Tuoretta tietoa Virosta
14.1.2014 | Kulttuuri

Virolaisen kulttuurin päätapahtuma

Virolaisen kulttuurin päätapahtuma

Laulujuhlat eivät ole muotiasia, laulujuhlat ovat sydämen asia. Lennart Meri

 

Joka viides vuosi järjestettävä suurtapahtuma, laulu- ja tanssijuhlat kantavat vuonna 2014 nimeä Aja puudutus. Puudutuse aeg (Ajan kosketus. Kosketuksen aika). Viimeksi juhliin osallistui 187 800 katsojaa ja 35 320 esiintyjää. Viron laulu- ja tanssijuhlat kuuluvat Unescon henkisen ja suullisen maailmanperinnön luetteloon.

Yleislaulujuhlat pidetään nyt 26. kerran. 1869 Tartossa alkanut perinne on kasvanut koko kansaa yhdistäväksi valtavaksi tapahtumaksi. Edelliskerralla, vuonna 2009, oli laulujuhlilla 913 kuoroa ja 28 166 esiintyjää.

Tanssijuhlien historia alkoi vuonna 1934. Tänä vuonna järjestetään noin 8 000 tanssijan näytökset 19. kerran. Suurin osa juhlista on ollut samaan aikaan laulujuhlien kanssa. Esiintymispaikkana on ollut 1950-luvulta lähtien Kalevin stadion, joka sijaitsee Hotel Olümpiasta noin 750 metriä kaakkoon.

Laulu- ja tanssijuhlien yksi huipennus on yhteinen juhlakulkue läpi kaupungin. Kansallispukuiset esiintyjät kävelevät, tanssivat, soittavat ja laulavat. Kadun varsilla on tervehtijöitä kymmenin tuhansin.

Pitkä valmistelu

Vuoden 2013 alusta lähtien on järjestetty vastuuhenkilöiden, kuorojen ja tanssiryhmien johtajille koulutustapahtumia. Esiintyjien valinta on käynnissä ja vasta vuoden 2014 alussa saadaan lopullinen tieto siitä, ketkä pääsevät mukaan.

Vaikka osallistujia on yli 35 000, joutuvat jotkut seuraamaan esityksiä katsomoista. Vain parhaat pääsevät mukaan. Juhlien ohjelma alkaa jo 15. kesäkuuta, kun Tartosta lähtee liikkeelle juhlien tuli. Matkan nimi on TuleTulemine 2014 ja se kulkee kylästä kylään polkupyörillä. Pysähdyspaikoissa jokainen saa koskettaa soihtua tuntien sen omakseen.

Tanssijuhlien ohjelmistossa on kolme samanlaista tanssinäytöstä, jotka päättyvät Tuljak-nimiseen tanssiin. Silloin koko kenttä on täynnä kaikenikäisiä tanssijoita.

Laulujuhlien ensimmäinen konsertti alkaa juhlakulkueen jälkeen lauantai-iltana, kun tuli sytytetään Laulukentän tornissa. Konsertin teemana ovat kaikki laulujuhlien vuodet 1869–2009. Sunnuntain seitsemän tunnin konsertti on yhdistelmä vanhaa ja uutta, juuri kyseiseen juhlaan luotua materiaalia.

Laulu- ja tanssijuhlat 2014

PERJANTAI 4.7.

18.00 Tanssijuhlien 1. näytös, Kalevin stadion

LAUANTAI 5.7.

11.00 Tanssijuhlien 2. näytös, Kalevin stadion 14.00 Juhlakulkue Vapaudenaukiolta Laulukentälle 21.00 Laulujuhlien 1. konsertti, Laulukenttä

SUNNUNTAI 6.7.

11.00 Tanssijuhlien 3. näytös, Kalevin stadion

11.00 Laulujuhlien 2. konsertti, Laulukenttä

Käytännön vinkkejä Laulu- ja tanssijuhliin

■ Majoituspaikat on tavallisesti varattu hyvin aikaisessa vaiheessa, joten kannattaa olla aikaisin liikkeellä.

■ Mukavat kävelykengät on ehdoton varuste. Liikenne on useaan kertaan tukossa, joten Laulukentältä voi joutua kävelemään kaupunkiin ruuhkien takia.

