Tuoretta tietoa Virosta
8.6.2011 | Vapaa-aika

Uusia ja vanhoja vetonauloja

Uusia ja vanhoja vetonauloja

Vallihaudan kunnostetut penkereet sopivat koko perheen kohteeksi.

”Vallikäärulla on ainutlaatuinen historiallinen ja arkkitehtuurinen arvo”, kertoo Anneli Lepp Pärnun kaupunginhallituksesta. 1600-luvulla rakentamaan aloitetuista linnoituksista on jäljellä vain osa valleista ja Tallinnan portti. ”Alueen historiaan voi tutustua pitkin pengertä kulkevalla reitillä, jossa on myös kolme historiaa esittelevää pienoismallia.”

Lasten suosikki on upouusi merihenkinen leikkipuisto, josta löytyy muun muassa komea merirosvolaiva. Vallihaudan rannassa toimii ulkoilmakahvila, jossa voi nauttia ilta-auringon lämmöstä.

”Kesällä Vallikäär sopii hyvin tapahtumien järjestämiseksi. Vierailija saa nauttia viihtyisässä ympäristössä hyvästä musiikista ja teatterista”, kertoo Anneli Lepp. Uudistetun ulkoilmalavan korkkaa megatähti Seal 18. kesäkuuta.

Samalta alueelta, kirjaston läheltä, löytyy Viron vanhin toiminnassa oleva sepänpaja, josta voi hankkia aitoja sepäntuotteita, ihailla mestarien työskentelyä tai vaikka takoa itselleen kolikon. Venusbastionin paja on avoinna joka päivä kello 11—18.

Keramiikasta kiinnostuneen kannattaa vierailla Maripott-keramiikkapajassa, joka sijaitsee Tallinnan porttia vastapäätä.

Kylpyläkaupungin arkkitehtuuria

Pärnulainen Olev Siinmaa oli aikansa taitavimpia arkkitehteja. Hän toimi Pärnun kaupunginarkkitehtina vuosina 1925—1944. Pitkälti Siinmaan ansiota on Pärnun viehättävä kylpyläkaupunkimiljöö, johon kuuluvat funkkisasuinalueet, kylpylät ja rantapuisto. Siinmaan kuuluisimpia luomuksia ovat muun muassa Pärnun mutakylpylä, Rannahoone ja Rannahotelli.

Viime vuonna uudistunut rantapuisto tarjoaa hyvät puitteet ulkoiluun ja liikuntaan. Pärnuun kannattaakin tutustua joko kävellen tai pyörän selästä. Mainiona oppaana kaupungissa liikuttaessa toimii uusi kävelykierrosesite, jota saa matkailuneuvonnasta myös suomenkielisenä.

Rantaelämän kehto

Kesällä Pärnun eittämätön ykköskohde on uimaranta, joka kerää hellepäivinä kymmeniätuhansia auringonpalvojia. Heinäkuussa meriveden lämpötila kohoaa usein lähelle 25 astetta.

Ranta sopii mainiosti lapsille, sillä se syvenee hitaasti. Lisätekemistä löytyy viime vuonna avatusta hienosta leikkipuistosta. Rannan tuntumassa on tarjolla monenlaisia palveluita, kuten kahviloita, ravintoloita ja jopa hierontaa.

LISÄTIETOJA: Pärnun Vierailukeskus, Uus tn. 4, Pärnu. www.visitparnu.com

TEKSTI MIKKO VIRTA KUVAT MATS ÕUN, INDREK AIJA

Lue lisää samasta aiheesta

6.2.2023 | Mainos | Historia

camera icon5
Lumoava Raplamaa ei jätä kylmäksi talvellakaan

Mainos Lumoava Raplamaa ei jätä kylmäksi talvellakaan

Raplamaan maakunta sijaitsee vain 40 kilometrin päässä Tallinnasta, joten alueella on helppo vierailla. Lumisten metsien ja kauniiden suoalueiden Raplamaassa … Lue lisää

6.2.2023 | Mainos | Vapaa-aika

Etelä-Viro on mäkinen ja luminen satumaa

Mainos Etelä-Viro on mäkinen ja luminen satumaa

Etelä-Virossa on monta maakuntaa ja monta erilaista kulttuurialuetta. Alueelta löytyy vanhoja perinteitä ja tapoja, koskematonta luontoa sekä rauhaa ja … Lue lisää

6.2.2023 | Mainos | Vapaa-aika

Viron kuumimman lomakaupungin vuosi on täynnä tekemistä

Mainos Viron kuumimman lomakaupungin vuosi on täynnä tekemistä

Kylpyläloma Pärnussa Vuonna 1838 avattiin Pärnun ensimmäinen kylpylä. Kaupungin sijainti, lempeä hiekkaranta, raikas ilma, vehreät puistot ja kaupunkielämä yhdessä … Lue lisää

4.2.2023 | Ravintolat

Täällä ”sommid” kokoontuvat

Täällä ”sommid” kokoontuvat

Baltian asematoria vastapäätä könöttää iloisenvihreä vanha puutalo, josta on löytänyt kotinsa Baar living room ät. ”Ensi keväänä juhlimme jo … Lue lisää

30.1.2023 | Mainos | Kauneus

Luonnonläheinen Narva-Jõesuu

Mainos Luonnonläheinen Narva-Jõesuu

Viehättävä kylpyläkaupunki Narva-Jõesuu sijaitsee Itä-Virumaalla Narvajoen suussa Suomenlahden rannalla, vain 14 kilometrin päässä historiallisesta Narvasta. Narva-Jõesuu sai lempinimen ”Pohjoismaiden … Lue lisää

30.1.2023 | Mainos | Vapaa-aika

Pohjois-Euroopan suurin pokeriturnaus järjestetään Tallinnassa

Mainos Pohjois-Euroopan suurin pokeriturnaus järjestetään Tallinnassa

Vuosi vuodelta kasvaneeseen Kings of Tallinn -pokeriturnaukseen odotetaan peräti tuhatta vierailijaa. Tapahtuma järjestetään 24. helmikuuta–5. maaliskuuta 2023 Olympic Park … Lue lisää

30.1.2023 | Mainos | Ravintolat

OlyBet Bar & Grill nousi Tallinnan toiseksi parhaaksi ravintolaksi

Mainos OlyBet Bar & Grill nousi Tallinnan toiseksi parhaaksi ravintolaksi

OlyBet Bar & Grill avattiin viime vuoden joulukuussa Tallinnan Vapaudenaukion lähettyville Harju-kadulle. Tämän vuoden huhtikuussa ravintola pääsi huikealle kakkossijalle … Lue lisää

23.1.2023 | Mainos | Vapaa-aika

Virumaa on kuin minikokoinen Viro

Mainos Virumaa on kuin minikokoinen Viro

Historiallisen merkityksensä myötä Virumaa-sanasta on johdettu kutsumanimi koko valtiolle ja kansalle. Mitä kiehtovaa seudulla nykyisin on? He, jotka ovat … Lue lisää