Tuoretta tietoa Virosta
10.3.2020 | Ostokset

Uudet kesärenkaat alle Pärnun-reissulla

Uudet kesärenkaat alle Pärnun-reissullaOlavi Talu on tyytyväinen yrityksen uusiin tiloihin. Sesonki alkaa hänen mukaansa maaliskuussa, riippuen tietysti sääoloista.

Yli 20 vuotta Pärnussa toiminut rengasliike Savirehvid on monen suomalaisen vakio-pitstoppi.

 

Jos Virosta pitäisi etsiä perinteikästä rengasliikettä, niin vuodesta 1997 toiminut pärnulainen Savirehvid voisi olla sellainen. Alusta lähtien yritystä luotsannut Olavi Talu kertoo, että Savirehvid on reilu pari kuukautta sitten muuttanut uusiin, nykyaikaisiin tiloihin. 

”Vanhat tilat muuttuivat ahtaiksi, joten tarvitsimme lisää tilaa. Nyt työnteko on mukavampaa ja voimme tarjota myös odottaville asiakkaille viihtyisämmät puitteet.”

Mies ei peittele tyytyväisyyttään ja tokaisee: ”Voin kyllä häpeilemättä sanoa, että meillä on tänään maailman nykyaikaisin paikka.”

Suuressa ja valoisassa hallissa on neljä vaihtopistettä nostureineen ja nykyaikaisine laitteineen. Myös kuorma-autojen ja muiden suurempien koneiden renkaanvaihtopiste löytyy.

 

Savirehvid myy Michelinin ja saman tuoteperheen renkaita, myös budget-luokan renkaita, Olavi Talu kertoo. ”Esimerkiksi Michelinin CrossClimate on yksi suosituimmista malleista.”

Suomalaisia asiakkaita renkaita myyvässä ja vaihtavassa yrityksessä on käynyt jo vuosia.

”Noin 5–6 vuotta sitten suomalaisten määrä yhtäkkiä alkoi kasvaa. Suomalaisia on joinain päivinä niin paljon, että välillä mietimme, että täytyisi vetää Suomen lippu salkoon”, Olavi Talu naurahtaa.

Hän arvelee, että ilmeisesti viidakkorumpu on toden teolla toiminut, kun tyytyväiset suomalaisasiakkaat ovat suositelleet paikkaa kavereilleen. Miksi suomalaisen sitten kannattaa tulla Pärnuun asti hankkimaan renkaita?

”Kyllä tärkein syy on varmaan se, että renkaat ovat meillä hieman edullisemmat kuin Suomessa, kuten myös kaikki palvelutkin.”

”Mutta myös laatu on hyvä ja osaamme suositella asiakkaille parasta vaihtoehtoa.” 

 

Turisteja suomalaisista asiakkaista on Olavi Talun mukaan noin 80–90 prosenttia. Moni hyödyntää lomareissuaan ja käy samalla ostamassa myös uudet kesärenkaat. Pääasiassa suomalaiset tulevat kesäkuukausina.

”Saatetaan ottaa yhteyttä etukäteen, että ollaan tulossa muutamaksi päiväksi lomalle Pärnuun ja samalla hankitaan myös renkaat. Muutamat ostavat myös uudet talvirenkaat mukaan.”

Talu suositteleekin ottamaan etukäteen yhteyttä vaikkapa sähköpostin välityksellä, jolloin toiveista saadaan tietoa jo etukäteen. ”Täällä sitten voimme yhdessä miettiä, mikä olisi paras vaihtoehto. Osaamme antaa hyviä suosituksia.”

Virossa on tavallista, että renkaat vaihdetaan aina samoille vanteille. Vaihtorenkaat voi jättää halutessaan myös rengashotelliin. 

 

Savirehvid, Savi 16, Pärnu.

 

Kolme vinkkiä rengasostoksiin

1. ”Tutki valikoimia kotisivuilta etukäteen. Kotisivut on myös suomeksi.” 

