21.10.2020 | Kulttuuri
Uusi korunäyttely Viron taideteollisuus- ja designmuseossa esittelee Kadri Mälkin teoksia
Teksti Mikko Virta, kuva Tiit Rammul
Näyttelyssä on esillä Kadri Mälkin koruja viiden viime vuoden ajalta.
Viron taideteollisuus- ja designmuseossa avattiin 17. lokakuuta Kadri Mälkin näyttely Buldog, joka esittelee taiteilijan viiden viime vuoden teoksia.
Kadri Mälk on kansainvälisesti tunnustettu virolainen korutaiteilija, joka on johtanut pitkään korutaiteen osastoa Viron taideakatemiassa. Hän on julkaissut vuosien varrella myös useita kirjoja.
Näyttelyn yhdistäväksi metaforaksi Mälk on vallinnut bulldogin, jota hän kuvailee tasapainoiseksi ja älykkääksi olennoksi.
”Tarvittaessa bulldoggi suojelee kaikkia. Se on rauhallinen ja huomaavainen eläin, jolla on hyvin kehittynyt huumorintaju. Itsepäinen, mutta melankolinen aristokraattisilla tavoilla”, kirjoittaa Kadri Mälk näyttelyn oheistekstissä.
Näennäisesti kesytetyssä eläimessä on kuitenkin luonteenomaista villiyttä, jota löytyy myös Mälkin koruista. Näyttelyn keskiöön taiteilija on asettanut opettajalleen Leili Kuldkepille omistetun teoksen.
Näyttely on avoinna Viron taideteollisuus- ja designmuseossa 10. tammikuuta 2021 asti.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestakorutaide
näyttely
Viro
22.9.2023 | Kulttuuri
Neeme Järvi johtaa tänään ja huomenna yhden klassisen musiikin suurimmista sinfonioista
Tänään perjantaina 22.9. maailmankuulu virolainen kapellimestari Neeme Järvi astuu Estonia-konserttisalin lavalle yhdessä Viron kansallisen sinfoniaorkesterin, Latvian kansalliskuoron ja vierailevien … Lue lisää
20.9.2023 | Kulttuuri
Semmareiden minikiertue starttaa Tartosta
Seminaarimäen mieslaulajat eli Semmarit on a cappella yhtye Suomesta. Lauluryhmän minikiertue starttaa huomenna 21.9. Tartosta, josta yhtye jatkaa matkaa … Lue lisää
19.9.2023 | Luonto
Kansainvälinen luontoelokuvafestivaali esittää yli 50 luontoelokuvaa ympäri Viroa
Matsalun luontoelokuvafestivaali MAFF (20.9.–1.10.) on kansainvälinen elokuvatapahtuma, joka on levinnyt Lihulan pitäjästä nyt myös muille Viron paikkakunnille, esimerkiksi Pärnuun, … Lue lisää
18.9.2023 | Vapaa-aika
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
2.9.–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 18.–23.9. KAMALAMMAS ruoka- ja kulttuurifestivaali, Rakvere 18.–24.9. Designin yö -festivaali, Tallinna … Lue lisää
15.9.2023 | Kulttuuri
Taidenäyttely ”Nuori tuntematon” avattiin Narvassa
Narvan OBJEKT-innovaatiokeskuksessa on avattu taidenäyttely, jossa on esillä teoksia Itä-Virumaan nuorelta taiteilijasukupolvelta. ”Nuori Tuntematon” -taidenäyttely etsii vastauksia kysymyksiin, millaista … Lue lisää
14.9.2023 | Kulttuuri
Narvan tanssijuhlat järjestetään ensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen
Narvan tanssijuhlatjärjestetään Narvassaensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen. Yli 7000 kansantanssijaa saapuu kaupunkiin esittämään yleisölle upeimpia tanssinumeroitaan. Lauantaina 16.9. kello … Lue lisää
14.9.2023 | Kulttuuri
Syyskuussa Viron toiseksi suurimmalla saarella nautitaan alkusyksyn rikkaasta tapahtumakalenterista
”Vananaistesuvi” (suomeksi ”kypsien naisten kesä”) tarkoittaa Virossa alkusyksyn lämpimiä päiviä ennen siirtymistä syksylle tyypillisimpiin lämpölukemiin. Suomessa syksyisestä lämpöaallosta käytetään nimeä … Lue lisää
13.9.2023 | Kulttuuri
Näyttely rakkaudesta Solariksen taidegalleriassa Tallinnassa
Victoria Oltin taidenäyttely ”I’ve seen love and it looks nothing like this” avattiin Solariksen taidegalleriassa. Taidenäyttely sisältää Victoria Oltin … Lue lisää