Tuoretta tietoa Virosta
20.3.2020 | Viro

Verkkouutinen Virolaisten työmatkaliikenteelle Suomeen tulee loppu sunnuntaina – virolaisen pitää valita, kummalle puolelle rajaa jää

Virolaisten työmatkaliikenteelle Suomeen tulee loppu sunnuntaina – virolaisen pitää valita, kummalle puolelle rajaa jääVirolaisten työmatkaliikenteelle Suomen ja Viron välillä tulee toistaiseksi loppu sunnuntaina 22.3. Tällä voi olla suuria vaikutuksia Suomen rakennusalaan.

Suomen hallitusryhmien puheenjohtajat tekivät myöhään torstai-iltana 19.3. päätöksen, jonka mukaan työmatkaliikenne Viron ja Suomen rajan yli ei ole enää sunnuntaista 22.3. klo 00.00 alkaen mahdollista. Päätöksen tavoitteena on hillitä koronaviruksen leviämistä.

Käytännössä tämä vaikuttaa virolaisiin työntekijöihin, joiden vakituinen asuinpaikka on Virossa, mutta pysyvä työpaikka Suomessa. Heidän tulee valita, jäädäkö töihin Suomeen vaiko pysyä Virossa. Viron ulkoministeriön mukaan päätös koskee noin 20 000 Suomessa työskentelevää virolaista. Ulkoministeriö muistuttaa, että aikaa päätöksentekoon on käytännössä vain tänään ja huomenna.

Suomen sisäministeri Maria Ohisalo kommentoi päätöstä torstai-iltaisessa Twitter-päivityksessään seuraavasti: ”Työmatkaliikennettä on valitettavasti välttämätöntä poikkeusoloissa rajoittaa merkittävästi. Toivottavaa kuitenkin on, että Suomessa pysyvästi työskentelevät jäisivät tässä tilanteessa Suomeen ja noudattaisivat kaikille annettuja ohjeita korona​virukselta suojautumiseksi. Ratkaisu on raskas, mutta välttämätön koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi.”

Työmatkojen rajanylittäminen on pysyvän työsuhteen perusteella sallittua vain Ruotsin ja Norjan rajoilla olevilla luontaisilla työssäkäyntialueilla.

Tässä Suomen sisäministeriön tiedote asiasta.

Ja Suomen suurlähetystön tiedote viroksi.

The Baltic Guiden Viron poikkeustila-aikaan liittyvät jutut löytyvät tästä linkistä.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
corona tallinnassa eckerö line korona korona laivoilla koronavirus viro laivaliikenne korona pendelöinti tallink korona viking line korona

17.4.2024 | Viro

Ulkomaalaiset matkailijat valitsevat edelleen Tallinnan matkakohteekseen 

Ulkomaalaiset matkailijat valitsevat edelleen Tallinnan matkakohteekseen 

Viron tilastokeskuksen tietojen mukaan maan majoitusliikkeissä yöpyi helmikuussa 2024 lähes 225 000 matkailijaa, mikä oli prosentin enemmän kuin viime … Lue lisää

9.4.2024 | Viro

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan kuluttajahintaindeksi nousi tämän vuoden maaliskuussa 3,9 prosenttia vuoden 2023 maaliskuuhun verrattuna. Tavarat olivat 1,9 … Lue lisää

6.4.2024 | Viro

camera icon5
Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Tartossa juhlitaan euroviisujen hengessä 7.–8. huhtikuuta. Yleisö voi nauttia illan aikana euroviisukappaleista, joita lavalla esittävät nuoret tanssijat, lauluryhmä ja … Lue lisää

5.4.2024 | Viro

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan maan vähittäiskaupan yritysten liikevaihto oli 739 miljoonaa euroa helmikuussa 2024, mikä oli 3 prosenttia … Lue lisää

2.4.2024 | Viro

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

ERR kirjoittaa artikkelissaanNaton sotilaiden esittelevän joukkoja, kalustoa ja sotilasvarusteita yleisölle eri puolilla Viroa puolustusliiton 75-vuotisjuhlan kunniaksi. NATOperustettiin 4. huhtikuuta … Lue lisää

1.4.2024 | Viro

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Viime kuussa julkistettiin jälleen vuosittainen Maailman onnellisuusraportti (World Happiness Report). Ykkössijalla keikkuivat taas suomalaiset ja Viro sijoittui listalla vasta … Lue lisää

28.3.2024 | Viro

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Kun matkustat Viroon pääsiäisenä, kannattaa muistaa että pitkäperjantai 29. maaliskuuta ja pääsiäissunnuntai 31. maaliskuuta ovat myös Virossa pyhäpäiviä. Toinen … Lue lisää

26.3.2024 | Viro

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Kävely ja julkisten kulkuvälineiden käyttö on vähentynyt työmatkaliikenteessä. Sen sijaan ihmiset matkaavat töihin mieluummin omilla autoillaan. Viimeisen 20 vuoden … Lue lisää