18.1.2018 | Viro
Viron syntymäkaupunki aloittaa 100-vuotisjuhlat
Viron itsenäisyysjulistus luettiin 23.2.1918 Pärnun Endla-teatterin parvekkeelta. Nykyään Rüütli-aukiolla on parveketta muistuttava monumentti.
23. helmikuuta on Pärnulle ja koko Virolle tärkeä päivä.
Harva suomalainen tietää, että Viron itsenäisyys julistettiin Pärnussa ja vieläpä päivää ennen nykyistä itsenäisyyspäivää eli 23. helmikuuta 1918. Juhlallisen manifestin luki silloisen Endla-teatterin parvekkeelta Maaneuvoston jäsen Hugo Kuusner.
Niinpä on luonnollista, että satavuotiaan Viron juhlat starttaavat juuri Pärnusta 23. helmikuuta. Pärnun opetus- ja kulttuuritoimen johtaja Ela Tomson kertoo, että päivän aikana Pärnussa tapahtuu monenlaista.
Aamu alkaa Viron ensimmäisen presidentin Konstantin Pätsin muistomerkiltä Tahkurannasta. Myöhemmin on vuorossa muistohetki Pätsin perheen entisen asuintalon luona Pärnussa, osoitteessa Riia mnt 273.
Kello 14 asetetaan peruskivi tulevan Itämeren taidesataman rakennuspaikalle Pärnujoen rannalle.
Päivän juhlallisimpiin tapahtumiin kuuluu muistotilaisuus Alevin hautausmaalla vapaussodan muistomerkin luona. Sieltä alkaa myös keskustaan suuntautuva juhlakulkue.
Kello 17 paljastetaan Kuninga-kadun koulun edessä muistomerkki Viron tasavallan luojille: Konstantin Pätsille, Konstantin Konikille ja Hugo Kuusnerille. Tilaisuuteen osallistuu myös Viron presidentti Kersti Kaljulaid.
Juhlapäivä huipentuu kello 17.30, kun Konstantin Pätsin pojanpoika Matti Päts lukee Viron itsenäisyysjulistuksen Pärnun Rüütli-aukiolla. Sieltä starttaavat myös Meie 100 -juhlat, jossa esiintyy kuoroja, kansantanssijoita ja tarjotaan pullakranssia. Ilta päättyy ilotulitukseen kello 21.00.
Ela Tomsonin mukaan tapahtumiin voivat osallistua kaikki halukkaat, myös Pärnussa lomailevat suomalaiset. ”Tervetuloa vaan”, hän sanoo.
Teksti Mikko Virta, kuva Elen Juurma
Lue lisää samasta aiheesta
9.6.2023 | Viro
Majoittuneiden ulkomaalaisten matkailijoiden määrä Virossa kasvoi huhtikuussa – virolaisia matkailijoita oli vähemmän
Viron tilastokeskuksen mukaan huhtikuussa 2023 maan majoitusliikkeissä yöpyi 250 000 turistia. Määrä on 6 prosenttia enemmän kuin viime vuoden … Lue lisää
8.6.2023 | Viro
Toukokuussa airBaltic kuljetti Tallinnasta 40 prosenttia enemmän matkustajia kuin vuotta aiemmin
Baltian suurin lentoyhtiö airBaltic lennätti tämän vuoden toukokuun aikana 77 142 Virosta lähtenyttä matkustajaa. Tämä on 40 prosenttia enemmän … Lue lisää
2.6.2023 | Viro
Tallinna Vesi avasi yli 30 julkista juomavedenottopistettä
Tallinna Vesi avasi kesäkaudeksi Tallinnaan yli 30 yleistä vedenottopistettä, joista saa ilmaista raikasta ja puhdasta juomavettä syyskuun loppuun asti. … Lue lisää
29.5.2023 | Mainos | Luonto
Mainos Euroopan vihreä pääkaupunki Tallinna kutsuu kylään luontomatkalle
Tallinnan Euroopan vihreän pääkaupunkivuoden 2023 pääteemoja ovat luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen, ilmasto, vihreät teknologiat ja kestävän kehityksen periaatteiden mukainen hallinto. … Lue lisää
25.5.2023 | Viro
Viron uusi oikeistolainen hallitus päätti yllättäen nostaa veroja
Maaliskuussa pidettyjen parlamenttivaalien suurimmat voittajat olivat reformipuolue ja Eesti 200. Pääministeri Kaja Kallaksen toinen hallitus koostuu 13 ministeristä, joista … Lue lisää
25.5.2023 | Luonto
Vihreä pääkaupunki pyöräilee, kierrättää ja suojelee hyönteisiä
Vuonna 2023 Tallinna on saanut kunnian kantaa ”Euroopan vihreä pääkaupunki” -titteliä. Kaupungin vihreitä teemoja ovat biologisen elinympäristön monimuotoisuuden säilyttäminen, … Lue lisää
22.5.2023 | Mainos | Viro
Mainos Kesäkausi alkaa ”Narvan maut” -ruokamarkkinoilla
Kauan odotettu kesä saapuu pian ja on aika tehdä lomasuunnitelmat. Miksi tänä kesänä et matkustaisi Viron itäiseen rajakaupunkiin Narvaan? … Lue lisää
20.5.2023 | Viro
Ulkomaalaiset matkailijat toivat Viroon ensimmäisellä vuosineljänneksellä 95 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2022
Viron pankinjulkaiseman tiedon mukaan ulkomaalaiset matkailijat toivat Viroon ensimmäisellä vuosineljänneksellä 95 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2022. Vuoden 2023 … Lue lisää