Tuoretta tietoa Virosta
4.4.2012 | Kulttuuri

Yliopistokaupunki puhkeaa kukkaan

Yliopistokaupunki puhkeaa kukkaan

Yliopistokaupunki puhkeaa kukkaan

Kukkarokaan ei rasitu turhaan, sillä monet tapahtumista ovat maksuttomia. Tarttolaisten suosikkeja ovat esimerkiksi yölaulujuhlat, joihin keräännytään yhteislaulamaan suurella joukolla tai ”Karsumm”, jossa kilpaillaan siitä, kuka pystyy ylittämään Emajoen itse rakentamallaan härvelillä.

Kevätpäivien kanssa samaan aikaan osuu myös vappu, joka on Virossa isohko juhla. Sitä kerääntyvät juhlimaan Tartossa erityisesti opiskelijat, mutta myös muu kaupungin väki.

Vanemuisesta mainitsemisen ansaitsee Maija Poppanen -musikaali 3.4. ja 15.4. Musikaali on tekstitetty suomeksi ja englanniksi, joten juonessa pysyy hyvin mukana. Vanemuine juhlistaa kansainvälistä tanssin päivää 29.4. ja järjestää silloin vuotuisen balettigaalansa. Esiintyjäkaarti koostuu paikallisista ja ulkomaisista nimistä.

Kannattaa myös huomioida virolaisen elokuvan 100-vuotispäivä, jota juhlistetaan pitkin vuotta elokuvanäytäntöjen ja näyttelyiden merkeissä.

 

TEKSTI REETTA SAHLMAN, KUVA ANTON KLINK

Lue lisää samasta aiheesta

19.4.2024 | Kulttuuri

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Viikon päätteeksi voi nauttia amerikkalaisen jazzpianistin ja -säveltäjän Thelonious Monkin ajattomista sävellyksistä kahden illan ajan Tallinnassa ja Pärnussa. Thelonious … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

18. huhtikuuta konserttisarja ”Aavik Salzburgissa” jatkuu Mustapäiden talossa Tallinnan vanhassakaupungissa. Konsertissa kantaesitetään Kristjan Randalun uusi sävellys, jossa vaikutteita jazzista … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

Legendaarinen brittiläinen elektropunk-yhtye The Prodigy esiintyy Tallinnan laululavalla 17. elokuuta. Konsertin liput ovat nyt myynnissä. The Prodigy on ollut … Lue lisää

17.4.2024 | Kulttuuri

camera icon10
Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Tulevana viikonloppuna (20.–21.4.) kulttuuripääkaupunki Tartossa järjestetään ensimmäistä kertaa Open House Tartto -tapahtuma. Tapahtumaviikonlopun aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua 30 … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tallinnan Vapaudenaukiolla järjestetään 9. toukokuuta ilmainen konsertti Eurooppa-päivän kunniaksi. Konsertissa esiintyvät Viron huippuartistit Tommy Cash, nublu, Gameboy Tetris ja … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Tänä keväänä Circum Absurdum jatkaa surrealistisen kabareesirkuksenparissa. Esityksistä voi nauttia Noblessnerinvalimon Nobel-salissa 18.4., 19.4., 20.4. ja 26.4. Circum Absurdumin … Lue lisää

15.4.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

5.4.–9.6.Giselle -baletti, Tallinna 11.–21.4.Otepään maut -ruokafestivaali, Otepää 16.4. ”Sakraaliminimalismi” -konsertti, Tartto 16.4. Steinway Gaala, Pärnu 16.4.–3.5. Kabaree Circum Absurdum, … Lue lisää

14.4.2024 | Kulttuuri

Balettia ja oopperaa lapsille

Balettia ja oopperaa lapsille

Narvassa järjestetään 15.–20. huhtikuuta jo kolmatta kertaa lasten ooppera- ja balettifestivaali. Tapahtuma on osa Narvan elokuisia oopperapäiviä(21.–25.8.) ja se … Lue lisää