Tuoretta tietoa Virosta
17.2.2017 | Henkilö

Turisti rysässä

Turisti rysässä

Katri ja Jaakko Lehtonen olivat tammikuisena iltapäivänä matkalla kotiin Turkuun viikon kylpylämatkalta.

”Käymme Virossa kerran, ehkä kaksi vuodessa. Tällä kertaa tultiin Pärnuun. Yritämme aina vaihdella paikkoja”, Lehtoset kertoivat.

Pärnuun Lehtoset matkustivat matkatoimiston järjestämällä matkalla. Tällainen matkanteko on hyvä keino tutustua uusiin ihmisiin.

”Ei ollut mennessä tuttuja, mutta tullessa jo oli”,  sanaili Jaakko Lehtonen.

Lehtosten mukaan Pärnussa ja heidän kylpylässään oli tammikuussa hyvin hiljaista. Katri Lehtonen kertoi, että heillä oli ohjelmassa lähinnä kylpylän hoidoista nauttimista.

”Paljon myös käytiin kävelemässä. Pärnu kierrettiin ympäri.” 

Lehtoset ovat matkustelleet Virossa vuosikausia ja nähneet maata paljon. 

”Olemme kiertäneet bussimatkoilla monta paikkaa. On käyty Toilassa, Otepäällä ja myös Latvian ja Liettuan puolella”, Jaakko Lehtonen kuvaili.

Vuosien Viron-matkojen aikana Lehtoset ovat nähneet maan muutoksen.

”Viro on kehittynyt paljon siitä, millainen se oli, kun ekan kerran käytiin ja koko ajan vain tuntuu muuttuvan. Noita ostoskeskuksiahan täällä tehdään”, Lehtoset miettivät.

Vaikka matkoilla keskitytään kylpemään, toki pariskunta myöntää ostavansa jonkin verran tuliaisiakin.

”Ei aina niitä patalappuja”, nauroi Jaakko Lehtonen rouvalleen.

 

TEKSTI SILJA HURSKAINEN, KUVA ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

1.2.2024 | Henkilö

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Viime vuoden lopussa Suomen matkailuala kokoontui vuotuiseen Finnish Travel Galaan palkitsemaan matkailualan yrittäjiä, vaikuttajia ja matkakohteita. Äänestyksiin kesä-heinäkuussa osallistui … Lue lisää

28.1.2024 | Henkilö

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari on asunut Tartossa lähes 18 vuotta. Nyt hänen kotikaupunkinsa paistattelee Euroopan kulttuuripääkaupunkina ja kuulimme parhaat kulttuuritärpit kaupunkiin. … Lue lisää

14.1.2024 | Henkilö

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Marraskuun lumisateisena sunnuntaina Helsingin Kaapelitehdas on täynnä ihmisiä. Käytävillä myydään virolaisia tuotteita ja maakunnat sekä kaupungit esittelevät omia kohteitaan … Lue lisää

17.11.2023 | Henkilö

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija ja toimittaja Eveliina Talvitie ei ollut ennen Viroon muuttoaan mikään tyypillinen Tallinnan kävijä, mutta niinä kertoina kun kirjailija … Lue lisää

14.11.2023 | Henkilö

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

KatriRiihilahti on uransa huipulla oleva tanssija ja koreografi, jonka lähes kaikki suomalaiset tuntevat supersuositusta ”Tanssii tähtien kanssa” -ohjelmasta sekä … Lue lisää

1.9.2023 | Henkilö

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

Kuulun siihen ikäpolveen, joka muistaa vielä Jukka Tapio Karjalaisen työskennelleennuorena miehenä SEK-mainostoimistossa. Harva nykyinen faniehkä tietää, ettäennen mahtavaa musiikkiuraansa … Lue lisää

27.8.2023 | Henkilö

Hulvaton humoristi

Hulvaton humoristi

Kirjailija, käsikirjoittaja ja koomikko Antto Terras on ihastuttanut, ärsyttänyt ja naurattanut huumorillaan molemmin puolin Suomenlahtea jo pari vuosikymmentä. Hän … Lue lisää

24.8.2023 | Henkilö

Minnan kyydissä Tallinnassa

Minnan kyydissä Tallinnassa

Kaksi vuotta sitten Minna Rytylä teki rohkean päätöksen ja otti vastaan alkuopetuksen opettajan sijaisuuden Tallinnan suomalaisesta koulusta. Edessä oli … Lue lisää