Tuoretta tietoa Virosta
13.4.2021 | Viro

Viron koronatilanne 13.4.2021: tartuntojen määrä vähenee hitaasti – Lähes viidesosa virolaisista on saanut rokotteen

Teksti Timo Huttunen, kuva Mari Mur / Unsplash

Viron koronatilanne 13.4.2021: tartuntojen määrä vähenee hitaasti – Lähes viidesosa virolaisista on saanut rokotteen

 

Virossa on todettu viimeisen vuorokauden aikana 638 uutta koronavirustartuntaa, kertoi Viron terveysvirasto eli Terviseamet. Koronavirustestejä tehtiin 5 598, joista 11,4 prosenttia oli positiivisia. Tallinna on edelleen pahin tautipesäke.

Pandemian aikana on Virossa todettu 115 080 koronavirustartuntaa. Rokotteen on saanut 260 797 ihmistä eli 19,6 prosenttia väestöstä. Tiukkojen rajoitusten ja rokotusten ansiosta on koronavirustartuntojen määrä kääntynyt laskuun.

Tartuntakerroin R on nyt 0,82–0,85 ja jatkaa hitaasti laskua. Jos tartuntakerroin pysyy alle yhdessä, tulee virustartuntojen määrä laskemaan.

Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskuksen (ECDC) riskiarvion mukaan on Virossa riskitaso viruksen leviämiselle kuitenkin edelleen korkea.

Eniten uusia tartuntoja todettiin Harjun maakunnassa (382), joista Tallinnassa 302. Seuraavaksi eniten tartuntoja oli Itä-Virun maakunnassa (71). Kaikissa muissa maakunnissa tartuntojen määrä oli alle 30.

Ilmaantuvuusluku on nyt 727,5. Ilmaantuvuusluku näyttää, kuinka monta tartuntaa on todettu viimeisen 14 päivän aikana 100 000 asukasta kohden. Suomessa vastaava luku on noin 120.

Sairaalahoidossa on 558 ihmistä, joista tehohoidossa on 68 potilasta. Koronavirukseen on Virossa kuollut 1 037 ihmistä.

Tarkempaa tietoa Viron koronatilanteesta saa koronakarttasivustolta.

 

Koronarokotteen on saanut 260 797 ihmistä

Koronarokotteen on saanut Virossa 260 797 ihmistä, joista 75 265 on saanut kaksi rokoteannosta.

Maassa on rokotettu tähän mennessä terveydenhuollon henkilöstöä, hoivakotien asukkaita, iäkkäitä ihmisiä, opettajia ja muuta kouluhenkilökuntaa. Riskiryhmien rokotukset ovat myös alkaneet.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Covid-19 ilmaantuvuusluku koronakartta koronakuolema koronarokote rokote tallinna koronavirus Viro

28.3.2024 | Viro

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Kun matkustat Viroon pääsiäisenä, kannattaa muistaa että pitkäperjantai 29. maaliskuuta ja pääsiäissunnuntai 31. maaliskuuta ovat myös Virossa pyhäpäiviä. Toinen … Lue lisää

26.3.2024 | Viro

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Kävely ja julkisten kulkuvälineiden käyttö on vähentynyt työmatkaliikenteessä. Sen sijaan ihmiset matkaavat töihin mieluummin omilla autoillaan. Viimeisen 20 vuoden … Lue lisää

25.3.2024 | Viro

Kirjallisuus ei ole unohtanut kyydityksen uhreja 

Kirjallisuus ei ole unohtanut kyydityksen uhreja 

Tänään Virossa vietetään maaliskuun kyyditysten muistopäivää. 25. maaliskuuta vuonna 1949 neuvostojoukot kyydittivät väkivaltaisesti 22 000 Viron kansalaista Siperiaan. Tragedia … Lue lisää

23.3.2024 | Viro

Tietyömaat runnovat jälleen Tallinnan sataman edustaa

Tietyömaat runnovat jälleen Tallinnan sataman edustaa

Talvitauon jälkeen satamaa ja sen edustaa myllänneet tietyötovat taas alkaneet. Molempien terminaalienliikenne on normaalia hitaampaa. Tämä kannattaa muistaa erityisesti, … Lue lisää

20.3.2024 | Viro

Kauneuden taika -näyttelyssä pohditaan kauneuden käsitettä

Kauneuden taika -näyttelyssä pohditaan kauneuden käsitettä

Kauneuden taika -taidenäyttelyn avajaisia vietetään 23. maaliskuuta Ajamaja -galleriassa Kuressaaressa Saarenmaalla. Nykytaiteilija Eduard Zentšikkäsittelee äärettömältä ja rajattomalta vaikuttavaa kauneutta … Lue lisää

19.3.2024 | Viro

Kansainväliset opiskelijat ja valmistuneet maksoivat yli 23 miljoonaa euroa veroja Viron valtiolle

Kansainväliset opiskelijat ja valmistuneet maksoivat yli 23 miljoonaa euroa veroja Viron valtiolle

Viron tilastokeskuksen tietojen mukaan kansainväliset opiskelijat maksoivat tulo- ja sosiaaliveroa lukuvuonna 2022/2023 16,6 miljoonaa euroa ja edellisvuonna valmistuneet 6,9 … Lue lisää

11.3.2024 | Viro

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

9.3.–18.5. Sade joulukuussa -baletti, Tartto 11.3. Mike Oldfielding Tubular Bells -levyn 50-vuotisjuhlakonsertti, Tallinna 11.–17.3. Tallinnan ravintolaviikko, Tallinna 13.3. Foil, … Lue lisää

28.2.2024 | Luonto

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viron maanmittausviraston laatimassa uudessa kartassa Viron maa-ala on pienentynyt neljä kilometriä. Mutta kompensoiva uutinen on se, että maassa onkin … Lue lisää