Tuoretta tietoa Virosta
26.10.2020 | Vapaa-aika

Viron urheilu- ja olympiamuseo Tartossa avattiin jälleen – Viro sai urheilun kuuluisuuksien salin

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov 

Viron urheilu- ja olympiamuseo Tartossa avattiin jälleen – Viro sai urheilun kuuluisuuksien salinViron urheilun tarina (Eesti spordi lugu) on uudelleen avatun Viron urheilu- ja olympiamuseon perusnäyttelyn nimi. Kuva on ajalta ennen museon uudistumista.

Kesästä asti remontissa ollut Viron urheilu- ja olympiamuseo (Eesti Spordi- ja Olümpiamuuseum) Tartossa avattiin jälleen yleisölle 24. lokakuuta uudistustöiden jälkeen.

Tarton keskustassa sijaitseva museo uudistui Viron eri tiedotusvälineiden uutisten perusteella täysin.

Museoon avattiin esimerkiksi Viron urheilun “hall of fame” eli kuuluisuuksien sali. Siellä ovat saaneet paikkansa 1900-luvun puolella menestyneet virolaisurheilijat.

Kunniapaikan saaneita ovat Eesti Päevaleht -lehden mukaan muun muassa kolmiloikan olympiavoittaja Jaak Uudmäe, olympiapronssia hiihtänyt Allar Levandi, pyöräilijä Rein Kirsipuu sekä floretin olympiavoittaja Svetlana Tširkova-Lozovaja.

Museossa on nähtävänä myös paljon Viron olympiamitaleita, kuten esimerkiksi kymmenottelija Erki Noolin olympiakulta vuoden 2000 Sydneyn olympialaisista. Nool ja monet muut menestyneet urheilusankarit olivat tutustumassa museoon avajaisviikonloppuna. 

Tartu Postimees -lehden mukaan tuhannen neliömetrin suuruisessa museossa on kuuluisuuksien salin lisäksi esimerkiksi interaktiivinen koripallokenttä, rallisimulaattori ja urheiluselostusnurkkaus. Löytyypä museosta myös doping-testin ottamista esittelevä huone.

Klassista museomaailmaa edustaa sali, johon on koottu valtava määrä erilaisia eri aikakausien urheiluvälineitä. 

Kuvia uudistuneesta museosta näkee esimerkiksi tästä Tartu Postimees -lehden uutisesta. The Baltic Guide on kirjoittanut museosta aiemmin muun muassa tässä jutussa

Urheilu- ja olympiamuseo on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin kello 11–18.

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
museo tartto urheilu urheilu- ja olympiamuseo

19.3.2024 | Vapaa-aika

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tästä päivästä aina huhtikuun loppuun saakka joka tiistai klo 18.00 kaikenikäisiä pyöräilijöitä kutsutaan ilmaisille pyöräretkille. Reitit kulkevat pitkin poikin … Lue lisää

7.3.2024 | Vapaa-aika

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Virossa naistenpäivää juhlitaan antamalla kukkia ja lahjoja naisille. Jos miehiä ei muulloin näe kukkakaupoissa, on heitä naistenpäivän aamuna kukkakauppojen … Lue lisää

5.3.2024 | Vapaa-aika

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Eilen alkoivat viikon kestävät talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut Tallinnassa. Tapahtuma on suurin maailmassa järjestettävä talviuintikilpailu, johon osallistujia saapuu ympäri maailmaa. Tämänpäiväisen … Lue lisää

4.3.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.2.–30.3. Fotofest, Pärnu 4.–10.3. Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut, Tallinna 5.–9.3. TUJA 2024 -jazzfestivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu 7.3.–23.4. Tribute to Queen … Lue lisää

2.3.2024 | Kulttuuri

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien Talvifestivaalilla(Kolkja Kelk ja Talveprääznik) saatetaan hyvinkin heittää hyvästit vuoden kylmimmälle vuodenajalle, jos säätiedotukset pitävät paikkansa. … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

26.2.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–29.2. Maukas Tartto -ravintolakuukausi, Tartto 23.2.–2.3. Nuorten ampumahiihdon MM-kisat, Otepää 25.–27.2. Dokumenttielokuvien sarja Ukraina. Murrosvuodet., Tartto 26.2. Elokuvan 20 … Lue lisää

23.2.2024 | Vapaa-aika

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Viron talvipääkaupunki Otepää toivottaa tervetulleeksi 500 nuorta ampumahiihtäjää 38 maasta Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) järjestämiin nuorten ja juniorien MM-kilpailuihin. Tehvandin … Lue lisää