Mainos Viking XPRS – Suomenlahden suosikki jo 15 vuoden ajan
Viking XPRS ajaa jopa kuusi kertaa päivässä Suomenlahden yli. Kuva: Kaupo Kalda
Viking Linen Helsinki–Tallinna-reitin alus Viking XPRS täytti huhtikuussa 15 vuotta. Näiden vuosien aikana se on kuljettanut Helsingin ja Tallinnan välillä jo reilusti yli 23 miljoonaa matkustajaa.
Mitä kuuluu, Viking XPRS?
”Kiitos, hyvää kuuluu! Tuleva kesä vaikuttaa olevan taas erittäin suosittu Tallinnan ja Viron matkailun osalta”, toteaa intendentti Jan Löfgren. Tänä vuonna hänelle tulee jo 28 vuotta täyteen Viking Linen palveluksessa. ”On hienoa taas muutaman vuoden tauon jälkeen nähdä paljon matkustajia!”, Jan tiivistää tunnelmat kesän odotuksesta.
Viking XPRS siirtyi maaliskuussa Suomen alusrekisteriin. ”Laivalla on töissä niin suomea, viroa, ruotsia kuin muitakin kieliä puhuvia, joten pystymme tarjoamaan palvelua monella eri kielellä”, hän jatkaa.
Monipuolinen ruokatuote
”Viking Linen laivoilla noudatetaan ruokatuotteissa sesonkiajattelua ja esimerkiksi buffetin valikoimaa päivitetään neljä kertaa vuodessa”, kertoo ravintolapäällikkö Maris Tammis.
Tallinnan reitillä on otettava huomioon myös suomalaisten ja virolaisten makuerot. Uusia ideoitakin kehitetään koko ajan. Kesällä on esimerkiksi tulossa Italia-teemaista streetfoodia.

Useita lähtöjä päivässä!
Viking XPRS ajaa päivittäin useita kertoja Suomenlahden yli. ”Ovathan ne pitkiä päiviä, mutta maisemat ovat upeat säästä riippumatta”, sanoo laivan kapteeni Stefan Dahlström. Hänkin on pitkän linjan viikinki ja ollut jo 21 vuotta töissä eri reiteillä.
Keskikesällä Viking Linen tarjoamien lähtöjen määrä kasvaa jopa kahdeksaan lähtöön päivässä Helsinki–Tallinna-reitillä, kun Gabriella sekä legendaarinen Cinderella liikennöivät lisävuorot. ”Tällöin pystymme tarjoamaan myös ruotsalaisille matkustajille mahdollisuuden matkustaa päivittäin Tukholmasta Tallinnaan”, kapteeni Dahlström kertoo.
Omat suosikkikohteet Virossa?
Entä laivan miehistön omat suosikit Virossa? ”Vaikka kesä onkin tulossa, on oma suosikkini Tallinnan vanhakaupunki joulun aikaan”, sanoo Stefan. ”Lentosatama taas on minulle mieluinen kohde”, toteaa Jan. ”Totta kai oma syntymäkaupunkini Tartto, joka on nuorekas ja kansainvälinen yliopistokaupunki”, kertoo Maris. Yhdessä he toivottavat kaikki matkustajat tervetulleiksi matkustamaan Viking Linella Helsingin ja Tallinnan välille!
TÄMÄ ARTIKKELI ON MAINOS.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Ilkka Alanko inspiroituu Tallinnasta
- Uusi rento gourmetravintola Kalarannassa
- Huomenna on Tallinnassa virolaisten design-klassikoiden myyjäiset
Lue lisää samasta aiheesta