Tuoretta tietoa Virosta
23.12.2015 | Henkilö

Turisti rysässä

Turisti rysässä

Tiila oli matkustanut Tampereelta Viroon tapaamaan hyvää ystäväänsä ja katsomaan, mitä Tallinnalla on tarjota.

 

Mitä olet tehnyt täällä ollessasi?

”Edellisen kerran olen käynyt täällä lapsena. Silloiselta reissulta muistan ainoastaan Vanhankaupungin, nyt olen päässyt näkemään muutakin.

Kävimme muun muassa Piritalla bussiajelulla, suurella muistomerkillä (joka voisi olla suoraan jostain tieteiselokuvasta) ja Maarjamäen kartanolla. Iltaa vietimme Kalamajassa.

Tänään ystäväni vei minut ratikkaretkelle Kopliin ja Kadriorgiin. On ollut hienoa nähdä Tallinnan eri puolia, paikallisesta oppaasta on todella ollut iloa! Itse en olisi osannut lähteä keskustan ulkopuolelle. Kolmen päivän matkakortilla bussimatkat tulivat erittäin edullisiksi.”

Mikä Tallinnassa viehätti?

”Tämänkertaisesta reissusta mieleen jäi erityisesti meren läheisyys! En ollut aikaisemmin ymmärtänyt, kuinka merellinen  kaupunki Tallinna on. Satama voisi itsessään jo olla yksi nähtävyys, ei ainoastaan läpikulkupaikka. Eilinen auringonlasku ja maisema olivat mieleenpainuvat.

Lisäksi yllätyin ravintolatarjonnasta. Kalamajan Boheemissa söin erinomaista pizzaa, ja myös ketjukahvila jätti erittäin viihtyisän kokemuksen. Tällä reissulla saamani kokemuksen mukaan Tallinnan ravintolat ovat omaperäisiä ja useissa niistä on tiettyä särmää. Kokonaisuudessaan Tallinna on kodikas, mutta sopivan eksoottinen kaupunki.”

 

TEKSTI JA KUVA VENLA RANTANEN

Lue lisää samasta aiheesta

1.9.2023 | Henkilö

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

Kuulun siihen ikäpolveen, joka muistaa vielä Jukka Tapio Karjalaisen työskennelleennuorena miehenä SEK-mainostoimistossa. Harva nykyinen faniehkä tietää, ettäennen mahtavaa musiikkiuraansa … Lue lisää

27.8.2023 | Henkilö

Hulvaton humoristi

Hulvaton humoristi

Kirjailija, käsikirjoittaja ja koomikko Antto Terras on ihastuttanut, ärsyttänyt ja naurattanut huumorillaan molemmin puolin Suomenlahtea jo pari vuosikymmentä. Hän … Lue lisää

24.8.2023 | Henkilö

Minnan kyydissä Tallinnassa

Minnan kyydissä Tallinnassa

Kaksi vuotta sitten Minna Rytylä teki rohkean päätöksen ja otti vastaan alkuopetuksen opettajan sijaisuuden Tallinnan suomalaisesta koulusta. Edessä oli … Lue lisää

14.8.2023 | Henkilö

Viru-hotellin uusi johtaja: ”Iloitsen Tallinnan monipuolisista tapahtumista”

Viru-hotellin uusi johtaja: ”Iloitsen Tallinnan monipuolisista tapahtumista”

Viime lokakuussa työnsä Original Sokos Hotel Virun johtajana aloittanut Petri Schaaf iloitsee Tallinnan kesän monipuolisesta kulttuuri-, urheilu, ja -viihdetarjonnasta. … Lue lisää

4.6.2023 | Henkilö

Ilkka Alanko inspiroituu Tallinnasta

Ilkka Alanko inspiroituu Tallinnasta

Ilkka Alanko on ollut rock-taivaan kiintotähti jo vuosikymmeniä. Tarkkaan ottaen hänen bändinsä Neljä Ruusua on tehnyt musiikkia jo yli … Lue lisää

29.5.2023 | Luonto

Wilman kukat ovat Kalamajan maamerkki

Wilman kukat ovat Kalamajan maamerkki

”Tämä kukkien istuttaminen ja julkisivun laitto oli ihan uutta kulttuuria, kun avasin tatuointistudion täällä kahdeksan vuotta sitten. Eihän tällä … Lue lisää

21.5.2023 | Henkilö

Miljonääri ja herrasmies

Miljonääri ja herrasmies

”Viron talouselämän supervaikuttaja, rantaruotsalainen monimiljonääri, Viron Wahlroos, tulevaisuusvisionääri”. 65-vuotiasinvestointipankkiiri ja liikemies Joakim Helenius on Virossa tunnettu mies. Kevään eduskuntavaaleissa … Lue lisää

1.3.2023 | Henkilö

Virolainen sankarikuvaaja

Virolainen sankarikuvaaja

Kun suomalainen katsoo televisiosta dramaattisia kuvia Ukrainasta, Syyriasta, Afganistanista, Meksikosta ja Afrikasta tai seuraa ihmissalakuljettajien vaiheita Välimerellä, ovat otokset … Lue lisää