin perinnemusiikkifestivaali järjestettiin heinäkuun lopussa ja siellä esiintynyt, uuden levyn juuri julkaissut Naised köögis -yhtye esiintyy Viljandin Kaevumäellä 15. elokuuta. … Lue lisää

9.8.2017 | Henkilö

Fillarikulttuuri odottaa uutta nousua

Fillarikulttuuri odottaa uutta nousua

Polkupyörä on tuttu näky Tallinnan katukuvassa, vaikka kaupunkilaisten työmatkat taittuvatkin vielä usein autoilla.   Tallinn Bicycle Weekiä järjestävä Tõnis Savi … Lue lisää

7.8.2017 | Kulttuuri

Kummallinen kuoriainen

Kummallinen kuoriainen

Kaksi nuorta naista rakensi konserttisalin Saarenmaan perukoille.   Oudonnäköinen rakennelma nököttää Triigin satamassa Saarenmaalla. Tunnelma on kesäisen uninen. Jokunen auto … Lue lisää

3.8.2017 | Kulttuuri

Laulun ja tanssin riemua

Laulun ja tanssin riemua

Nuorten tanssi- ja laulujuhlat kokosivat Tallinnaan heinäkuun alussa kymmeniätuhansia nuoria ympäri Viroa. Juhlien nimi oli tällä kertaa Minä jään. Teksti … Lue lisää

1.8.2017 | Historia

100 esinettä Suomesta -näyttely avoinna vielä hetken

100 esinettä Suomesta -näyttely avoinna vielä hetken

Suomea ja suomalaisuutta kuvaavat esineet ovat esillä 20. elokuuta saakka Viron historiallisen museon Maarjamäen linnan tallissa. Jokainen voi käydä ihmettelemässä … Lue lisää

25.7.2017 | Kulttuuri

Mies, nainen ja meri

Mies, nainen ja meri

Pärnun kulttuurikesän vetonaula, Mies ja nainen -alastontaidenäyttely, sukeltaa tällä kertaa meren aaltoihin. Näyttelyn erikoisteema, meri, näkyy niin valokuvissa, veistoksissa kuin … Lue lisää

25.7.2017 | Kulttuuri

Folk-musiikkikesän loppuhuipennus

Folk-musiikkikesän loppuhuipennus

Käsmun kapteenien kylässä esiintyy myös suomalaisartisteja.   Elokuun alussa järjestettävä Viru Folk on yksi alan vuosittaisista suurtapahtumista. Se järjestetään Tallinnasta … Lue lisää

24.7.2017 | Kulttuuri

Kesän parhaat rantabileet

Kesän parhaat rantabileet

Weekend Festival Baltic täyttää Pärnun biitsin musiikilla ja bailukansalla.   Kolmatta kertaa järjestettävä festivaali on koko Baltiassa jo käsite. Elokuun … Lue lisää