Tuoretta tietoa Virosta
10.11.2019 | Historia

Viron arkkitehtuurimuseo on Tallinnan museoaarre sataman kupeessa

Viron arkkitehtuurimuseo on Tallinnan museoaarre sataman kupeessaViron arkkitehtuurimuseo Tallinnassa on muiden museoiden tapaan suljettu poikkeustilan takia, mutta videon kautta voi osallistua uusimman näyttelyn tutustumiskierrokselle.

Viron arkkitehtuurimuseo lienee lähimpänä Tallinnan satamaterminaaleja sijaitseva museo. Muhkea Rotermannin vanha suolavarasto on näyttävä rakennus, joka voi silti jäädä huomaamatta liikenteen hälyssä. Se olisi vahinko, sillä kiviseinien sisällä piilee moderni, tyylikäs museoaarre, jossa vierailu sopii ehkä hieman yllättäenkin hyvin myös lapsiperheille.

Kolmekerroksisen museon katutasossa on kenties perinteisin osuus, suuri pienoismallien näyttely, jonka avulla saa monipuolisen käsityksen virolaisen arkkitehtuurin parhaimmista paloista 1900-luvun alusta tähän päivään.

Pienoismallit on jaoteltu teemoittain, ja osa pienoismalleista on rakennuksista, joita ei koskaan ole tehtykään. Matkailija voi nähdä paljon tuttuja virolaisrakennuksia, ja esimerkiksi Tallinnan keskustan pienoismallista voi bongata kulkureittejään. Fantasiapienoismalleja tutkiessa voi miettiä, mitä kaikkea arkkitehdit keksivätkään. Voisiko Virossa olla kivituhkapyramideja?

Varsinaiset vau-elämykset saa museon kellarista, jonne on rakennettu erityisesti lapsille ja nuorille suunnattu museoalue.

”Tavoitteena on saada ihmiset kiinnittämään huomiota meitä ympäröivään tilaan”, sanoo museo­pedagogi Kadi Kriit.

Siinä museo onnistuu hienosti. Museon kellarissa pääsee esimerkiksi aistimaan valon ja äänen vaikutusta tilaan, tunnustelemaan erilaisia rakennusmateriaaleja ja kokoamaan itse kantavia rakenteita.

Näyttävin osa kokonaisuutta on holvikaarien alla kulkeva peililattia, jonka vaihtuvan valaistuksen avulla voi kokea, miten kylmä tai lämmin valo muuttaa tilan olemusta. Aiheet eivät ehkä kuulosta vauhdikkailta, mutta kokonaisuudesta on tehty hyvällä maulla mielenkiintoinen näyttely, joka avaa arkkitehtuurin merkitystä mainiosti myös aikuiselle.

Muista hipaista sormella suuhun kellarikerroksen tiilikatosta tihkuvaa suolaa! Suolavaraston menneisyys kirjaimellisesti huokuu seinistä läpi. 

 

Viron arkkitehtuurimuseo (Eesti Arhitektuurimuuseum), Ahtri 2, Tallinna.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
arkkitehtuurimuseo arkkitehtuuri viro eesti arhitektuurimuuseum museo rotermann museo sataman lähellä museo satamassa museo tallinna viron arkkitehtuurimuseo

12.3.2024 | Historia

Museo Sinimäkien taistelun aseista ja esineistöstä

Museo Sinimäkien taistelun aseista ja esineistöstä

Vaivara Sinimägede muuseum (Vaivaran Sinimäkien museo) on Itä-Virumaalla Sinimäellä, sijaitseva museo, joka esittelee toisen maailmansodan aikana käytyyn Sinimäen taisteluun … Lue lisää

10.3.2024 | Historia

Taikaa ilmassa – Esseitä vanhasta ja nykyisestä Virosta

Taikaa ilmassa – Esseitä vanhasta ja nykyisestä Virosta

Viro on suomalaisille läheinen ja rakas maa, kaksonen, jossa vieraillaan ahkerasti. Maan kulttuuri ja historia kiinnostavat myös matkailijoita. Professori … Lue lisää

25.2.2024 | Historia

Tarton ylioppilaat, korporaatiot ja Viron lippu

Tarton ylioppilaat, korporaatiot ja Viron lippu

Tarton yliopiston perusti Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf 1632 juuri ennen Lützenin taistelua, jossa hän kaatui. Suurvalta Ruotsi tarvitsi … Lue lisää

4.2.2024 | Historia

Koko perheen kynttiläpaja tänään Viron ulkoilmamuseossa

Koko perheen kynttiläpaja tänään Viron ulkoilmamuseossa

Tänään 4. helmikuuta Tallinnan ulkoilmamuseossa on mahdollista oppia erilaisia ​​kynttilänvalmistustekniikoita ja tutustua kristillisen kynttilänpäivän virolaisiin traditioihin. Kynttilänpäivä on kristillisessä … Lue lisää

27.1.2024 | Historia

”Tarton KGB:n talossa kuulusteltiin ja kidutettiin”

”Tarton KGB:n talossa kuulusteltiin ja kidutettiin”

Rakennuksen vaatimaton ulkokuori ei kiinnitä ohikulkijan huomiota. 1930-luvun kerrostalo keskustan ja rautatieaseman välissä kätkee sisäänsä kuitenkin synkän menneisyyden. Tässä … Lue lisää

10.1.2024 | Mainos | Historia

camera icon10
Viro on pieni merenkävijämaa, jolla on suuri historia

Mainos Viro on pieni merenkävijämaa, jolla on suuri historia

Viro on merenkävijämaa. Maa on pieni, mutta se on kamppaillut vakuuttavasti paikastaan ​​suurten merimaiden joukossa. Ja globaalissa mittakaavassa Virossa … Lue lisää

29.12.2023 | Historia

Muovikassi oli neuvostoaikana ylellisyystuote

Muovikassi oli neuvostoaikana ylellisyystuote

”Praktiline ilu. Käekotid, rahakotid, kandekotid ja lahttaskud ERMi kogudest” eli ”Käytännön kauneus. Käsilaukut, lompakot, kantolaukut ja avotaskut ERM:n kokoelmista” … Lue lisää

23.12.2023 | Historia

Weihnachten – Jōulud – Näärid

Weihnachten – Jōulud – Näärid

Virolaisten joulunvietto on todella muuttanut muotojaan aikojen saatossa. Nykyään se ei olennaisesti eroa skandinaavisesta jouluperinteestä, joulunpunainen on nykyään vain … Lue lisää