Tuoretta tietoa Virosta
4.5.2012 | Kulttuuri

Unohdettu kansansoitin

Unohdettu kansansoitin

Unohdettu kansansoitin

Vuoden 2008 Viljandin perinnemusiikkifestivaalilla oli teemana näppäinsoittimet ja mandoliinimusiikkiakin sai kuulla silloin tavallista enemmän.

Yhden pitkäikäisimmän ja suosituimman orkesterin, Untsakadyhtyeen Jaanus Põlder soittaa mandoliinia viulun ohella. Monessa virolaisessa vanhemmassa laulussa soi mandoliini, sen todisti haastattelun aikana Talukõrtsissä kuulunut taustamusiikki.

Kõrre on opettanut mandoliinin soittoa lähinnä Pärnumaalla. Uusia oppilaita ei ole viime aikoina tullut lisää, mutta hän ei aio antaa periksi. Tällä hetkellä toimivat Pärnumaan mandoliiniorkesteri sekä Mandoliinitrio. Orkesterissa on mandoliinisoittajien ohella myös huuliharppua soittava Melani Tali.

”Äitini on kertonut, miten isoisä soitti veljiensä kanssa lauantaisaunan jälkeen. Soittimina olivat viulu, kitara ja mandoliini”, kertoo Olavi Kõrre, jonka mukaan mandoliinin soiton oppii nopeasti. Kysymykseen, kuinka nopeasti, hän vastaa: ”Jos neljän päivän aikana opetan kolme tuntia aamuisin sekä kolme iltaisin, niin sen jälkeen oppilas voi jatkaa jo itsenäisesti eteenpäin.” Uuden, Kiinassa valmistetun mandoliinin saa noin sadalla eurolla ja sillä pääsee hyvin alkuun.

Kõrren mielestä mandoliini on osittain romanttinenkin tavallisen kansan soitin, jolla voi soittaa kaikenlaista musiikkia, rokista klassiseen.

Mandoliini

1700-luvulla Italiassa kehitetty
soitin.
Suomessa on mandoliinia käyttänyt
musiikissaan muun muassa
Leevi and the Leavings.
Yleisin on napolilainen mandoliini,
jossa on neljä kieliparia, joiden
viritys on sama kuin viululla
(G-D-A-E).
Reino Helismaan iskelmäsanoin:
”Mandoliinilla soittaa saa sitä
sielunsa sinfoniaa.”
Mandoliinia soitetaan plektran
avulla, jolla saadaan aikaan
tremolo näppäilemällä kielipareja
edestakaisin.
Mandoliiniorkesterin soittoa voi
kuulla ja nähdä osoitteesta:
http://www.youtube.com/watch?
v=9SnRGMxGNTo&feature=related
Mandoliineja on monenlaisia.
Yksikertaisin on napolilainen,
mutta lisäksi on roomalainen ja
amerikkalainen malli. Kokoja on
piccolosta bassomandoliiniin.
Olavi Kõrren tavoittaa osoitteesta:
olavikorre@gmail.com
Muita mandoliinista kehitettyjä
soittimia ovat mandola, oktaavimandoliini,
mandosello ja sähkömandoliini.
 

Olavi Kõrre soittaa ja opettaa myös muita soittimia. Hänet tunnetaan kreikkalaisen musiikin esittäjänä orkesterista Mr. Buzuki & Rembetes ja hänen sylissään soivat myös vähäriviset harmonikat. Pärnun Tervisen kulttuurikeskuksen illoista hän on tuttu monelle suomalaiselle.

 

Lue koko juttu näköislehdestä

Lue lisää samasta aiheesta

19.4.2024 | Kulttuuri

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Viikon päätteeksi voi nauttia amerikkalaisen jazzpianistin ja -säveltäjän Thelonious Monkin ajattomista sävellyksistä kahden illan ajan Tallinnassa ja Pärnussa. Thelonious … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

18. huhtikuuta konserttisarja ”Aavik Salzburgissa” jatkuu Mustapäiden talossa Tallinnan vanhassakaupungissa. Konsertissa kantaesitetään Kristjan Randalun uusi sävellys, jossa vaikutteita jazzista … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

Legendaarinen brittiläinen elektropunk-yhtye The Prodigy esiintyy Tallinnan laululavalla 17. elokuuta. Konsertin liput ovat nyt myynnissä. The Prodigy on ollut … Lue lisää

17.4.2024 | Kulttuuri

camera icon10
Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Tulevana viikonloppuna (20.–21.4.) kulttuuripääkaupunki Tartossa järjestetään ensimmäistä kertaa Open House Tartto -tapahtuma. Tapahtumaviikonlopun aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua 30 … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tallinnan Vapaudenaukiolla järjestetään 9. toukokuuta ilmainen konsertti Eurooppa-päivän kunniaksi. Konsertissa esiintyvät Viron huippuartistit Tommy Cash, nublu, Gameboy Tetris ja … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Tänä keväänä Circum Absurdum jatkaa surrealistisen kabareesirkuksenparissa. Esityksistä voi nauttia Noblessnerinvalimon Nobel-salissa 18.4., 19.4., 20.4. ja 26.4. Circum Absurdumin … Lue lisää

15.4.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

5.4.–9.6.Giselle -baletti, Tallinna 11.–21.4.Otepään maut -ruokafestivaali, Otepää 16.4. ”Sakraaliminimalismi” -konsertti, Tartto 16.4. Steinway Gaala, Pärnu 16.4.–3.5. Kabaree Circum Absurdum, … Lue lisää

14.4.2024 | Kulttuuri

Balettia ja oopperaa lapsille

Balettia ja oopperaa lapsille

Narvassa järjestetään 15.–20. huhtikuuta jo kolmatta kertaa lasten ooppera- ja balettifestivaali. Tapahtuma on osa Narvan elokuisia oopperapäiviä(21.–25.8.) ja se … Lue lisää