Tuoretta tietoa Virosta
7.12.2015 | Pääkirjoitus

Veel kord!

Veel kord!

Miten suomalaisten matkailua voisi lisätä Viroon?

Virolaiset hotellit ovat huolissaan suomalaisten matkailun vähentymisestä. Monta kertaa maassa käyneet valitsevat yösijan yhä useammin muualta kuin hotelleista. Viimeisten tietojen mukaan suomalaisten maassa vietettyjen päivien määrä on samalla noussut.

Kun suomalaiset tekevät vuosittain 2,5 miljoonaa matkaa Viroon, niin se ei tarkoita, että puolet suomalaisista kävisi joka vuosi maassa. Jotkut käyvät jopa useita kertoja kuukaudessa ja tilastoista voikin laskea, että yksittäisten matkailijoiden määrä on jonkin verran yli puoli miljoonaa.

Yli 70 prosenttia Viroon matkustavista on yli 35-vuotiaita ja ”keskivertomatkailija” on 51-vuotias pääkaupunkiseudulla asuva nainen.

Jos tuosta tyypillisten suomalaisten joukosta saataisiin osa käymään Virossa vielä yhden kerran useammin vuoden aikana, keskustelisimme suurista matkailijamääristä. Miten se Kukerpillid-orkesterin Veel kord-laulun mukainen “kerran vielä” voitaisiin toteuttaa? Siinäpä ensi vuodeksi matkailun asiantuntijoille pohtimista.

Hyvää loppuvuotta ja mukavaa vuodenvaihdetta kaikille!

Mikko Savikko

päätoimittaja

Lue lisää samasta aiheesta

19.2.2024 | Pääkirjoitus

Tänä vuonna panostamme entistä enemmän verkkolehteen ja sosiaaliseen mediaan

Tänä vuonna panostamme entistä enemmän verkkolehteen ja sosiaaliseen mediaan

Viime vuonna vietettiin The Baltic Guiden juhlavuotta. Viron suurin suomenkielinen matkailulehti täytti pyöreät 30 vuotta. Itse törmäsin lehteen reilut … Lue lisää

10.11.2023 | Pääkirjoitus

Laivamatkailun uusi aika

Laivamatkailun uusi aika

Helsingin Satama tutkitutti viime kesänä mistä syystäja ketkä Suomesta Viroon matkustavat. Tulos oli ainakin itselleni hienoinen yllätys, vaikka matkustan … Lue lisää

28.7.2023 | Pääkirjoitus

Toiseen saunaan

Toiseen saunaan

Sauna ja järvessä uiminen ovat lyömätön yhdistelmä. Äitini kertoi minun karanneen talvella kesämökin saunasta avantoon kolmevuotiaana jo paljon ennen … Lue lisää

17.5.2023 | Pääkirjoitus

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Viron uusi hallitus näki päivänvalon 17. huhtikuuta. Sen muodostamiseen kului vajaat puolitoista kuukautta. Nopeamminkin olisi selvitty, ellei Ekre olisi … Lue lisää

13.1.2023 | Pääkirjoitus

Jäniksen vuosi 2023

Jäniksen vuosi 2023

En ole mikään horoskooppiuskovainen, mutta kiinalaisiin horoskooppeihin haluan uskoa. Otetaan nyt vaikka tämä jänis kiinalaisesta eläinhoroskoopista. Se on alkavan … Lue lisää

28.11.2022 | Pääkirjoitus

Hyvä naapuri, paha naapuri

Hyvä naapuri, paha naapuri

Tapasin kesän lopulla koulunsa päättäviä nuoria, jotka olivat saapuneet Tallinnaan Euroopan parlamentin järjestämään nuorison EPAS-tapahtumaan (European Parliament Ambassodor School). … Lue lisää

13.9.2022 | Pääkirjoitus

Kirja elää ja voi hyvin Virossa

Kirja elää ja voi hyvin Virossa

Tämän lehden kolumnisti ja kirjailija Ville Hytönen ennusti vuoden ensimmäisessä numerossa, että Viro on 2040-luvulla Euroopan menestynein valtio. Hän … Lue lisää

17.5.2022 | Pääkirjoitus

Rauhanmeri on tulevaisuutemme elämänlanka

Rauhanmeri on tulevaisuutemme elämänlanka

Suomenlahden turvallisuustilanne on Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan jälkeen merkittävästi muuttunut. Hyvällä syyllä voi kysyä, onko Itämeri pian enää ”rauhanmeri”, … Lue lisää