Tuoretta tietoa Virosta
7.9.2020 | Henkilö

Viru-hotellin uusi johtaja Sari Sopanen: ”Haluaisin luoda Tallinnan mummotunnelin”

Viru-hotellin uusi johtaja Sari Sopanen haluaa luotsata hotellilegendan Tallinnan tärkeimmäksi viihdekeskukseksi.
Teksti Mikko Virta, kuvat Andrei Chertkov 

Viru-hotellin uusi johtaja Sari Sopanen: ”Haluaisin luoda Tallinnan mummotunnelin”Viru-hotellin uusi johtaja Sari Sopanen toivoo, että matkustaminen Suomen ja Viron välillä pysyy pandemiasta huolimatta vapaana.

Korkeiden puiden takaa pilkottaa tuttu näky. Tallinnan ensimmäinen pilvenpiirtäjä, Viru-hotelli, seuraa kaupungin kulkijoita, menipä keskustassa minne tahansa. 

Tammsaaren puiston keskellä seisoo tyytyväinen nainen. Original Sokos Hotel Virun uusi johtaja Sari Sopanen on ollut pari kuukautta uudessa pestissään. 

Pärnusta Tallinnaan muuttanut Sopanen kertoo palanneensa itse asiassa juurilleen. ”Asuin ja työskentelin Tallinnassa vuosina 1996–2000. Johdin silloin Sokos-tavarataloa. Silloin täällä oli kyllä melko erilaista, Tallinna on muuttunut ihan kauheasti”, hän sanoo.   

Virossa Sopasella on ollut koti jo kohta kuusi vuotta. Hän asui aikaisemmin Pärnussa, jossa johti Hedon Spa & Hotel -kylpylähotellia yli viisi vuotta. 

Hyvin Viron kesäpääkaupungissa viihtynyt Sopanen ihmettelee itsekin, ettei ole juuri ikävöinyt entistä kotikaupunkiaan. 

”Tempo on ollut niin kova, ettei ole ollut aikaa. Pärnusta jäi hyvät muistot. Kaupunki kehittyy valtavalla vauhdilla.” 

Pärnussa Sopanen käy silti yhä säännöllisesti. Hyvä syy vierailuun on hevostalleilla Audrussa.   

”Tumma ruunapoika Toni ei ole vielä suostunut muuttamaan Tallinnaan”, hän naurahtaa. 

Sari Sopanen uskoo, että matkailu kyllä toipuu, mutta siihen menee muutama vuosi. ”Jaksan kyllä uskoa, että ihmiset ovat sosiaalisia ja tarve matkustaa palautuu.”

Viru-hotellin aulassa on elokuun iltapäivänä hiljaista. Sari Sopanen myöntää, että hiljaista on ollut. Korona on vaikuttanut Virunkin toimintaan hyydyttävästi.  

”Jokapäiväisessä toiminnassamme on rauhallista. Kyllä tämä talo elää ihan hirveästi Suomen turismista.”

Sopanen ei halua kertoa tarkkoja numeroita, mutta kun normaalisti heinäkuussa Virun täyttöaste on 95 prosenttia, niin tänä vuonna lukema putosi noin kolmannekseen. 

Se tarkoittaa sitä, että kesällä normaalisti yli tuhat henkilöä vetävässä hotellissa on ollut esimeriksi elokuussa parisen sataa vierasta päivittäin.

Ei siis ihme, että Viron suurin hotelli joutui tekemään keväällä kipeitä ratkaisuja. Kolmannes työntekijöistä irtisanottiin kesällä. 

Sari Sopanen kertoo, että nyt mennään eteenpäin pienemmällä porukalla. 

”Tämä on hyvä aika tehdä suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Jaksan kyllä uskoa, että ihmiset ovat sosiaalisia ja tarve matkustaa palautuu. Varmasti tästä pandemiastakin jotain opitaan.”  

”Toipuminen kestää todennäköisesti useita vuosia, että päästään samalle tasolle kuin vuonna 2019”, hän toteaa.  

Sopanen ei halua kuitenkaan liikaa voivotella. Vaikeassa tilanteessa hotellijätin ruoriin tarttunut nainen saa haasteista vain voimaa. 

”Rakastan haasteita ja näen tässä hotellissa paljon potentiaalia. Täällä on myös hyviä tyyppejä töissä.” 

 

Pari kuukautta Virua vetäneellä Sari Sopasella on visio: aitiopaikalla Tallinnan keskustassa sijaitseva ikoninen maamerkki voisi olla kaupungin vetovoimaisin viihdekeskus. 

”Millään toisella talolla ei ole samanlaisia fasiliteetteja tässä kaupungissa”, hän sanoo ja alkaa luetella Virun palveluita: jättimäinen kokoustila, KGB-museo, Merineitsi-ravintola, Valuuttabaari, day-spa, Amarillo, kattoterassi. 

”Ja kabaree, joka alkaa taas lokakuussa. Kävin itse siellä ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten ja yllätyin todella positiivisesti. Se on todellinen irtiotto arjesta.” 

