Tuoretta tietoa Virosta
9.7.2021 | Viro

Viron koronatilanne 9.7.2021: 39 uutta tartuntaa – Ilmaantuvuusluku on nousussa

Teksti Timo Huttunen, kuva Hibiki Hosoi / Unsplash

Viron koronatilanne 9.7.2021: 39 uutta tartuntaa – Ilmaantuvuusluku on nousussa

 

Virossa on todettu viimeisen vuorokauden aikana 39 uutta koronavirustartuntaa, kertoi Viron terveysvirasto eli Terviseamet. Koronavirustestejä tehtiin 3 369, joista 1,2 prosenttia oli positiivisia.

Pandemian aikana on Virossa todettu 131 396 koronavirustartuntaa. Rokotteen on saanut 577 556 ihmistä eli 43,5 prosenttia väestöstä. Aikuisväestöstä 52,6 prosenttia on saanut rokotteen. Viimeisen vuorokauden aikana tehtiin 8 116 koronarokotusta.

Tehokkaan rokotusohjelman ansiosta koronavirustartuntojen määrä on saatu tasaantumaan. Nyt rajoituksia puretaan asteittain. 28. kesäkuuta alkaen saa tapahtumiin osallistua enemmän yleisöä.

Eniten uusia tartuntoja todettiin Harjun maakunnassa (17), joista Tallinnassa 12. Seuraavaksi eniten tartuntoja oli Itä-Virun maakunnassa (8) ja Tartomaalla (6). Kaikissa muissa maakunnissa tartuntojen määrä oli alle kolme.

Ilmaantuvuusluku on nyt 37,0. Ilmaantuvuusluku näyttää, kuinka monta tartuntaa on todettu viimeisen 14 päivän aikana 100 000 asukasta kohden.

Sairaalahoidossa on 25 ihmistä, joista tehohoidossa on kolme potilasta.

Tarkempaa tietoa Viron koronatilanteesta saa koronakarttasivustolta.

 

Koronarokotteen on saanut 577 556 ihmistä

Koronarokotteen on saanut Virossa 577 556 ihmistä eli 43,5 prosenttia väestöstä. 482 652 henkilöä on saanut kaksi rokoteannosta.

Yli 70-vuotiaista 67,9 prosenttia on saanut ensimmäisen rokoteannoksen. Nyt rokotusvuorossa ovat kaikki yli 16-vuotiaat virolaiset.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Covid-19 ilmaantuvuusluku korona koronarokote rajoitusten purku rokote tallinna koronavirus Viro

28.3.2024 | Viro

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Kun matkustat Viroon pääsiäisenä, kannattaa muistaa että pitkäperjantai 29. maaliskuuta ja pääsiäissunnuntai 31. maaliskuuta ovat myös Virossa pyhäpäiviä. Toinen … Lue lisää

26.3.2024 | Viro

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Kävely ja julkisten kulkuvälineiden käyttö on vähentynyt työmatkaliikenteessä. Sen sijaan ihmiset matkaavat töihin mieluummin omilla autoillaan. Viimeisen 20 vuoden … Lue lisää

25.3.2024 | Viro

Kirjallisuus ei ole unohtanut kyydityksen uhreja 

Kirjallisuus ei ole unohtanut kyydityksen uhreja 

Tänään Virossa vietetään maaliskuun kyyditysten muistopäivää. 25. maaliskuuta vuonna 1949 neuvostojoukot kyydittivät väkivaltaisesti 22 000 Viron kansalaista Siperiaan. Tragedia … Lue lisää

23.3.2024 | Viro

Tietyömaat runnovat jälleen Tallinnan sataman edustaa

Tietyömaat runnovat jälleen Tallinnan sataman edustaa

Talvitauon jälkeen satamaa ja sen edustaa myllänneet tietyötovat taas alkaneet. Molempien terminaalienliikenne on normaalia hitaampaa. Tämä kannattaa muistaa erityisesti, … Lue lisää

20.3.2024 | Viro

Kauneuden taika -näyttelyssä pohditaan kauneuden käsitettä

Kauneuden taika -näyttelyssä pohditaan kauneuden käsitettä

Kauneuden taika -taidenäyttelyn avajaisia vietetään 23. maaliskuuta Ajamaja -galleriassa Kuressaaressa Saarenmaalla. Nykytaiteilija Eduard Zentšikkäsittelee äärettömältä ja rajattomalta vaikuttavaa kauneutta … Lue lisää

19.3.2024 | Viro

Kansainväliset opiskelijat ja valmistuneet maksoivat yli 23 miljoonaa euroa veroja Viron valtiolle

Kansainväliset opiskelijat ja valmistuneet maksoivat yli 23 miljoonaa euroa veroja Viron valtiolle

Viron tilastokeskuksen tietojen mukaan kansainväliset opiskelijat maksoivat tulo- ja sosiaaliveroa lukuvuonna 2022/2023 16,6 miljoonaa euroa ja edellisvuonna valmistuneet 6,9 … Lue lisää

11.3.2024 | Viro

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

9.3.–18.5. Sade joulukuussa -baletti, Tartto 11.3. Mike Oldfielding Tubular Bells -levyn 50-vuotisjuhlakonsertti, Tallinna 11.–17.3. Tallinnan ravintolaviikko, Tallinna 13.3. Foil, … Lue lisää

28.2.2024 | Luonto

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viron maanmittausviraston laatimassa uudessa kartassa Viron maa-ala on pienentynyt neljä kilometriä. Mutta kompensoiva uutinen on se, että maassa onkin … Lue lisää