Tuoretta tietoa Virosta
16.2.2015 | Ravintolat

Vatsa täyteen alle vitosella

Vatsa täyteen alle vitosella

Tommi Grill on tuttu monelle yöruokailijalle. Yrityksen Tatarikadun yksikkö on avoinna aamu- seitsemään. Öisin monen taksimatka suuntautuukin myöhäiselle illalliselle suoraan yökerhosta.

Tommi lõuna eli Tommin lounas on tarjolla arkisin. Keskipäivän aikaan ravintoloissa on lähes tungosta, mutta kymmenien asiakkaiden palvelu käy rivakasti eikä annoksia tarvitse odotella kuin muutama minuutti.

Päivän keiton ja salaatin saa kahdella eurolla. Päivän annoksia on kahta kokoa. Kolmen euron annos taltuttaa tavallisen nälän ja 3,80 euroa maksava on jo varsin miehekäs annos.

Tilaus tehdään tiskillä, josta voi myös ostaa ruokajuomat. Leivät ja ruokailuvälineet ovat salin itsepalvelupisteessä, ruoat tuodaan pöytään. Jos päivän ruuista ei löydä sopivia annoksia, on ruokalistalla suuri valikoima muita ruokia. Myös lapsille on olemassa oma menu, jossa esimerkiksi possunfileannos maksaa 4,50 euroa.

Lounaan jälkeen, kello 17, alkaa Tommi Grilleissä kolmen tunnin Happy Hour. Silloin saa kaksi olutta yhden hinnalla.

 

Keskustan ja sataman lounaspaikkoja

Reval Kohvik -kahvilat: Weizenbergi 34 / Valge 1, Pärnu mnt 27Narva mnt 1, Müürivahe 14.

St Patrick’s pubit: Suur-Karja 8, Narva mnt 5, Vana-Posti 7, Pärnu mnt 20.

Pub Woodstock. Tatari 6. 

Mauruse pubi. Estonia pst 8. 

Vana Villemi Pubi. Tartu mnt 50.

Tallink Express-hotellin Express Café. Keittobuffet. Sadama 9.

Kochi Aidad. Lootsi 10. 

Hell Hunt. Pikk 39. 

Bollywood. Pikk 31. 

Texas Honky Tonk & Cantina. Pikk 43.

 

Lounaspaikkoja Kalamajassa

Kohvik Sesoon. Niine 11. 

F Hoone, Telliskivi 60a.

Foody Allen. Telliskivi 60a. 

Lendav Taldrik Resto.Telliskivi 60a. 

 

Mistä löytää?

Tommi Grill

Tatari 64 ja Viru väljak 2, Tallinna.

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

12.4.2024 | Ravintolat

Otepään maut -ruokatapahtuma esittelee Etelä-Viron kulinaarista elämää

Otepään maut -ruokatapahtuma esittelee Etelä-Viron kulinaarista elämää

Suosittu ruokafestivaali Otepää Maitsed (Otepään Maut) alkoi eilen. 11 päivää kestävän festivaalin aikana kuusi ravintolaa Otepäällä ja sen ympäristössä … Lue lisää

20.3.2024 | Ravintolat

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Maanantaina alkanut Saarenmaan ravintolaviikko esittelee saaren 13 huippuravintolaa. Erikoismenuita tarjoillaan koko tämän viikon ajan. Jos olet koskaan haaveillut kulinaarisesta … Lue lisää

17.3.2024 | Ravintolat

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Ravintola Giannin pöydät ovat kahden aikaan melkein kaikki varattuja. Saamme kuitenkin kahden hengen pöydän ikkunan vierestä. Mustat, nahkaiset tuolit … Lue lisää

16.3.2024 | Ravintolat

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Narva Kohvik on ollut avoinna vuodesta 1947 ja se on yksi Tallinnan vanhimmista kahviloista. Mikä on 76 vuotta pyörineen … Lue lisää

23.2.2024 | Ravintolat

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Viron itsenäisyyspäivän iltana 24. helmikuuta avautuu neljäkymmentä kotikutoista ravintolaa 175 kilometrin pituisen Peipsijärven rantatien varrella. Tapahtuma kantaa nimeä Täydenkuun … Lue lisää

15.2.2024 | Ravintolat

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Huomenna 16. helmikuuta alkava Foodlover -ravintolaviikko voi viedä varomattomalta kielen mennessään. Mutta onko sen väliä, kun on kysymys ruoasta. … Lue lisää

11.2.2024 | Ravintolat

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Katharinenthalin idyllinen kahvila sijaitsee 1800-luvulta peräisin olevassa entisessä vahdin talossa Kadriorgin puistossa. Kesäisin iso terassi on viihtyisä lisä, josta … Lue lisää

10.2.2024 | Ravintolat

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Tallinnan Maakri-kadulle vuonna 2018 valmistunut liikerakennuskokonaisuus on ainutlaatuinen. Yli sata metriä korkea tornitalo on sulautunut saumattomasti 1800-luvun historiallisten rakennusten … Lue lisää