Tuoretta tietoa Virosta
12.9.2019 | Ravintolat

Virolaista lähiruokaa Tallinnan kauneimmalla terassilla

Virolaista lähiruokaa Tallinnan kauneimmalla terassillaSisäfileepihvin kanssa tarjoillaan virolaisia hasselpähkinöitä.

Ravintolan nimi Leib Resto & Aed kuvaa hyvin paikkaa. Leib tarkoittaa suomeksi tummaa leipää, joka on kaikille virolaisille tärkeä osa ruokailua. Keittiön yksi pääperiaatteista onkin käyttää virolaisia raaka-aineita. Leib tekee yhteistyötä useiden pientuottajien kanssa, joilta lähiruoka tulee. Ruokalista vaihtuu aina vuodenajan mukaan.

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitsevan Leib Resto & Aed -ravintolan pihaterassi on yksi Viron kauneimmista. Suljetulla sisäpihalla kasvaa suuria vanhoja puita ja pensaita ja terassia reunustaa keskiaikainen kaupunginmuuri vartiotorneineen. Idylli on täydellinen.

Syyskuun 9. päivä sulkeutuvalla terassilla on noin 50 asiakaspaikkaa. Sisälle ravintolaan mahtuu 75 ihmistä.

 

Leib Resto & Aed -ravintolan sijainti on Tallinnan  hienoimpia ja tunnelmallisimpia.

Ruokalista on sopivan pituinen. Alkuruokia on neljä, keittoja yksi, pääruokia kuusi ja jälkiruokia viisi. Listalta löytyvät annokset myös kasvissyöjille.

Viinilista on poikkeuksellisen laaja. Viinipullon hinta on edullisimmillaan 27 euroa, mutta Leib tarjoaa myös kalliita laatuviinejä.

Leib ei ole puhdas fine dining -ravintola. Usean ruokalajin maistelumenuta valittuine viineineen ei ole tarjolla. Tarjoilija kertoi ravintolan olevan tyyliltään casual fine dining. Casual tarkoittaa suomeksi rentoa. Virolaisia ravintoloita arvioivassa The White Guide Baltic -ravintolaoppaassa Leib on menestynyt aina hyvin. Eikä se ole ihme.

Alkuruuista voi nostaa esiin kotijuusto-annoksen, jonka erilaiset maut sopivat hyvin yhteen. Pääruokana nautittu maksa-annos oli aivan loistava. Suhteellisen paksu, hieman savun makuinen naudanmaksapihvi oli jätetty sisältä roosaksi.

Grillatun sisäfileepihvin kypsyysaste ei ollut täysin onnistunut. Pyydetyn medium miinus -kypsyysasteen sijasta pihvi oli medium plus. Annokseen kuuluvat pähkinät olivat Virossa villinä kasvavia hasselpähkinöitä.

Jälkiruoiksi nautitut Eton mess ja suklaakakku ylittivät odotukset. Tuoreet marjat ja kermavaahto toimivat. Daimilta maistuva suklaakakku oli juuri sellainen kuin sen pitääkin olla.

Lisäksi voi kertoa, että Leib Resto & Aed -ravintolassa ei jää nälkä. Sen verran kookkaita annokset olivat. 

Leib Resto & Aed, Uus 31, Tallinna. 

 

Esittelemme tässä sarjassa kuukausittain Viron fine dining -ravintoloita. Ravintoloita ei pisteytetä eikä niitä panna keskenään paremmuusjärjestykseen.

 

Teksti Timo Huttunen, kuvat Leib Resto & Aed

Lue lisää samasta aiheesta
fine dining tallinnassa hyvä ravintol a tallinnassa hyvä terassi tallinnassa leib ravintola tallinna leib resto & aed ravintola leib ravintola leib resto

27.7.2020 | Ravintolat

Uuden ajan uusia ravintolatuulia – kesän aikana Virossa on avattu huima määrä uusia ravintoloita

Uuden ajan uusia ravintolatuulia – kesän aikana Virossa on avattu huima määrä uusia ravintoloita

Kevään epidemia-aika iski Virossa ravintoloihin kovalla kädellä. Kun liikevaihto putosi muutamassa päivässä lähes nollaan, moni ravintola on joutunut laittamaan lapun … Lue lisää

17.7.2020 | Ravintolat

Haapsalussa on hyvää kesäpörinää – lue suomalaisen Markku Lehtosen kesävinkit Länsi-Viroon

Haapsalussa on hyvää kesäpörinää – lue suomalaisen Markku Lehtosen kesävinkit Länsi-Viroon

Läntinen Manner-Viro ja Viron suursaaret Saarenmaa, Hiidenmaa, Muhu ja Vormsi ovat kesämatkailijan unelmakohde. Alueella riittää hienoja uimarantoja, persoonallisia pikkukyliä, erilaisten … Lue lisää

21.5.2020 | Ravintolat

Viron ensimmäiset Burger King -ravintolat avattiin Tallinnassa

Viron ensimmäiset Burger King -ravintolat avattiin Tallinnassa

Tallink-konserni avasi keskiviikkona 20. toukokuuta Viron ensimmäiset Burger King -ravintolat Tallinnassa. Hampurilaisravintolat sijaitsevat Tallinnan päärautatieasemalla (Balti jaam) sekä Rocca al … Lue lisää

30.4.2020 | Ravintolat

Tässä ovat Pärnun parhaat ravintolat kaupunkilaisten mielestä – katso lista!

Tässä ovat Pärnun parhaat ravintolat kaupunkilaisten mielestä – katso lista!

Pärnussa järjestettiin helmi- ja maaliskuussa kysely, jossa kysyttiin kaupunkilaisten lempiravintoloita. Pärnun kaupungin tilaamaan kyselyyn osallistui yli 360 pärnulaista. Pärnun paras … Lue lisää

24.3.2020 | Ravintolat

Tallinnassa järjestettävä gastronomiakilpailu Bocuse d’Or siirtyy syyskuulle

Verkkouutinen: Tallinnassa järjestettävä gastronomiakilpailu Bocuse d’Or siirtyy syyskuulle

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustila on jo iskenyt käytännössä kaikkiin Viron kevään tapahtumiin. Viimeisimpiä tapahtumasiirtoja on maineikkaan gastronomiakilpailun Bocuse d’Orin Euroopan-karsinta, joka … Lue lisää

13.3.2020 | Ravintolat

Ribe tarjoaa oivallisen hinta-laatusuhteen maistelumenun

Ribe tarjoaa oivallisen hinta-laatusuhteen maistelumenun

Jo yli kymmenen vuoden ajan on Ribe tarjonnut vierailleen makuelämyksiä keskellä Tallinnan vanhaakaupunkia. Ravintolassa on asiakaspaikkoja noin 90. Tarjoilija kertoi, … Lue lisää

6.3.2020 | Ravintolat

Maaliskuun ravintolauutiset – Kippis Viron uusille ravintoloille!

Maaliskuun ravintolauutiset – Kippis Viron uusille ravintoloille!

Talvi on tuonut jälleen tukun kiinnostavia ruokapaikkoja joka makuun.   Tarttolainen pienpanimo Pühaste avasi uutenavuotena Tallinnaan Tap Roomin eli oluenmaisteluravintolan, … Lue lisää

21.2.2020 | Ravintolat

Vanhankaupungin vinoteekki

Vanhankaupungin vinoteekki

Decanter Vinoteek Tallinnassa on tunnelmallinen paikka viinien ystävälle.    Makumatkalle Eurooppaan ei tarvitse lähteä kovinkaan kauas, kun löytää tiensä Decanter … Lue lisää