2. ”Ota yhteyttä sähköpostitse etukäteen ja kerro toiveesi sekä milloin olet tulossa.”

3. ”Paikan päällä osaamme kertoa lisää ja antaa vinkkejä.”

 

Renkaita myyviä liikkeitä Tallinnassa, Pärnussa ja Tartossa

Kummimees, Peterburi tee 73 ja Pärnu mnt. 232-12 sekä Savi 16, Pärnu.

Rehvid Plus, Vana-Tartu mnt 74, Peetri, Aardla 23c, Tartto ja Lao 10-2, Pärnu.

Rehviabi 24H, Parmu 6, Pärnu.

Kummihai, Veerenni 54, Tallinna.

ABC-Rehvid, Kadaka tee 131, Tallinna.

Kumm.ee, Rästa 2a, Tallinna.

Rehvid.com, Punane 42 ja Kadaka tee 7, Tallinna sekä Laki 5, Pärnu.

Kummiproff, Aiandi tee 24, Viimsi.

TartuRehv, Vaksali 32, Tartto.

Baltyre Eesti, Ringtee 61a, Kambja.

 

Teksti ja kuvat Mikko Virta

 

Lue lisää samasta aiheesta
autohuolto autolautta kesärenkaat rengasliike renkaat virosta renkaiden vaihto renkaita talvirenkaat

1.4.2024 | Mainos | Ostokset

Prisman huhtikuun tarjoukset

Mainos Prisman huhtikuun tarjoukset

30.3.2024 | Ostokset

Viinimessu kokoaa yhteen viinialan ammattilaiset ja -harrastajat

Viinimessu kokoaa yhteen viinialan ammattilaiset ja -harrastajat

Viinimessut järjestetään tänä vuonna jo kymmenettä kertaa. (4. ja 5. huhtikuuta) Tallinnan Kultuurikatelissa. Viron suurimmassa viinitapahtumassa on mukana satoja … Lue lisää

15.3.2024 | Ostokset

camera icon5
Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Urr & Nurr on perheomisteinen life­style-myymälä, josta löytyy kaikille kodin lemmikeille jotakin. Tarjolla on myös eläinaiheisia tuotteita ihmisille, kuten … Lue lisää

31.1.2024 | Ostokset

camera icon6
Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Viron makeisten ja suklaiden historian lyhyt oppimäärä Kalevin makeistehdas on Viron suurin ja vanhin makeisten valmistaja. Makeistehtaan ensimmäinen edelläkävijä … Lue lisää

6.1.2024 | Ostokset

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Tallinnan joulutori on avoinna vielä Loppiaisviikonlopun (6.–7.1.). Keskiaikaisessa miljöössä on helppo hellittää arjen kiireestä ja nauttia talvisista Raatihuoneentorin maisemista, … Lue lisää

22.12.2023 | Ostokset

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä avataan tänään 22.12. kello 17 juhlallisuuksineen Narvan raatihuoneentorilla. Tunnelmallinen joulukylä on avoinna aina Loppiaiseen 26.12. asti. Nelipäiväisen … Lue lisää

20.12.2023 | Ostokset

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Huomenna alkaa kolmipäiväiset joulumarkkinat UKU Keskuksessa Viljandissa. Tapahtuman järjestää paikallinen käsityöläisten ryhmä nimeltään Bonifatiuksen Kilta. Viljandin joulumarkkinat juhlivat tänä … Lue lisää

18.12.2023 | Ostokset

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.12.–6.1.Rotermannin joulutori, Tallinna 1.12.–7.1.Tallinnan joulutori, Tallinna 3.12.–7.1.Tarton joulukaupunki, Tartto 5.12.–5.1. Väätsan joulunäyteikkunat, Väätsa 18.–22.12. MozartFest III -festivaali, Tallinna 19.–20.12. … Lue lisää