Sopanen kertoo, että suunnitelmissa on tuoda erilaisia artisteja esiintymään Viruun. 

”Ja jonain iltana, tai miksei päivälläkin, voisi Merineitsin tiloissa olla tanssit!” 

”Amarillon terassista haluaisin luoda Tallinnan ’mummotunnelin’. Eli siellä olisi elävää musiikkia ja se olisi paikka, johon tullaan ennen kuin lähdetään viettämään aamuyön elämää. Vähän niin kuin aikuisen ihmisen menopaikka”, Sopanen visioi innostuneesti. 

”Että myös oikeasti aikuiset ihmiset tuntisivat Virussa olonsa kotoisaksi.” 

”Mun ajatukseni on, että Viru toimisi vähän niin kuin risteilyalus. Esimerkiksi maanantaina on tanssit, keskiviikkona karaokea, perjantaina biletystä. Päivästä riippuen olisi tarjolla erilaista musiikkia ja viihdettä”, Sopanen kiteyttää.  

 

Suomalaiseen S-ryhmään kuuluva Viru on todellinen suomalaishotelli, jonka asiakkaista noin 65 prosenttia on suomalaisia. 

Mitä Sopanen haluaisi sanoa suomalaiselle matkailijalle, joka epäröi Tallinnaan lähtöä koronan takia? 

”Ei ole mitään pelättävää. Viro on hoitanut tosi hienosti korona-ajan ja asia on hyvin hallinnassa. Myös hotelli tekee kaiken minkä voi turvallisuuden takaamiseksi. Esimerkiksi aamiaissalissa on nyt hyvin tilaa ruokailla. Ja nyt myös Tallinnassa on tilaa nauttia.”

”Voin omalta puolelta luvata, että täällä huolehditaan turvallisuusasioista.”

 

Sari Sopasen vinkit Tallinnaan

Reidin tie – ”Reidin rantatie (Reidi tee) on ihan uskomattoman hieno. Se ei ole vain kevyen liikenteen väylä, vaan siellä on lasten leikkipaikkoja, levähdyspaikkoja, istutuksia.”

Kadriorgin puisto – ”Se on ihan mieletön! Koko puistoalue Japanin puutarhoineen. Hyvät kengät jalkaan ja tallaamaan!”

Telliskivi – ”Tosi mahtava alue: kivoja ravintoloita, puoteja. Ihan oma maailmansa.”

Ravintolat – ”Uusia ravintoloita tulee Tallinnaan kuin sieniä sateella. Hyviä ravintoloita on muuallakin kuin Vanhassakaupungissa.”

Museot – ”Kaikki Tallinnan uudet museot, valtavasti katsottavaa.”

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta

1.2.2024 | Henkilö

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Viime vuoden lopussa Suomen matkailuala kokoontui vuotuiseen Finnish Travel Galaan palkitsemaan matkailualan yrittäjiä, vaikuttajia ja matkakohteita. Äänestyksiin kesä-heinäkuussa osallistui … Lue lisää

28.1.2024 | Henkilö

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari on asunut Tartossa lähes 18 vuotta. Nyt hänen kotikaupunkinsa paistattelee Euroopan kulttuuripääkaupunkina ja kuulimme parhaat kulttuuritärpit kaupunkiin. … Lue lisää

14.1.2024 | Henkilö

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Marraskuun lumisateisena sunnuntaina Helsingin Kaapelitehdas on täynnä ihmisiä. Käytävillä myydään virolaisia tuotteita ja maakunnat sekä kaupungit esittelevät omia kohteitaan … Lue lisää

17.11.2023 | Henkilö

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija ja toimittaja Eveliina Talvitie ei ollut ennen Viroon muuttoaan mikään tyypillinen Tallinnan kävijä, mutta niinä kertoina kun kirjailija … Lue lisää

14.11.2023 | Henkilö

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

KatriRiihilahti on uransa huipulla oleva tanssija ja koreografi, jonka lähes kaikki suomalaiset tuntevat supersuositusta ”Tanssii tähtien kanssa” -ohjelmasta sekä … Lue lisää

1.9.2023 | Henkilö

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

Kuulun siihen ikäpolveen, joka muistaa vielä Jukka Tapio Karjalaisen työskennelleennuorena miehenä SEK-mainostoimistossa. Harva nykyinen faniehkä tietää, ettäennen mahtavaa musiikkiuraansa … Lue lisää

27.8.2023 | Henkilö

Hulvaton humoristi

Hulvaton humoristi

Kirjailija, käsikirjoittaja ja koomikko Antto Terras on ihastuttanut, ärsyttänyt ja naurattanut huumorillaan molemmin puolin Suomenlahtea jo pari vuosikymmentä. Hän … Lue lisää

24.8.2023 | Henkilö

Minnan kyydissä Tallinnassa

Minnan kyydissä Tallinnassa

Kaksi vuotta sitten Minna Rytylä teki rohkean päätöksen ja otti vastaan alkuopetuksen opettajan sijaisuuden Tallinnan suomalaisesta koulusta. Edessä oli … Lue lisää