■ Pitkät konsertit merkitsevät myös usein erilaisia sääolosuhteita. Mukana kannattaa olla myös istuinalusia.

■ Laulukentällä on pankkiautomaatti, mutta pitkältä jonotukselta välttyy varaamalla riittävästi käteistä rahaa.

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVAT JAAK NILSON, LEMBIT MICHELSON, JAREK JÕEPERA

Lue lisää samasta aiheesta

4.10.2023 | Kulttuuri

Dire Straits Experience saapuu Viroon

Dire Straits Experience saapuu Viroon

Ensi vuonna legendaarisen Dire Straitsin entinen jäsen Chris White saapuu esiintymään Tallinnaan yhdessä The Dire Straits Experiencen kanssa. Keikka … Lue lisää

3.10.2023 | Kulttuuri

Voca People vie katsojan musikaaliselle avaruusmatkalle

Voca People vie katsojan musikaaliselle avaruusmatkalle

Voca People on energinen ja humoristinen a capella lauluyhtye, joka esittää Virossa neljän päivän aikana kaikkien aikojen suosituimpia hittejä … Lue lisää

3.10.2023 | Kulttuuri

Nils Frahmin konsertin avaavat ERSO:n Theodor Sink ja Tammo Sumera

Nils Frahmin konsertin avaavat ERSO:n Theodor Sink ja Tammo Sumera

Yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista nykymuusikoista Nils Frahm esiintyy 17.10. Alexelan konserttitalossa Tallinnassa. Illan avaa Viron radion sinfoniaorkesterin (ERSO) … Lue lisää

30.9.2023 | Kulttuuri

Musica Sacra on uusi syksyn konserttisarja Pärnussa 

Musica Sacra on uusi syksyn konserttisarja Pärnussa 

Syksyisen konserttisarjan tarkoituksena on esitellä uutta ja vanhaa klassista tuotantoa ja antaa esiintyjille mahdollisuus esittää monipuolisesti omia konserttiohjelmistoja. Konserteista … Lue lisää

29.9.2023 | Kulttuuri

Elokuvamusiikin maestron sävellykset ihastuttavat vuosikymmenestä toiseen

Elokuvamusiikin maestron sävellykset ihastuttavat vuosikymmenestä toiseen

Legendaarisen säveltäjän Ennio Morriconen musiikkia kuullaan pian Tallinnassa. Kolmella Grammylla palkitun edesmenneen maestron elokuvamusiikkia esittää italialainen naisorkesteri Le Muse. … Lue lisää

28.9.2023 | Kulttuuri

Nuori huippupianisti esittää kansainvälisesti tunnettuja sävellyksiä Arvo Pärt -keskuksen konserttisalissa

Nuori huippupianisti esittää kansainvälisesti tunnettuja sävellyksiä Arvo Pärt -keskuksen konserttisalissa

Useita palkintoja voittanut pianisti Mantas Šernius esittää kiehtovan soolo-konsertin ”Linnunrata” Arvo Pärtin keskuksessa Laulasmaalla. Vuonna 2019 liettulainen Mantas Šernius … Lue lisää

28.9.2023 | Kulttuuri

Elokuvien keinoin kohti suvaitsevampaa yhteiskuntaa

Elokuvien keinoin kohti suvaitsevampaa yhteiskuntaa

Festheart on vuotuinen LGBT -elokuvafestivaali, jota on järjestetty Virossa vuodesta 2017. Ensimmäiset kolme vuotta tapahtuma järjestettiin Rakveressa, mutta vuodesta … Lue lisää

27.9.2023 | Kulttuuri

Myrskyisinä aikoina elänyt virolainen säveltäjä ei jättänyt päivääkään säveltämättä – Eduard Tubinin teoksia kuullaan Tartossa ja Tallinnassa 

Myrskyisinä aikoina elänyt virolainen säveltäjä ei jättänyt päivääkään säveltämättä – Eduard Tubinin teoksia kuullaan Tartossa ja Tallinnassa 

Musiikkitapahtuma Festival TubIN järjestetään ensi viikolla Tartossa ja Tallinnassa. Tänä vuonna festivaaleilla kuullaan säveltäjä Eduard Tubinin (1905–1982) seitsemäs ja … Lue lisää