Tuoretta tietoa Virosta
22.1.2018 | Viro

Verkkouutinen Viron vaisu osallistuminen ihmetytti Matkamessuilla – missä oli Viro 100?

Viron vaisu osallistuminen ihmetytti Matkamessuilla – missä oli Viro 100?Visit Estonian lava ammotti sunnuntaina iltapäivällä tyhjyyttään.

Helsingin Matkamessuille viikonloppuna osallistuneet virolaiset näytteilleasettajat antoivat kärkevää palautetta Viron matkailun edistämiskeskuksen suuntaan.

Monia ihmetytti Matkailun edistämiskeskuksen järjestämä Visit Estonia -lava, jossa ei tapahtunut viikonlopun aikana kovinkaan paljon. Esimerkiksi sunnuntaina lavalla esiintyi vain Ahhaa-tiedekeskus Tartosta.

Angela Nairis Saaremaa Turism -säätiöstä heitti pallon EAS:in (Viron elinkeinoelämän kehittämissäätiö) suuntaan.

”EAS olisi voinut itse panostaa ja kutsua lavalle esiintyjiä, esimerkiksi musiikin esittäjiä tai miksei vaikka mielenkiintoisia keskustelijoita. Olisi voinut olla sellainen lavashow, joka olisi houkutellut ihmisiä Viron messualueelle. Onhan nyt sentään Viro 100 -juhlavuosi”, Nairis kertoi The Baltic Guidelle sunnuntaina Matkamessuilla.

Viro 100 -juhlavuosi näkyi Nairiksen mukaan messuilla liian vähän.

”Matkailun näkökulmasta sitä ei näkynyt millään tavalla. Meillä on vain kerran tällainen juhlavuosi, joten siihen olisi voinut panostaa enemmän.”

Sen sijaan Latvia ja Liettua toivat osastoillaan 100-vuotisjuhliaan näyttävästi esille.

Myös monien suosittujen virolaiskohteiden puuttuminen ihmetytti messuilla. Poissa olivat muun muassa Tartto ja Haapsalu, jotka yleensä ovat osallistuneet Matkamessuille.

Saarenmaan messuosastolla kyseltiin ahkerasti myös Viron muista kohteista. ”Tarton lisäksi kyseltiin erityisesti Peipsin ja Haapsalun kohteista”, Nairis kertoi.

Hän uskoo, että messuilla käyminen kannattaa, sillä suomalaiset eivät tunne Viroa vielä niin hyvin ja Saarenmaakin on monille vielä tuntematon paikka.

”Olemme Saarenmaan kanssa käyneet 15–20 vuotta Helsingin messuilla. Tavoitteenamme on olla esillä ja muistuttaa suomalaisia siitä, että olemme olemassa.

Messuilla on paljon suomalaisia, jotka eivät ole koskaan käyneet Saarenmaalla. Tuntuu siltä, että ihmiset etsivät nyt aktiivisesti uusia kohteita Tallinnan ulkopuolelta.”

Viron Matkailun edistämiskeskus kertoi viime vuonna, ettei se aio osallistua Helsingin Matkamessuille perinteiseen tapaan, vaan ainoastaan järjestämällä lavan, jossa halukkaat voivat esiintyä. The Baltic Guide kertoi asiasta lokakuussa. Jutun voi lukea tästä.

Matkailun edistämiskeskuksen johtaja Tarmo Mutso oli The Baltic Guiden haastattelussa marraskuussa. Jutun voi lukea tästä.

Teksti ja kuva Mikko Virta

Lue lisää samasta aiheesta
Matkamessut tarmo mutso Viro-100 Visit Estonia

4.12.2023 | Viro

Viron BKT laski 4 prosenttia

Viron BKT laski 4 prosenttia

Viron talouden taantuma syveni vuoden 2023 kolmannella neljänneksellä (heinä-, elo-, syyskuussa), jolloin maan bruttokansantuote (BKT) laski 3,9 prosenttia vuoden … Lue lisää

22.11.2023 | Mainos | Viro

Mainosta Helsingin Sataman Länsiterminaali 2:ssa!

Mainos Mainosta Helsingin Sataman Länsiterminaali 2:ssa!

The Baltic Guide on tiivistänyt yhteistyötään Helsingin Sataman kanssa. Luomme yhdessä Länsiterminaali 2:een modernia mainosmaailmaa. Länsiterminaali 2:n uuden infoseinän … Lue lisää

22.11.2023 | Viro

Sukupuolten välinen palkkaero kasvaa Virossa

Sukupuolten välinen palkkaero kasvaa Virossa

Viron tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuonna 2022 naispuolisten työntekijöiden bruttotuntiansiot olivat 17,7 prosenttia pienempiä kuin miesten. Sukupuolten palkkaero kasvoi 2,8 … Lue lisää

21.11.2023 | Ostokset

Hintaero uusien ja vanhojen asuntojen välillä kasvaa

Hintaero uusien ja vanhojen asuntojen välillä kasvaa

Viron asuntomarkkinoilla eletään epävarmuuden aikoja, jotka toisaalta kannustavat ostajia tekemään kauppoja laskeneiden myyntihintojen takia ja toisaalta myyjiä varautumaan pidentyneisiin … Lue lisää

17.11.2023 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Polttoaineskandaali Riigikogussa Virossa kansanedustajilla on oikeus tankata polttoainetta autoonsa valtion piikkiin. Viron konservatiivisen kansanpuolueen (Ekre) kansanedustaja Kalle Grünthal on … Lue lisää

17.11.2023 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Virossa viihtyy myös talvella

Mainos Virossa viihtyy myös talvella

Virossa vietetään tänä vuonna saunavuotta. Se on omistettu kaikille, jotka rakastavat saunomista tai haluavat tutustua saunakulttuuriin lähemmin. Sauna on … Lue lisää

17.11.2023 | Mainos | Viro

Uusi Tallinn Cardin sovellus – omatoimimatkailijan paras reissukaveri

Mainos Uusi Tallinn Cardin sovellus – omatoimimatkailijan paras reissukaveri

Oletko tulossa Tallinnaan (taas), mutta et tiedä, mitä tehdä kaupungissa? Haluaisitko käyttää vähemmän aikaa matkasi jokaisen vaiheen suunnitteluun ja … Lue lisää

10.11.2023 | Viro

Syyskuussa Aasiasta saapuvien matkailijoiden määrä kasvoi merkittävästi

Syyskuussa Aasiasta saapuvien matkailijoiden määrä kasvoi merkittävästi

Viron tilastokeskuksen mukaan maan majoitusliikkeissä yöpyi syyskuussa 2023 lähes 274 000 matkailijaa, mikä oli 5 prosenttia enemmän kuin viime … Lue lisää