Tuoretta tietoa Virosta
5.10.2017 | Viro

Viron kuntavaalit pidetään 15. lokakuuta – Vaaleissa on 11 suomalaisehdokasta

Viron kuntavaalit pidetään 15. lokakuuta – Vaaleissa on 11 suomalaisehdokasta

TBG esittelee yhdeksän suomalaista kuntavaaliehdokasta.

Lokakuussa ratkotaan, ketkä tulevina neljänä vuotena ovat vallassa Viron kuntien valtuustoissa. Tämänkertaisissa vaaleissa on hieman alle 12 000 ehdokasta. Yhteensä valtuutettuja valitaan 1 729.

Lisäväriä vaaleihin tuo kuntauudistusten takia muuttuva kuntakartta, joka voi joillakin seuduilla vaikuttaa valtuuston paikkajakoihin. Uutta on sekin, että nyt uurnille pääsevät ensimmäistä kertaa 16–17-vuotiaat äänestäjät.

Virossa voi äänestää sähköisesti vaikka kotisohvalta. Syyskuussa paljastunut ja paljon keskustelua aiheuttanut mahdollinen tietoturvauhka virolaisissa henkilökorteissa ei poistanut sähköistä äänestystä.

Kuntavaaleissa on ehdolla 11 Suomen kansalaista. The Baltic Guide esittelee lehdelle 9 ehdokasta, jotka olivat valmiit kommentoimaan lehdelle ehdokkuuttaan. Kaksi ehdokasta ei halunnut kommentoida tai heitä ei saatu yrityksistä huolimatta kiinni.

Screen Shot 2017-10-03 at 15.30.27

Harri Aaltonen, 50 v

IRL

• Myyntijohtaja (HansaCandle AS)

• Viljandin vaalipiiri

• Asunut Virossa noin 10 v

Miksi olet ehdolla?

Olin ensimmäistä kertaa ehdokkaana jo 2013 ja siitä lähtien toiminut Viljandin kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajana ja koska työ ei ole tullut valmiiksi, on luonnollista, että olen myös nyt ehdokkaana.

Nimeä kolme asiaa, joihin haluat muutosta

Viljandi on hyvä ja turvallinen paikka asua, mutta voisimme:

1. Parantaa erityisesti jalkakäytävien kuntoa.

2. Parantaa ymmärrystä yhteisen rahan tehokkaasta käytöstä.

3. Parantaa yhdessä tekemistä kaupunkia ympäröivän kunnan kanssa.

Screen Shot 2017-10-03 at 15.31.08

Jarkko Arhilahti, 41 v

EKRE

• Restaurointiyrityksen omistaja

• Järvan vaalipiiri

• Asunut Virossa 17 v

Miksi olet ehdolla?

Tunnen sen velvollisuudekseni. Eestin pojat ovat käyneet auttamassa Suomea ja päin vastoin kautta aikojen.

Kuntayhdistymisellä on mahdollista, että pienet kylät unohdetaan helposti. On tarve, että joku seisoo kylien puolesta. Että säilyisi ja liehuisi sini-musta-valkoinen lippu Pitkän Hermannin tornissa.

Nimeä kolme asiaa, joihin haluat muutosta

1. Aloitetut kevyenliikenteen tieprojektit on tarve viedä loppuun asti, että ihmisillä olisi turvallisempi liikkua/urheilla.

2. Turvallisuus. Kaikkien taajama-alueiden tuloteille kunnollinen kameravalvonta, että olisi helppo tunnistaa, ketä on kylässä käynyt kutsumatta. Se antaa poliisille erittäin tärkeää tietoa.

3. Ampumaurheilun kehittäminen. Olen 25 vuotta ollut tekemisissä ampumaurheilun kanssa ja koulutan niin virkavaltaa kuin siviilihenkilöitä.

Screen Shot 2017-10-03 at 15.31.38

Timo Halonen, 56 v

• Keskerakond (sitoutumaton)

• Eläkeläinen

• Viru-Nigulan vaalipiiri

• Asunut Virossa 20 v

Miksi olet ehdolla?

Keskerakonnan edustaja kävi minua aina kysymässä. Kundassa meitä on 40 Suomen kansalaista ja sanovat, että minä olen paikkakunnan tunnetuin suomalainen.

Nimeä kolme asiaa, joihin haluat muutosta

1. Minulla on kova halu nähdä, mihin verorahat menevät. Kunta aina sanoo, että rahat on loppu. Jos nyt näkisi, mitä niillä tehdään.

2. Katujen kunto.

3. Tahdon päästä valtuustoon, jotta näen, mitä on vikana. Sen jälkeen voi alkaa vaikuttaa.

Screen Shot 2017-10-03 at 15.32.06

Juhana Kari, 45 v

• Valimisliit Hääled – International and Local Voices for the Prosperous Future of Tallinn

• Service Desk Agent, tekninen tukihenkilö IT-tuessa

• Põhja-Tallinnan vaalipiiri

• Asunut Virossa 8 v

Miksi olet ehdolla?

