Tuoretta tietoa Virosta
24.11.2014 | Kulttuuri

Yrittäminen kannattaa Virossa

Yrittäminen kannattaa Virossa

The Baltic Guide haastatteli Pentti Nokelinia Suomen Yrityskaupat Eesti -firmasta, joka on ainoa Virossa toimiva ammattimainen vain yritysten myyntiin keskittyvä yhtiö. Nokelin on toiminut yrittäjänä Virossa vuodesta 1992 alkaen.

1. Mitä Suomen Yrityskaupat Eestin palveluihin kuuluu? ”Perustyötämme on toimivien yrityksien myynti. Meille tyypillinen asiakas on yrittäjä, joka haluaa luopua yritystoiminnastaan esimerkiksi eläkkeelle siirtymisen takia tai siksi, että aikoo tehdä jotain muuta liiketoimintaa myynnistä saamillaan rahoilla. Etsimme yritykselle ostajan ja huolehdimme, että kauppa on onnistunut ja turvallinen molemmille osapuolille. Teemme myös ostotoimeksiantoja, yritysten arvonmäärityksiä ja uusien yrityksien käynnistämisiä avaimet käteen -periaatteella. Asiakassuhde aloitetaan aina maksuttomalla asiakkaan tarpeiden kartoituksella.”

2. Suomalaistaustaisia yrityksiä toimii Virossa jo yli 4 000. Mikä suomalaisia houkuttelee Viroon? ”Yksi tärkeimmistä syistä on Viron edullinen yritysverotus. Yrityksen tulosta verotetaan vasta sitten, kun omistajat ottavat rahaa yrityksestä ulos. Viron sähköiset palvelut ovat erityisen kehittyneitä, mikä helpottaa ja nopeuttaa jokapäiväistä elämää. Viron yleinen kustannustaso on myös vastaavaa suomalaista paljon edullisempi.”

3. Minkä alan yrityksiä Viroon erityisesti siirtyy? ”Tuotantoyritykset ovat tyypillisimpiä maahanmuuttajia. Myös monet palvelualan yritykset ovat löytäneet Virosta hedelmällisen maaperän oman liiketoimintansa tekemiseen ja kehittämiseen.”

4. Mitä Viroon tulevan kannattaa huomioida?

”Yrittäminen vaatii maasta riippumatta paljon osaamista ja resursseja. Jos aikoo tulla Viroon yrittäjäksi, niin asiaan pitää suhtautua tosissaan ja varata yritystoimintaan riittävästi aikaa ja muita resursseja. Lisäksi yritys tarvitsee luotettavan paikallisen kumppanin, esimerkiksi meidän kaltaisen yrityksen, joka organisoi toimitilat, henkilöstön, lakiasiat ja kirjanpidon.”

5. Miten yrityksen perustaminen käytännössä tapahtuu? ”Paikallisella henkilökortilla yrityksen voi perustaa netissä varttitunnissa. Muutoin pitää käydä notaarissa ja odottaa pari päivää, jonka jälkeen voi mennä pankkiin avaamaan pankkitilin ja ilmoittautua verottajalle. Ja sitten töihin.” ■

Suomen Yrityskaupat Eesti www.yrityskaupat.ee

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

20.4.2024 | Kulttuuri

Tänään Tallinnassa – lauantain menovinkit

Tänään Tallinnassa – lauantain menovinkit

Sisustus- ja designmessut jatkuvat Viron messukeskuksessa kello 10.00 J-TSOON5 Nuorten ja Aasian alakulttuurien festivaali jatkuu kello 10.00 Kulttuurikattilassa Tallinnan … Lue lisää

19.4.2024 | Kulttuuri

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Viikon päätteeksi voi nauttia amerikkalaisen jazzpianistin ja -säveltäjän Thelonious Monkin ajattomista sävellyksistä kahden illan ajan Tallinnassa ja Pärnussa. Thelonious … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

18. huhtikuuta konserttisarja ”Aavik Salzburgissa” jatkuu Mustapäiden talossa Tallinnan vanhassakaupungissa. Konsertissa kantaesitetään Kristjan Randalun uusi sävellys, jossa vaikutteita jazzista … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

Legendaarinen brittiläinen elektropunk-yhtye The Prodigy esiintyy Tallinnan laululavalla 17. elokuuta. Konsertin liput ovat nyt myynnissä. The Prodigy on ollut … Lue lisää

17.4.2024 | Kulttuuri

camera icon10
Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Tulevana viikonloppuna (20.–21.4.) kulttuuripääkaupunki Tartossa järjestetään ensimmäistä kertaa Open House Tartto -tapahtuma. Tapahtumaviikonlopun aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua 30 … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tallinnan Vapaudenaukiolla järjestetään 9. toukokuuta ilmainen konsertti Eurooppa-päivän kunniaksi. Konsertissa esiintyvät Viron huippuartistit Tommy Cash, nublu, Gameboy Tetris ja … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Tänä keväänä Circum Absurdum jatkaa surrealistisen kabareesirkuksenparissa. Esityksistä voi nauttia Noblessnerinvalimon Nobel-salissa 18.4., 19.4., 20.4. ja 26.4. Circum Absurdumin … Lue lisää

15.4.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

5.4.–9.6.Giselle -baletti, Tallinna 11.–21.4.Otepään maut -ruokafestivaali, Otepää 16.4. ”Sakraaliminimalismi” -konsertti, Tartto 16.4. Steinway Gaala, Pärnu 16.4.–3.5. Kabaree Circum Absurdum, … Lue lisää