Tuoretta tietoa Virosta
12.5.2017 | Ostokset

Viisi neliötä vintagea

Viisi neliötä vintagea

Luultavasti Tallinnan pienin vaatekauppa avasi ovensa toukokuun alussa, kun stylisti Tommy Kilponen avasi Kalamajan trendikkäimmille nurkille oman liikkeensä. Pop Up Vintage Garderoob -puodissaan Kilponen myy oman stylistin uransa aikana hänelle kertyneitä aarteita kuvauksista ja muotinäytöksistä.

Valikoimissa on naisten ja miesten vaatteita, asusteita ja kenkiä. Kaupan on elegantteja, yksilöllisiä vaatteita, joita Kilponen kertoo valinneensa rakkaudella ja hyvällä tyylitajulla.

“Täältä on turha tulla hakemaan t-paitoja”, Kilponen kuvailee puodissaan, jonka sisälle mahtuu sujuvasti pari-kolme ihmistä. Garderoob-nimi kuvaakin hyvin asiaa: kyseessä on enemmänkin vaatehuone, sillä neliömetrejä myymälässä on vain noin viisi.

“Sovituskoppi toimii niin, että minä menen ulko-oven taakse odottamaan”, Kilponen nauraa.

Garderoob on näillä näkymin auki kesäkuun loppuun. Poikkeuksellisen shoppailuelämyksen täydentää Kilposen stylistikokemus, jonka ansiosta asiakkaalle varmasti löytyy parhaat vinkit uniikkien vaatteiden kantoon.

 

Mistä löytää?
Pop-Up Vintage Garderoob, Kopli 4, Tallinna. 

 

TEKSTI SILJA HURSKAINEN, KUVA ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

19.4.2024 | Ostokset

Kevät alkaa sisustusmessuilla

Kevät alkaa sisustusmessuilla

Sisustus- ja designmessut järjestetään Viron messukeskuksessa Tallinnassa 19.–21. huhtikuuta. Messuilta voi löytää uusia ideoita ja trendejä oman kodin, vapaa-ajan … Lue lisää

1.4.2024 | Mainos | Ostokset

Prisman huhtikuun tarjoukset

Mainos Prisman huhtikuun tarjoukset

30.3.2024 | Ostokset

Viinimessu kokoaa yhteen viinialan ammattilaiset ja -harrastajat

Viinimessu kokoaa yhteen viinialan ammattilaiset ja -harrastajat

Viinimessut järjestetään tänä vuonna jo kymmenettä kertaa. (4. ja 5. huhtikuuta) Tallinnan Kultuurikatelissa. Viron suurimmassa viinitapahtumassa on mukana satoja … Lue lisää

15.3.2024 | Ostokset

camera icon5
Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Urr & Nurr on perheomisteinen life­style-myymälä, josta löytyy kaikille kodin lemmikeille jotakin. Tarjolla on myös eläinaiheisia tuotteita ihmisille, kuten … Lue lisää

31.1.2024 | Ostokset

camera icon6
Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Viron makeisten ja suklaiden historian lyhyt oppimäärä Kalevin makeistehdas on Viron suurin ja vanhin makeisten valmistaja. Makeistehtaan ensimmäinen edelläkävijä … Lue lisää

6.1.2024 | Ostokset

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Tallinnan joulutori on avoinna vielä Loppiaisviikonlopun (6.–7.1.). Keskiaikaisessa miljöössä on helppo hellittää arjen kiireestä ja nauttia talvisista Raatihuoneentorin maisemista, … Lue lisää

22.12.2023 | Ostokset

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä avataan tänään 22.12. kello 17 juhlallisuuksineen Narvan raatihuoneentorilla. Tunnelmallinen joulukylä on avoinna aina Loppiaiseen 26.12. asti. Nelipäiväisen … Lue lisää

20.12.2023 | Ostokset

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Huomenna alkaa kolmipäiväiset joulumarkkinat UKU Keskuksessa Viljandissa. Tapahtuman järjestää paikallinen käsityöläisten ryhmä nimeltään Bonifatiuksen Kilta. Viljandin joulumarkkinat juhlivat tänä … Lue lisää