Haluan muuttaa Tallinnan ja sen kaupunginosien toimintatapoja. Hääled on epäpoliittinen vaaliliitto, joka tahtoo tehdä Tallinnasta vauraamman ja ystävällisemmän.

Nimeä kolme asiaa, joihin haluat muutosta

1. Paikallisyhteisöjä pitää rohkaista ja auttaa kehittämään lähiympäristöään.

2. Julkisen liikenteen on palveltava paremmin tallinnalaisten muuttuvia tarpeita. Polkupyöräilijät ja jalankulkijat on otettava huomioon liikennesuunnittelussa. Raitiovaunuyhteys matkustajalauttasatamaan ja Tallinna–Helsinki-tunneli pitää rakentaa niin nopeasti kuin mahdollista.

3. Tallinnan ranta-alueen rakentamisen pitää hyödyttää koko kaupunkia, kaikkia sen asukkaita eikä vain kallista yksitysasumista. Uudet asunnot, pyöräreitit, kahvilat, turvalliset leikkikentät, kävelytiet ja muut julkiset tilat sopivat meren rantaan.

Screen Shot 2017-10-03 at 15.32.34

Mika Keränen, 44 v

Reformierakond

• Kirjailija ja kustantaja

• Tarton kaupungin vaalipiiri

• Koti Tartossa vuodesta 1993.

Miksi olet ehdolla?

Olen ehdolla Tarton valtaelimiin, sillä uskon, että minulla on kokemusta, taitoa ja innostusta vaikuttaa kotikaupunkini asioihin.

Nimeä kolme asiaa, joihin haluat muutosta

1. Tartossa on jo nyt hyvä asua, mutta haluaisin, että tulevaisuus olisi entistä turvatumpi kaikkien täällä asuvien työssäkäyntiä ja arkea ajatellen. Tästä syystä tarvitsemme enemmän kansainvälistä yhteistyötä, joka myös antaisi tarttolaisille itseluottamusta tähtäämään korkealle.

2. Toivon, että jonain kauniina päivänä kenenkään ei tarvitse lähteä Tartosta töiden perässä muualle. Uskon vakaasti yrittäjyyteen. Viron koulutusjärjestelmä toimii erinomaisesti ja siltä pohjalta on hyvä rakentaa yhteistyötä yritysmaailmaan.

3. Virossa on liian vähän futiskenttiä ja muutenkin liikuntaharrastuksiin tulisi satsata enemmän kaupungin taholta.

Screen Shot 2017-10-03 at 15.33.19

Salla Koivuaho, 36 v

• IRL

• Veroasiantuntija, yrittäjä (Koivuaho OÜ, Koivuaho accounting OÜ)

• Tallinnan kesklinnan vaalipiiri

• Asunut Virossa noin 4,5 v

Miksi olet ehdolla?

Tallinnassa elää tänä päivänä niin paljon suomalaisia, että näen kohtuulliseksi meilläkin olevan oma edustajansa kaupunginvaltuustossa. Toisaalta teen läheisesti töitä sekä suomalaisten että eestiläisten kanssa, ja onkin luonnollinen jatkumo edistää muun muassa Talsinki-hanketta myös tällä tavoin.

Nimeä kolme asiaa, joihin haluat muutosta 

1. Tallinnan ja Helsingin tiiviimpi yhteistyö (Talsinki-hanke)

2. Liikennejärjestelyt sekä niihin liittyvä tiiviimpi yhteistyö lähikuntien kanssa. Tätä sivuten myös ilmainen joukkoliikenne koskemaan kaikkia asuinpaikasta riippumatta (ulkopaikkakuntalaiset, turistit)

3. Korruption kitkeminen. Ongelma koskettaa kaikkia Tallinnassa asuvia erityisesti byrokratiaan liittyvissä kysymyksissä, kuten lupa-asioissa.

Screen Shot 2017-10-03 at 15.33.44

Markku Olavi Lehtonen, 66 v

• Sotsiaaldemokraadid

• Leirintäalueyrittäjä

• Haapsalun vaalipiiri

• Ensimmäisen kerran 1972, perhe ja koti Haapsalussa vuodesta 1996.

Miksi olet ehdolla?

Haluan olla mukana antamassa panokseni yhdistyneelle Haapsalulle (Haapsalu + Ridala). Ehkä kykenen antamaan jotain lisäarvoa myös puolueen sisällä, koska olen ollut Suomessa puolueen jäsen vuodesta 1971.

Nimeä kolme asiaa, joihin haluat muutosta

1. Turismin lisäksi luotava paremmat edellytykset työpaikkoja luovalle (pien)teollisuudelle kehittämällä infrastruktuuria.

2. Lasten, nuorten, ikääntyvien ja vähemmän turvattujen aseman parantaminen.

3. Haapsalun ja Ridalan yhdistyessä erityisesti Ridalan kyläyhteisöjen toimintamahdollisuuksien turvaaminen ja päätösvallan lisääminen omissa asioissaan.

