16.3.2017 | Ravintolat
Uudella karaoketekniikalla soitetaan tanssimusiikkiakin

Helsingissä toimintansa aloittanut Satumaa-karaokebaari muutti vuonna 2013 Tallinnaan ja palvelee pääosin suomalaisia ja suomeksi. Laulujen kielivalikoimassa on kymmenkunta vaihtoehtoa ja lauluja löytyy levylistojen lisäksi myös tietokoneelta.
Satumaan tekniikkaa parannettiin vuoden alussa ja uusituilla laitteilla soitetaan myös tilanteen mukaan sopivaa tanssimusiikkiakin karaoken oheen. Ravintolapäällikkö Kim Annosen mukaan henkilökunta ohjaa iltaa tunnelman mukaan. Näin ollen synttäriporukka saa laulaa onnittelulaulun ilman pitkää odottelua eikä toisaalta kukaan pääse häiritsemään montaa kertaa peräkkäin huonoilla taidoillaan.
Satumaa on suomalaisille helposti löytyvä luottopaikka. Annosen mukaan muun muassa nuoret tuntevat keskustassa olevan paikan turvalliseksi, josta pääsee helposti hotelliin.
Huhtikuussa Satumaan alakertaan avautuu Kellari Pub, josta saa myös ruokaa.
Mistä löytää?
Satumaa Karaoke Baar, Viru 4, Tallinna.
Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.
TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVA ANDREI CHERTKOV
Lue lisää samasta aiheesta
30.5.2023 | Ravintolat
Modernisti klassisia makuja
SMAK sijaitsee vanhassa kunnostetussa liuskekivestä tehdyssä varastorakennuksessa lähellä Tallinnan matkustajasataman D-terminaalia. Alue tunnetaan nimellä Kochin Aidad. Siellä on muitakin … Lue lisää
29.5.2023 | Mainos | Ravintolat
Mainos Romanttinen Rantatie
Salaisten pikku poukamien puhkoma Romanttinen Rantatie kulkee Pärnumaalla Liivinlahden rantaa pitkin alkaen Iklasta ja päättyen Virtsuun. Tien toiselle puolelle … Lue lisää
26.5.2023 | Ravintolat
Michelin Guide Estonian toinen painos julkaistiin – Viroon ensimmäinen kahden tähden ravintola
Michelin Guide Estonia 2023 suosittelee yhteensä 34 virolaista ravintolaa, joiden joukossa on yksi kahdella Michelin-tähdellä palkittu ravintola ja yksi … Lue lisää
22.5.2023 | Mainos | Ravintolat
Mainos Pelmenejä ja neljän keittiön makuja
T1 Mall -kauppakeskuksen neljännessä kerroksessa sijaitsevasta Pelm-ravintolasta avautuu hulppea näköala yli Tallinnan aina merelle saakka. Ravintolaan pääsee näppärästi hissillä … Lue lisää
22.5.2023 | Mainos | Ostokset
Mainos Kansainvälistä tunnelmaa keskellä Tallinnaa
Rotermann on Tallinnan muodin, taiteen ja viihteen keskus. Lisäksi kaupunginosan ravintolat ovat toinen toistaan houkuttelevampia. Rotermannin kortteli on oikeastaan … Lue lisää
22.5.2023 | Mainos | Ravintolat
5
Mainos Perheravintola Tallinnan katolla
Muutama vuosi sitten sisarukset Küllike Tammelaan ja Riina Aasma päättivät perustaa yhdessä ravintolan. Pian sisarukset huomasivat pyörittävänsä legendaarista Teletorni … Lue lisää
18.5.2023 | Mainos | Ravintolat
Mainos OlyBet Bar & Grill tarjoilee jännittäviä peli-iltoja ja hyvää ruokaa
OlyBet Bar & Grill sijaitsee Tallinnan Vapaudenaukion kulmassa Harju-kadulla. Sporttibaari on viihtyisä ja rento paikka nauttia lounas, käydä drinkillä … Lue lisää
7.5.2023 | Ravintolat
Italialaiset valitsivat virolaispitserian 50 parhaan joukkoon Euroopassa
Tallinnassa sijaitseva Kaja Pizza Köök pääsi italialaisen Top 50 Pizza -guiden rankkauksessa sijalla 50 eurooppalaisten pitserioiden paremmuuslistauksessa. Tallinnan Pelgulinnan … Lue lisää