Tuoretta tietoa Virosta
22.6.2019 | Ravintolat

Viljandin viehätys on kahviloissa

Viljandin viehätys on kahviloissaMusiikin ja kulttuurintuottamisen moniosaaja Piret Aus soittaa muun muassa harmonikkaa.

Tinkimätön rakkaus pitää Piret Ausin Viljandissa.

 

Piret Aus on Tarton yliopiston Viljandin kulttuuriakatemian opettaja. Hän on koulutukseltaan kansanmuusikko ja kulttuurituottaja. Monet ovat nähneet hänet esiintymässä Suomessakin harmonikan tai kaksirivisen karmoskan kanssa.

Piret tuli opiskelemaan Viljandiin vuonna 1989.

”Rakastuin tähän kaupunkiin, rakastuin tinkimättömästi”, hän sanoo.

Hän on kaupungin tunnetuimman tapahtuman, Viljandin perinnemusiikkifestivaalin yksi perustajista ja monen muunkin tapahtuman taustatekijä.

Hänen erityinen intohimonsa on auttaa, että myös vammaiset voisivat kokea kulttuuria. Piret on ollut muun muassa vammaisten laulu- ja tanssijuhlien ohjelmajohtaja ja hän on huolehtinut, että koko tapahtuma on käännetty viron viittomakieleen. Opiskelijoilleenkin hän pyrkii opettamaan samaa asennetta, huolehtivan ja nykyaikaisen Viron tulevaisuutta.

”Vähintään kerran viikossa, ilmasta riippumatta, teen kävelyretken linnamäelle. Kaksi kertaa kuukaudessa käyn Ugalan teatterissa. 8–10 kertaa vuodessa vierailen Kondasen keskuksessa. Ja noin joka toinen kerta otan mukaani parikymmentä ensimmäisen vuosikurssin oppilasta.”

 

Ausin mukaan pikkukaupungin lumon löytää viihtyisistä kahviloista. Hänen suosikkejaan ovat  Fellin, Amrita ja Rohelise Maja Kohvipood.

Piret vinkkaa myös muista Viljandin kohteista.

“Ihmeellisen Viljandijärven ympäri kiertää noin 12 kilometrin luontopolku ja sen rannalla ovat nykyaikaiset tenniskentät. Legendaarisen taidemaalari Enn Põldroosin yksityismuseo on linnamäelle vievän Varesen sillan lähellä.”

Aus kertoo legendan Viljandin ritarilinnan raunioista: ”Suuren linnanportin muurissa vasemmalla puolen on onnensormenjäljet. Jos asettaa omat sormensa niihin ja toivoo, niin toive toteutuu. Sormenjäljet ovat syntyneet, kun tiilentekijä on painanut saveen oikean kätensä sormet. Ne sormenjäljet kannattaa etsiä!” 

 

Teksti Mikko Savikko, kuva Piret Ausin kotialbumi

Kuvat alhaalla: Andrei Chertkov, Viljandi Folk, Mikko Savikko

 

Koe Viljandissa ainakin nämä:

Perinne­musiikkifestivaali

Viljandi Folk -nimellä kutsuttava jokavuotinen musiikkitapahtuma kerää yhteen kaikenikäiset heinäkuun viimeiseksi viikonlopuksi. Viljandin 27. perinnemusiikkifestivaali on 25.–28.7.

 

Kaupunkia koristavat mansikat

Viljandissa on kahdeksan suurta betonimansikkaa. Niiden kannat osoittavat Kondase Keskukseen, jossa on esillä Mansikansyöjät-maalaus.

 

Linnoituksen rauniot ja riippusilta

Saksalaisen ritarikunnan linnoituksen raunioilta avautuu hieno näköala Viljandin järvelle. Sinne pääsee yli vallihaudan myös riippusiltaa pitkin.

 

Lue lisää: www.visitviljandi.ee

Lue lisää samasta aiheesta
amrita kondase keskus piret aus rohelise maja kohvik ugalan teatteri viljandin kulttuuriakatemia viljandin ravintolat viljandin ritarilinna

20.3.2024 | Ravintolat

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Maanantaina alkanut Saarenmaan ravintolaviikko esittelee saaren 13 huippuravintolaa. Erikoismenuita tarjoillaan koko tämän viikon ajan. Jos olet koskaan haaveillut kulinaarisesta … Lue lisää

17.3.2024 | Ravintolat

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Ravintola Giannin pöydät ovat kahden aikaan melkein kaikki varattuja. Saamme kuitenkin kahden hengen pöydän ikkunan vierestä. Mustat, nahkaiset tuolit … Lue lisää

16.3.2024 | Ravintolat

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Narva Kohvik on ollut avoinna vuodesta 1947 ja se on yksi Tallinnan vanhimmista kahviloista. Mikä on 76 vuotta pyörineen … Lue lisää

23.2.2024 | Ravintolat

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Viron itsenäisyyspäivän iltana 24. helmikuuta avautuu neljäkymmentä kotikutoista ravintolaa 175 kilometrin pituisen Peipsijärven rantatien varrella. Tapahtuma kantaa nimeä Täydenkuun … Lue lisää

15.2.2024 | Ravintolat

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Huomenna 16. helmikuuta alkava Foodlover -ravintolaviikko voi viedä varomattomalta kielen mennessään. Mutta onko sen väliä, kun on kysymys ruoasta. … Lue lisää

11.2.2024 | Ravintolat

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Katharinenthalin idyllinen kahvila sijaitsee 1800-luvulta peräisin olevassa entisessä vahdin talossa Kadriorgin puistossa. Kesäisin iso terassi on viihtyisä lisä, josta … Lue lisää

10.2.2024 | Ravintolat

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Tallinnan Maakri-kadulle vuonna 2018 valmistunut liikerakennuskokonaisuus on ainutlaatuinen. Yli sata metriä korkea tornitalo on sulautunut saumattomasti 1800-luvun historiallisten rakennusten … Lue lisää

4.2.2024 | Ravintolat

Tartossa käynnistyi ravintolakuukausi 

Tartossa käynnistyi ravintolakuukausi 

Vuotuinen Maukas Tartto (Maitsev Tartu) -ravintolakuukausi alkoi kuluneella viikolla. Yhteensä 24 ravintolaa eri puolilla kaupunkia tarjoavat toinen toistaan maistuvampia … Lue lisää