Screen Shot 2017-10-03 at 15.34.18

Sakari Neuvonen, 53 v

Valitsijayhdistys Tartu Heaks

• Toiminnanjohtaja

• Tarton kaupungin vaalipiiri

• Asunut Virossa 25 vuotta

Miksi olet ehdolla?

Tartosta on tullut minulle hyvin tärkeä paikka maailmassa. Haluan maksaa velkaa takaisin eli tehdä asioita kotikaupunkini hyväksi. Tartossa on valta keskittynyt moneksi vuodeksi muutamalle puolueelle, siksi valitsin valitsijayhdistyksen, olemme puolueista riippumaton kaupunkilaisyhteisö. Meidän ohjelma korostaa ammattitaitoista ja läpinäkyvää johtamista.

Nimeä kolme asiaa, joihin haluat muutosta

1. Poliittiset lehmänkaupat pois kunnan päätöksenteosta.

2. Kuntalaiset osallistumaan tiiviimmin asioiden hoitoon.

3. Suomalaisena haluan korostaa enemmän vähemmistöjen ja ulkomaalaisten panosta virolaisen yhteiskunnan rakentamisessa.

Screen Shot 2017-10-03 at 15.34.42

Kari Tynkkynen, 51 v

• Reformierakond (sitoutumaton)

• Joht. diakonia- ja nuorisotyönohjaaja, vikaarpastori EELK

• Haapsalun vaalipiiri

• Virossa 1994–1995 ja 2005–2016.

Miksi olet ehdolla?

Haluan viedä eteenpäin yhdistyvää Haapsalua (Haapsalu ja Ridala) sellaiseksi paikaksi, jossa viihdytään ja halutaan elää – nyt Haapsalussa on muuttotappiota.

Nimeä kolme asiaa, joihin haluat muutosta

1. Haluan vaikuttaa siihen, että turismi ja kiinnostus Haapsalua kohtaan kasvaa voimakkaasti.

2. On tärkeää myös, että tiet ovat kunnossa.

3. Haluan vaikuttaa siihen, että Haapsalussa on monipuoliset kulttuuriset ohjelmat mukaan lukien kirkkojen konsertit ja niiden tukeminen.

Screen Shot 2017-10-03 at 15.41.06

Screen Shot 2017-10-03 at 15.42.09

Teksti Mikko Virta, Timo Huttunen, Silja Hurskainen, Kuvat Martin Bek ja ehdokkaat

Lue lisää samasta aiheesta
ennakkoäänestys äänestys

17.4.2024 | Viro

Ulkomaalaiset matkailijat valitsevat edelleen Tallinnan matkakohteekseen 

Ulkomaalaiset matkailijat valitsevat edelleen Tallinnan matkakohteekseen 

Viron tilastokeskuksen tietojen mukaan maan majoitusliikkeissä yöpyi helmikuussa 2024 lähes 225 000 matkailijaa, mikä oli prosentin enemmän kuin viime … Lue lisää

9.4.2024 | Viro

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan kuluttajahintaindeksi nousi tämän vuoden maaliskuussa 3,9 prosenttia vuoden 2023 maaliskuuhun verrattuna. Tavarat olivat 1,9 … Lue lisää

6.4.2024 | Viro

camera icon5
Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Tartossa juhlitaan euroviisujen hengessä 7.–8. huhtikuuta. Yleisö voi nauttia illan aikana euroviisukappaleista, joita lavalla esittävät nuoret tanssijat, lauluryhmä ja … Lue lisää

5.4.2024 | Viro

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan maan vähittäiskaupan yritysten liikevaihto oli 739 miljoonaa euroa helmikuussa 2024, mikä oli 3 prosenttia … Lue lisää

2.4.2024 | Viro

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

ERR kirjoittaa artikkelissaanNaton sotilaiden esittelevän joukkoja, kalustoa ja sotilasvarusteita yleisölle eri puolilla Viroa puolustusliiton 75-vuotisjuhlan kunniaksi. NATOperustettiin 4. huhtikuuta … Lue lisää

1.4.2024 | Viro

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Viime kuussa julkistettiin jälleen vuosittainen Maailman onnellisuusraportti (World Happiness Report). Ykkössijalla keikkuivat taas suomalaiset ja Viro sijoittui listalla vasta … Lue lisää

28.3.2024 | Viro

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Kun matkustat Viroon pääsiäisenä, kannattaa muistaa että pitkäperjantai 29. maaliskuuta ja pääsiäissunnuntai 31. maaliskuuta ovat myös Virossa pyhäpäiviä. Toinen … Lue lisää

26.3.2024 | Viro

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Kävely ja julkisten kulkuvälineiden käyttö on vähentynyt työmatkaliikenteessä. Sen sijaan ihmiset matkaavat töihin mieluummin omilla autoillaan. Viimeisen 20 vuoden … Lue lisää