5.3.2014 | Vapaa-aika
Vähän erilaista yöelämää

Kultturellisti boheemi Noku Klubi ja mielisairaalasta innoitusta hakenut Hullumaja tarjoavat yöeläjälle vaihtoehtoja perinteisille nightclubeille.
Noku Klubi on Tallinnan kätkettyjä salaisuuksia. Klubi ei ole erityisen suuressa suosiossa eikä sen ovessa ole edes paikan nimeä. Jos ei siis tiedä mitä etsii, niin varmasti kävelee Nokun ohi. Nimi on lyhenne Noorte Kultuuriklubista, Kõrsikud valittiin vuoden bändiksi tänä vuonna. Kõrsik tarkoittaa suomeksi ohutta leipätikkua. joten hieman boheemi ilmapiiri ja asiakaskunta kuuluvat asiaan. Paikan kantaveikkoja ovat nuoret kulttuuripersoonat, taiteilijat ja sellaisiksi haluavat. Hintataso on sangen kohtuullinen ja tarjolla on muun muassa lautapelejä. Vieläkin jännittävämmän Nokusta tekee se, että kyseessä on suljettu klubi. Ovesta sisään pääsevät vain valitut henkilöt ja heidän kaverinsa siinä siivellä.
Hullumaja tarkoittaa yksinkertaisesti hullujenhuonetta, ja nimi kertookin paljon paikasta, joka sijaitsee yhdellä kaupungin vilkkaimmista bilekaduista. Baari on täynnä mielisairaalateemaa – seinät ovat pehmustettu ja drinkit tarjoillaan sairaala-astioista. Juomat ovat halpoja ja meno kreisiä. Yksityisyyttä arvostavan ei kannatta pienehköön Hullumajaan eksyä, sillä yleensä tiskillä on tungosta ja paikka täynnä iloisia juhlijoita.
Hullumaja löytyy helposti Suur- Karja-kadulta ikkunassa seisovan pakkopaitaisen nuken perusteella. 
Tallinnalainen suosittelee
■ ”Suosikkiklubini Tallinnassa on ehdottomasti Studio. Paikan hyviä puolia ovat laadukas palvelu ja villi tunnelma. Kaksikerroksisessa klubissa voi fiiliksen mukaan valita Hip-Hopia, RnB:tä sekä uudempaa tai vanhempaa urbaania musamaailmaa. Juuri tällä hetkellä Studio on suosituin klubi nuorten tallinnalaisten piirissä.”
Getter Marjatta, 22 v.
■ Club Studio Sauna 1, Tallinna.
Mistä löytää?
Noku Klubi, Pikk 5, Tallinna.
Katso kartalta
Hullumaja, Suur-Karja 11, Tallinna.
Katso kartalta
Lue lisää samasta aiheesta
30.11.2023 | Ostokset
Tarton joulukaupunki kutsuu virittäytymään joulun tunnelmaan
Ensimmäisenä adventtina 3.12. avataan Tarton joulukaupunki, joka on avoinna aina 7.1.2024 saakka. Jouluvalojen tuikkeessa uusissa lasipaviljongeissa tarjoillaan höyryävän kuumaa … Lue lisää
29.11.2023 | Vapaa-aika
OlyBet isännöi ensimmäistä kertaa naisille suunnattua ”Queens of Tallinn” -pokerifestivaalia
OlyBetin lehdistötiedote lupaa jännittäviä aikoja naispokerinpelaajille. Nimittäin Tallinnassa tullaan järjestämään tämän viikon torstaista alkaen nelipäiväinen naisten pokeriturnaus. OlyBet julkisti … Lue lisää
29.11.2023 | Ostokset
Rotermannin viihtyisä pääaukio muuntuu hurmaavaksi joulumaaksi
Rotermannin korttelin pääaukiolla avataan joulumarkkinat perjantaina 1.12. Markkinat järjestetään yhdessä Coca-Colan kanssa. Jouluinen toritapahtuma tulee olemaan avoinna aina Loppiaiseen … Lue lisää
27.11.2023 | Vapaa-aika
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
1.–30.11. Itä-Viron ravintolakuukausi, Itä-Virumaa 22.–29.11. Universe Orchestra: Maailmanmusiikin mestariteokset, Pärnu, Tallinna, Tartto 27.11. Daniel Slossin ”Can’t” stand up -keikka, … Lue lisää
20.11.2023 | Ravintolat
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
2.9–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 1.–30.11. Itä-Viron ravintolakuukausi, Itä-Virumaa 1.11.–31.12.Piparkakkuvaltakunta, Atla, Raplamaa 20.–25.11. Virolaisen musiikin viikko, Tartto, Tallinna 22.–29.11. … Lue lisää
19.11.2023 | Vapaa-aika
Loppuvuoden tapahtumia Virossa
3.–19.11. Pimeiden öiden elokuva-festivaali (PÖFF) PÖFF on Pohjois-Euroopan suurin elokuvafestivaali ja 15. suurin maailmanlaajuisesti. Elokuvafestivaalille on myönnetty A-kategorian sertifikaatti, … Lue lisää
17.11.2023 | Mainos | Historia
Mainos Viron ulkoilmamuseo ei nuku talviunta!
Talvikaudella museo toimii hieman rauhallisemmalla rytmillä, mutta se ei tarkoita, etteikö nähtävää ja tapahtumia olisi. Ulkoilmamuseo on paras paikka, … Lue lisää
17.11.2023 | Mainos | Vapaa-aika
5
Mainos Virossa viihtyy myös talvella
Virossa vietetään tänä vuonna saunavuotta. Se on omistettu kaikille, jotka rakastavat saunomista tai haluavat tutustua saunakulttuuriin lähemmin. Sauna on … Lue lisää