Tuoretta tietoa Virosta
17.11.2020 | Viro

Viron koronatilanne: ilmaantuvuusluku on yli 200, alkoholin öinen myyntikielto jatkuu tammikuun

Teksti Silja Hurskainen, kuva Toolbox Estonia / Kristi Sits

Viron koronatilanne: ilmaantuvuusluku on yli 200, alkoholin öinen myyntikielto jatkuu tammikuunKasvomaskin käyttäminen on 16.11. alkaen Virossa erittäin voimakkaasti suositeltua.

Viron hallitus päätti tiistaina 17. marraskuuta, että se rajoittaa edelleen alkoholin myyntiä öiseen aikaan 26. tammikuuta 2021 saakka.

Rajoitus tarkoittaa, että keskiyöstä kello 10:een alkoholin myynti on kiellettyä kaikissa paikoissa, joissa alkoholia myydään kulutettavaksi paikan päällä (esimerkiksi ravintolat, baarit ja yökerhot).

Rajoitusta ei kuitenkaan ole muun muassa sataman matkustajaterminaalien ravintoloissa, jotka sijaitsevat lipuntarkastuspisteen jälkeen.

Hallitus perusteli päätöksen tarpeellisuutta sillä, että koronaviruksen leviäminen on muuttunut Virossa epidemian kaltaiseksi, eli tartunnan voi paikallisten ryppäiden sijaan saada käytännössä mistä vain.

 

Koronavirustilanne Virossa 17.11.

Tiistaina 17. marraskuuta Virossa todettiin 186 uutta covid-19-tartuntaa. Tartuntojen päivittäinen määrä on ollut useita päiviä yli 200:n.

Yleinen trendi on, että päivittäin noin puolet todetuista tartunnoista on Tallinnassa. 

Koronaviruksen ilmaantuvuusluku on 218,59, kun se esimerkiksi Suomessa on THL:n tilaston mukaan 52.

Sairaalahoitoa tarvitsevien määrä on lokakuun lopulta alkaen ollut tasaisessa kasvussa. Tällä hetkellä sairaalahoitoa saa 85 potilasta, joista tehohoidossa on yhdeksän.

Korkeimmillaan sairaalahoitoa tarvinneiden koronaviruspotilaiden määrä on tähän mennessä ollut huhtikuun puolivälissä, kun sairaalassa oli 150 potilasta.

Koronaviruksen seurauksena on Virossa kuollut 83 henkilöä. 

 

Uudet rajoitukset voimassa 

Maanantaista 16. marraskuuta alkaen Virossa otettiin käyttöön uusia rajoituksia, jotka ovat osittain tuttuja kevään poikkeustilan ajalta. 

Uutta on erittäin voimakas suositus käyttää kasvomaskia esimerkiksi julkisessa liikenteessä, kaupoissa ja erilaisissa tapahtumissa.

Maskin käytöstä puhuttiin edellisviikolla maskipakkona, mutta valtion virallisessa ohjeistuksessa sanamuodoksi jäi kuitenkin erittäin voimakas suositus maskin käyttöön. 

Esimerkiksi Tallinnan katukuvassa maskeja näkyy nyt selvästi enemmän kuin edellisviikkoina. Joukkoliikenteen kulkuneuvoissa muistutetaan matkustajia maskin käytöstä viron-, venäjän- ja englanninkielisin kuulutuksin. 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
koronavirus

28.3.2024 | Viro

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Kun matkustat Viroon pääsiäisenä, kannattaa muistaa että pitkäperjantai 29. maaliskuuta ja pääsiäissunnuntai 31. maaliskuuta ovat myös Virossa pyhäpäiviä. Toinen … Lue lisää

26.3.2024 | Viro

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Kävely ja julkisten kulkuvälineiden käyttö on vähentynyt työmatkaliikenteessä. Sen sijaan ihmiset matkaavat töihin mieluummin omilla autoillaan. Viimeisen 20 vuoden … Lue lisää

25.3.2024 | Viro

Kirjallisuus ei ole unohtanut kyydityksen uhreja 

Kirjallisuus ei ole unohtanut kyydityksen uhreja 

Tänään Virossa vietetään maaliskuun kyyditysten muistopäivää. 25. maaliskuuta vuonna 1949 neuvostojoukot kyydittivät väkivaltaisesti 22 000 Viron kansalaista Siperiaan. Tragedia … Lue lisää

23.3.2024 | Viro

Tietyömaat runnovat jälleen Tallinnan sataman edustaa

Tietyömaat runnovat jälleen Tallinnan sataman edustaa

Talvitauon jälkeen satamaa ja sen edustaa myllänneet tietyötovat taas alkaneet. Molempien terminaalienliikenne on normaalia hitaampaa. Tämä kannattaa muistaa erityisesti, … Lue lisää

20.3.2024 | Viro

Kauneuden taika -näyttelyssä pohditaan kauneuden käsitettä

Kauneuden taika -näyttelyssä pohditaan kauneuden käsitettä

Kauneuden taika -taidenäyttelyn avajaisia vietetään 23. maaliskuuta Ajamaja -galleriassa Kuressaaressa Saarenmaalla. Nykytaiteilija Eduard Zentšikkäsittelee äärettömältä ja rajattomalta vaikuttavaa kauneutta … Lue lisää

19.3.2024 | Viro

Kansainväliset opiskelijat ja valmistuneet maksoivat yli 23 miljoonaa euroa veroja Viron valtiolle

Kansainväliset opiskelijat ja valmistuneet maksoivat yli 23 miljoonaa euroa veroja Viron valtiolle

Viron tilastokeskuksen tietojen mukaan kansainväliset opiskelijat maksoivat tulo- ja sosiaaliveroa lukuvuonna 2022/2023 16,6 miljoonaa euroa ja edellisvuonna valmistuneet 6,9 … Lue lisää

11.3.2024 | Viro

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

9.3.–18.5. Sade joulukuussa -baletti, Tartto 11.3. Mike Oldfielding Tubular Bells -levyn 50-vuotisjuhlakonsertti, Tallinna 11.–17.3. Tallinnan ravintolaviikko, Tallinna 13.3. Foil, … Lue lisää

28.2.2024 | Luonto

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viron maanmittausviraston laatimassa uudessa kartassa Viron maa-ala on pienentynyt neljä kilometriä. Mutta kompensoiva uutinen on se, että maassa onkin … Lue lisää