Tuoretta tietoa Virosta
3.3.2017 | Kulttuuri

Yhteinen meremme

Yhteinen meremme

Jouni Hiltusen luontoelokuva Matka merelle on kunnianosoitus Suomenlahdelle.

 

Neljän vuoden kuvaukset Virossa, Suomessa ja Venäjällä jättivät Jouni Hiltuseen lähtemättömät vaikutukset. Tunnelma urakan jälkeen on samaan aikaan haikea ja helpottunut.

”Haikea sen vuoksi, että neljän vuoden aika kului niin nopeasti. Kuvaaminen on kuitenkin luontoelokuvan tekemisessä ehdottomasti parasta aikaa”, Hiltunen pohtii.

Luontoelokuvan tekemiseen liittyy kuitenkin paljon epävarmuustekijöitä, luonto kun on ennalta-arvaamaton. Mielessä pyörinyt visio ei välttämättä toteudu ollenkaan tai se muuttaa muotoaan, Hiltunen pohtii.

”Tässä elokuvassa materiaalin määrä oli suuri ja se toi painetta leikkaukseen sekä aikatauluun. Joten on helpotus, että saimme elokuvan ajallaan valmiiksi.”

 

Viron luonto teki Jouni Hiltuseen syvän vaikutuksen. Kuvausrupeaman aikana hän liikkui Suomenlahden rantojen lisäksi paljon Matsalussa ja Hiidenmaalla.

”Virosta jäi mieleen ehkä päällimmäisenä keväiseen muuttoon liittyvä tunnelma. Sitä tietysti vahvisti se, että olin useampana vuonna liikkeellä jo varhain keväällä, jolloin Suomen puolella oli vielä hyvin talvista.”

Lintuelämyksistä suurimmaksi Hiltunen nostaa merikotkien kuvaamisen Hiidenmaalla, mikä vie voiton jopa Matsalun hanhimassoista.

”Tärkeintä varmaankin oli monen vuoden aikana kertynyt Viron luonnon tuntemuksen syventyminen”, Hiltunen toteaa ja toivoo, että voisi jatkaa Virossa kuvaamista myös tulevaisuudessa.

 

Matka merelle valittiin viralliseksi Suomi 100 -elokuvaksi. Jouni Hiltunen on ylpeä elokuvan saamasta kunniasta.

”Suomenlahti on erottamaton osa Suomen historiaa. Toisaalta Suomenlahti jää helposti pieneksi maininnaksi puhuttaessa yleisemmin Itämerestä tai Itämeren tilasta.”

Hiltunen haluaa elokuvan avulla tuoda esiin Suomenlahden erityispiirteitä juhlavuoden kuluessa.

Elokuvan sanoman Jouni Hiltunen kiteyttää näin: ”Elokuvan suurin arvo ja sanoma on siinä, jos se omalta osaltaan tuo merta lähemmäksi niitä ihmisiä, joiden suhde mereen on syystä tai toisesta päässyt hieman haalistumaan.”

”Oma merimatkani kesti neljä vuotta, mutta yhtään päivää en vaihtaisi pois. Tiivistettynä haluaisin sanoa kaikille: ottakaa perhe mukaan ja tehkää retki meren rantaan, se päivä ei mene hukkaan.” 

Matka merelle -elokuva tulee ensi-iltaan 3. maaliskuuta elokuvateattereissa Suomessa. Lue pidempi juttu elokuvasta lokakuun 2016 The Baltic Guidesta.

 

Teksti Mikko Virta, kuva Jouni Hiltunen

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA JOUNI HILTUNEN

Lue lisää samasta aiheesta

19.4.2024 | Kulttuuri

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Viikon päätteeksi voi nauttia amerikkalaisen jazzpianistin ja -säveltäjän Thelonious Monkin ajattomista sävellyksistä kahden illan ajan Tallinnassa ja Pärnussa. Thelonious … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

18. huhtikuuta konserttisarja ”Aavik Salzburgissa” jatkuu Mustapäiden talossa Tallinnan vanhassakaupungissa. Konsertissa kantaesitetään Kristjan Randalun uusi sävellys, jossa vaikutteita jazzista … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

Legendaarinen brittiläinen elektropunk-yhtye The Prodigy esiintyy Tallinnan laululavalla 17. elokuuta. Konsertin liput ovat nyt myynnissä. The Prodigy on ollut … Lue lisää

17.4.2024 | Kulttuuri

camera icon10
Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Tulevana viikonloppuna (20.–21.4.) kulttuuripääkaupunki Tartossa järjestetään ensimmäistä kertaa Open House Tartto -tapahtuma. Tapahtumaviikonlopun aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua 30 … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tallinnan Vapaudenaukiolla järjestetään 9. toukokuuta ilmainen konsertti Eurooppa-päivän kunniaksi. Konsertissa esiintyvät Viron huippuartistit Tommy Cash, nublu, Gameboy Tetris ja … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Tänä keväänä Circum Absurdum jatkaa surrealistisen kabareesirkuksenparissa. Esityksistä voi nauttia Noblessnerinvalimon Nobel-salissa 18.4., 19.4., 20.4. ja 26.4. Circum Absurdumin … Lue lisää

15.4.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

5.4.–9.6.Giselle -baletti, Tallinna 11.–21.4.Otepään maut -ruokafestivaali, Otepää 16.4. ”Sakraaliminimalismi” -konsertti, Tartto 16.4. Steinway Gaala, Pärnu 16.4.–3.5. Kabaree Circum Absurdum, … Lue lisää

14.4.2024 | Kulttuuri

Balettia ja oopperaa lapsille

Balettia ja oopperaa lapsille

Narvassa järjestetään 15.–20. huhtikuuta jo kolmatta kertaa lasten ooppera- ja balettifestivaali. Tapahtuma on osa Narvan elokuisia oopperapäiviä(21.–25.8.) ja se … Lue lisää