Tuoretta tietoa Virosta
1.3.2017 | Pääkirjoitus

Viron-matkailu nousukiidossa

Viron-matkailu nousukiidossa

Suomalaisten matkailu Viroon ei näytä laantumisen merkkejä. Tuoreiden tilastojen mukaan matkailu kasvoi vuonna 2016 miltei joka osa-alueella.

Viron-matkailun kasvu oli suurempi kuin Euroopassa keskimäärin. Epätyypilliseen tapaan suomalaisetkin oli nostettu esiin mediassa. Suomalaisten matkailun kerrottiin olevan kasvun tärkein peruskivi.

Eikä ihme, 2,3 miljoonaa Viron-matkaa ja yli 6 miljoonaa Virossa vietettyä yötä puhuvat selvää kieltä. Majoitusyrityksissä yöpyi ennätyksellisesti lähes miljoona suomalaista, mikä sekin on uusi ennätys.

Joko nyt suomalaisten arvo ymmärretään ja ennen kaikkea myönnetään?

Jos tarkastellaan sitä, miten Viro markkinoi itseään Suomessa, niin näkymä ei ole mairea. Viron markkinoinnista vastaa yksi henkilö ja markkinoinnin määrärahat kutistuvat entisestään.

Matkailun peruskiveä on hoidettava, jotta koko bisnes pysyy pystyssä. Tarvitaan pitkäjänteistä markkinointityötä, että uudet suomalaisryhmät löytäisivät Viron. Heitä riittää satojatuhansia.

 

Usein sanotaan, että tulevaisuus on nuorissa. Niin myös Viron-matkailussa. Moni virolainen mieltää suomalaisturistin iäkkääksi kylpylävieraaksi. Nuoret suomalaiset ovat heille vielä kummajaisia.

Ajat ovat kuitenkin muuttumassa. Viro toimii yhä useammin tapahtumapaikkana festivaaleille, jotka houkuttelevat maahan nuoria eri puolilta maailmaa, myös Suomesta. Tärkeintä ei välttämättä ole Viro, vaan yhteinen asia, jonka vuoksi kokoonnutaan.

Hyviä esimerkkejä on lukuisia. Elokuinen elektronisen tanssimusiikin festivaali Weekend Festival Baltic on ollut monelle suomalaisnuorelle ensikosketus Pärnuun, takaisin tullaan varmasti myöhemminkin. Simple Session kokosi helmikuussa Tallinnaan jälleen maailmanluokan skeittareita ja BMX-pyöräilijöitä sekä heidän fanejaan.

Tässä kuussa järjestettävä Tallinn Music Week on jo yhdeksän vuoden ajan houkutellut suomalaisia kaupungin cooleimpiin kuppiloihin ja konserttipaikkoihin – ja samalla esitellyt kiinnostavia virolaisartisteja.

Lisää Tallinn Music Weekistä ja muista hyvistä syistä tulla maaliskuussa Viroon voit lukea tämän lehden sivuilta.

 

Mikko Virta

Päätoimittaja

Lue lisää samasta aiheesta

19.2.2024 | Pääkirjoitus

Tänä vuonna panostamme entistä enemmän verkkolehteen ja sosiaaliseen mediaan

Tänä vuonna panostamme entistä enemmän verkkolehteen ja sosiaaliseen mediaan

Viime vuonna vietettiin The Baltic Guiden juhlavuotta. Viron suurin suomenkielinen matkailulehti täytti pyöreät 30 vuotta. Itse törmäsin lehteen reilut … Lue lisää

10.11.2023 | Pääkirjoitus

Laivamatkailun uusi aika

Laivamatkailun uusi aika

Helsingin Satama tutkitutti viime kesänä mistä syystäja ketkä Suomesta Viroon matkustavat. Tulos oli ainakin itselleni hienoinen yllätys, vaikka matkustan … Lue lisää

28.7.2023 | Pääkirjoitus

Toiseen saunaan

Toiseen saunaan

Sauna ja järvessä uiminen ovat lyömätön yhdistelmä. Äitini kertoi minun karanneen talvella kesämökin saunasta avantoon kolmevuotiaana jo paljon ennen … Lue lisää

17.5.2023 | Pääkirjoitus

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Viron uusi hallitus näki päivänvalon 17. huhtikuuta. Sen muodostamiseen kului vajaat puolitoista kuukautta. Nopeamminkin olisi selvitty, ellei Ekre olisi … Lue lisää

13.1.2023 | Pääkirjoitus

Jäniksen vuosi 2023

Jäniksen vuosi 2023

En ole mikään horoskooppiuskovainen, mutta kiinalaisiin horoskooppeihin haluan uskoa. Otetaan nyt vaikka tämä jänis kiinalaisesta eläinhoroskoopista. Se on alkavan … Lue lisää

28.11.2022 | Pääkirjoitus

Hyvä naapuri, paha naapuri

Hyvä naapuri, paha naapuri

Tapasin kesän lopulla koulunsa päättäviä nuoria, jotka olivat saapuneet Tallinnaan Euroopan parlamentin järjestämään nuorison EPAS-tapahtumaan (European Parliament Ambassodor School). … Lue lisää

13.9.2022 | Pääkirjoitus

Kirja elää ja voi hyvin Virossa

Kirja elää ja voi hyvin Virossa

Tämän lehden kolumnisti ja kirjailija Ville Hytönen ennusti vuoden ensimmäisessä numerossa, että Viro on 2040-luvulla Euroopan menestynein valtio. Hän … Lue lisää

17.5.2022 | Pääkirjoitus

Rauhanmeri on tulevaisuutemme elämänlanka

Rauhanmeri on tulevaisuutemme elämänlanka

Suomenlahden turvallisuustilanne on Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan jälkeen merkittävästi muuttunut. Hyvällä syyllä voi kysyä, onko Itämeri pian enää ”rauhanmeri”, … Lue lisää