Tuoretta tietoa Virosta
11.11.2021 | Kulttuuri

Valokuvaaja Sanni Saarinen: ”Pysähtyminen pienen äärelle mahdollistaa suurtenkin kysymysten esittämisen”

Teksti Timo Huttunen
Kuvat Sanni Saarinen ja Meeli Küttim / Tallinna Fotomuuseum

Valokuvaaja Sanni Saarinen: ”Pysähtyminen pienen äärelle mahdollistaa suurtenkin kysymysten esittämisen”

 

Suomalaisen Sanni Saarisen valokuvanäyttely ”Kohti: suunas” Tallinnan valokuvamuseossa (Tallinna Fotomuuseum) on hänen ensimmäinen kansainvälinen yksityisnäyttelynsä.

Sanni Saarinen on Espoossa asuva dokumentaarinen valokuvataiteilija, kulttuuriantropologi ja kirjoittaja.

Saarinen osallistui aiemmin syksyllä Virossa ”Foto Tallinn” -tapahtumaan ja sen seurauksena häntä pyydettiin pitämään näyttely Tallinnan valokuvamuseossa.

Valokuvaaja kertoo, että hänen taiteellinen työnsä voidaan jakaa karkeasti kahteen osaan. Saarisen yhteiskunnallisissa valokuvissa ovat pääosissa ihmisoikeudet, humanismi ja monikulttuurisuus.

”Kohti: suunas” -näyttely keskittyy Saarisen intiimimpään tuotantoon. Autofiktiivisissä kuvissa on ihmisyys, mutta myös luonto tärkeissä rooleissa. Saarinen kuvaa oman elämänsä ja läheistensä kautta elämän universaaleja teemoja. Kuvattavana on ollut muun muassa hänen oma tyttärensä.

”En halua dokumentoida kuvattavieni elämää. Käsittelen kuvieni avulla omaa elämääni ja meitä kaikkia koskettavia aiheita, kuten perhettä, muistoja, elämän jatkumoa, kasvua, ajan kulkua ja katoavaisuutta. Pysähtyminen jonkun pienen äärelle mahdollistaa suurtenkin kysymysten esittämisen”, Sanni Saarinen kertoo.

Saarinen tutkii, kuinka meistä tulee oma itsemme. Hän ei usko elämän suurien käännekohtien tai virstanpylväiden olevan tärkeimpiä. ”Muutumme omaksi itseksemme niissä arkipäivän pienissä hetkissä, joissa ei näytä tapahtuvan mitään”, valokuvaaja sanoo.

Toisaalta Saarinen haluaa välttää kuviensa selittämistä. ”Annan valokuvien puhua puolestaan. Tulkitsen kuvillani elämää. Ne eivät ole dokumentteja. Toivon, että jokainen katsoja löytää niistä asioita, jotka liittyvät myös hänen elämäänsä”, Saarinen jatkaa.

”Kohti: suunas” -näyttely on esillä Tallinnan valokuvamuseossa 27. helmikuuta 2022 asti.

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Foto Tallinn Kohti: suunas Sanni Saarinen suomalainen valokuvaava Tallinna Fotomuuseum tallinnan kaupunginmuseo valokuvamuseo

13.5.2025 | Kulttuuri

camera icon10
Ukrainalaisen taiteen festivaali Tallinnassa

Ukrainalaisen taiteen festivaali Tallinnassa

Viron ensimmäinen ukrainalaiselle nykytaiteelle omistettu festivaali osoittaa tukea maalle, joka jatkaa taistelua olemassaolostaan. Useissa eri tapahtumapaikoissa ympäri Tallinnaa järjestettävä … Lue lisää

12.5.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

12.–18.5. Tallinnan kaupungin 777-vuotisjuhlat, Tallinna Tallinna juhlii pitkää historiaansa näyttävästi viikon ajan. Ohjelmassa on konsertteja, katutapahtumia, historiallisia kierroksia ja … Lue lisää

9.5.2025 | Kulttuuri

Juhli äitienpäivää tyylikkäästi 

Juhli äitienpäivää tyylikkäästi 

Virossa äitienpäivää vietetään sunnuntaina 11. toukokuuta. Tämän kunniaksi monet ravintolat tarjoavat erikoisbrunsseja äitien juhlistamiseksi – ansaitusti, sillä ilman häntä … Lue lisää

9.5.2025 | Kulttuuri

Viron lastenkirjallisuuskeskus avaa uuden kuvitusnäyttelyn

Viron lastenkirjallisuuskeskus avaa uuden kuvitusnäyttelyn

Viron lastenkirjallisuuskeskuksen näyttely Väikesed lood igal pool (Pienet tarinat kaikkialla) esittelee liettualaisten taiteilijoiden Lina Dūdaitėn ja Marius Jonutisen teoksia. … Lue lisää

9.5.2025 | Mainos | Kulttuuri

Kesän kohokohtia Viron Ulkomuseossa

Mainos Kesän kohokohtia Viron Ulkomuseossa

Viron Ulkomuseon tämänvuotinen kesäkausi kulkee samaa tahtia heinäkuun alussa järjestettävien Iseoma-laulu ja tanssijuhlien kanssa. Kuten festivaali kokoaa ihmisiä eri … Lue lisää

9.5.2025 | Mainos | Kulttuuri

Augustibluus – Baltian suurin bluesfestivaali kutsuu jälleen!

Mainos Augustibluus – Baltian suurin bluesfestivaali kutsuu jälleen!

Augustibluus on yksi Viron odotetuimmista musiikkitapahtumista, joka kokoaa joka kesä Haapsalun lumoavien linnanmuurien suojiin bluesin ystäviä niin Virosta kuin … Lue lisää

8.5.2025 | Kulttuuri

Tallinnan Fotokuu avaa syksyn näyttelykauden

Tallinnan Fotokuu avaa syksyn näyttelykauden

Kansainvälinen valokuvataiteen biennaali Tallinna Fotokuu järjestetään tänä vuonna jo kahdeksatta kertaa Tallinnassa 5.9.–31.10. Pääohjelma koostuu kolmesta eri näyttelystä. Biennaalin … Lue lisää

7.5.2025 | Kulttuuri

Hyvä lukija!

Hyvä lukija!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt! Kesänumero vie kulttuurin, matkailun ja makujen äärelle. Kesän numerossa sukelletaan näyttelijä Sara Soulién … Lue lisää