Tuoretta tietoa Virosta
24.5.2021 | Historia

Viron ulkoilmamuseoon pystytettiin neuvostoaikaisen kolhoosin asuinrakennus

Teksti Timo Huttunen, 
kuvat Viron ulkoilmamuseo, Magnus Heinmets

Viron ulkoilmamuseoon pystytettiin neuvostoaikaisen kolhoosin asuinrakennus

 

Tallinnan Rocca al Maren -kaupunginosassa sijaisevassa Viron ulkoilmamuseossa (Eesti vabaõhumuuseum) avattiin yleisölle neuvostoaikainen kolhoosin asuinrakennus.

Rakennus on kaksikerroksinen kerrostalo, jollaisia rakennettiin neuvostoaikana Viron maaseudulle. Talo on tuotu Valgamaalta, Etelä-Virosta Tallinnaan. Se rakennettiin alun perin vuonna 1964 Järvesalun kolhoosissa sijaitsevan Sookurun navetan työntekijöille.

Talo ja sen esineisto esittelevät kuinka ihmiset elivät kolhooseissa Neuvostoliiton aikana ja sen jälkeen itsenäisessä Virossa.

Näyttely alkaa 1960-luvulta. Yksi huoneisto esittelee 1970-luvun kukoistavaa kolhoosiaikaa. Sieltä siirrytään 1990-luvun alkupuolelle, jolloin uudelleen itsenäistyneessä Virossa kolhoosijärjestelmä loppui. Sitten päästään jo vuoteen 2019, jolloin vanha kolhoosihuoneisto on muuttunut nykyaikaiseksi asunnoksi. Neljän huoneiston talon jokainen asunto kertoo yhdestä aikakaudesta ja oman aikansa ihmisten elämästä.

1960-luvun huoneisto on useamman perheen yhteisasunto. 1970-luvun huoneisto perustuu Läänin perheen tarinaan. Se kertoo Neuvostoliiton kukoistuksen ajasta. Kolmen hengen perheellä oli tuolloin muun muassa televisio ja radio. Surullisin tarina alkoholismista ja työttömyydestä löytyy 1990-luvun asunnosta. Vuoden 2019 asunto kertoo uudesta alusta, joka on vienyt perheen isän töihin ulkomaille.

Talon kellarissa on näyttely, joka esittelee Viron maaseudun elämän avainkysymyksiä kolhoosien perustamisesta nykypäivään.

Rakennuksen yhteydessä on myös sauna-autotalli ja vaja sekä talon asukkaiden kasvimaa.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
asuinrakennus asunto kolhoosi kolhoositalo neuvostoaika Neuvostoliitto sovhoosi viron ulkoilmamuseo

12.3.2024 | Historia

Museo Sinimäkien taistelun aseista ja esineistöstä

Museo Sinimäkien taistelun aseista ja esineistöstä

Vaivara Sinimägede muuseum (Vaivaran Sinimäkien museo) on Itä-Virumaalla Sinimäellä, sijaitseva museo, joka esittelee toisen maailmansodan aikana käytyyn Sinimäen taisteluun … Lue lisää

10.3.2024 | Kulttuuri

Taikaa ilmassa – Esseitä vanhasta ja nykyisestä Virosta

Taikaa ilmassa – Esseitä vanhasta ja nykyisestä Virosta

Viro on suomalaisille läheinen ja rakas maa, kaksonen, jossa vieraillaan ahkerasti. Maan kulttuuri ja historia kiinnostavat myös matkailijoita. Professori … Lue lisää

25.2.2024 | Historia

Tarton ylioppilaat, korporaatiot ja Viron lippu

Tarton ylioppilaat, korporaatiot ja Viron lippu

Tarton yliopiston perusti Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf 1632 juuri ennen Lützenin taistelua, jossa hän kaatui. Suurvalta Ruotsi tarvitsi … Lue lisää

4.2.2024 | Historia

Koko perheen kynttiläpaja tänään Viron ulkoilmamuseossa

Koko perheen kynttiläpaja tänään Viron ulkoilmamuseossa

Tänään 4. helmikuuta Tallinnan ulkoilmamuseossa on mahdollista oppia erilaisia ​​kynttilänvalmistustekniikoita ja tutustua kristillisen kynttilänpäivän virolaisiin traditioihin. Kynttilänpäivä on kristillisessä … Lue lisää

27.1.2024 | Historia

”Tarton KGB:n talossa kuulusteltiin ja kidutettiin”

”Tarton KGB:n talossa kuulusteltiin ja kidutettiin”

Rakennuksen vaatimaton ulkokuori ei kiinnitä ohikulkijan huomiota. 1930-luvun kerrostalo keskustan ja rautatieaseman välissä kätkee sisäänsä kuitenkin synkän menneisyyden. Tässä … Lue lisää

10.1.2024 | Mainos | Historia

camera icon10
Viro on pieni merenkävijämaa, jolla on suuri historia

Mainos Viro on pieni merenkävijämaa, jolla on suuri historia

Viro on merenkävijämaa. Maa on pieni, mutta se on kamppaillut vakuuttavasti paikastaan ​​suurten merimaiden joukossa. Ja globaalissa mittakaavassa Virossa … Lue lisää

29.12.2023 | Historia

Muovikassi oli neuvostoaikana ylellisyystuote

Muovikassi oli neuvostoaikana ylellisyystuote

”Praktiline ilu. Käekotid, rahakotid, kandekotid ja lahttaskud ERMi kogudest” eli ”Käytännön kauneus. Käsilaukut, lompakot, kantolaukut ja avotaskut ERM:n kokoelmista” … Lue lisää

23.12.2023 | Historia

Weihnachten – Jōulud – Näärid

Weihnachten – Jōulud – Näärid

Virolaisten joulunvietto on todella muuttanut muotojaan aikojen saatossa. Nykyään se ei olennaisesti eroa skandinaavisesta jouluperinteestä, joulunpunainen on nykyään vain … Lue lisää