Tuoretta tietoa Virosta
4.5.2012 | Ravintolat

Tuoretta torilta

Tuoretta torilta

Tuoretta torilta

Kevätauringon paisteessa nousevat ensimmäisten kasvien joukossa karhunlaukat, joita voi ostaa virolaisilta toreilta. Hieman kielon lehtiä muistuttava sipulikasvi on erinomainen maustekasvi, josta monet tekevät pestoakin. Karhunlaukka kasvaa Viron luonnossa ja moni myös kasvattaa sitä puutarhassaan. Sen maku on valkosipulinen. Aromia on sen verran runsaasti, että sitä syöneiden lehmien maitokin maistuu sipulilta. Kasvi kukkii heti kesän alussa, minkä jälkeen lehdet eivät enää sovi ruokakäyttöön.

Samalla kun suunta on otettu torille, kannattaa ostaa myös muitakin elintarvikkeita. Asiantunteva ostaja voi tehdä lihatiskistä löytöjä. Samalla pitää myös huomioida, että joillakin lihanmyyjällä on myynnissä ”vain” neljää lajia lihaa eli luutonta, luullista, jauhelihaa ja fileetä. Viikonloppuisin löytyy usein juuri teurastetun vasikan lihaakin. Yleensä toreilta löytää myös muita kaloja kuin marketien perusvalikoimassa olevaa norjalaislohta.

Uusituin toreista on Tallinnan eteläosassa oleva Nõmmen tori, jonka siisteissä pikkumökeissä myydään vihanneksia, kalaa ja lihaa. Eksoottisimmat lihatiskit löytyvät Keskturulta, joka on Stockmannin lähellä sekä rautatieaseman vieressä olevalta Jaama-torilta. Satamassa oleva Sadama Turg on kauppahalli, josta löytyy paljon luomutuotteita. Sen kalatiskiltä löytää myös tuoretta virolaista kalaa.

 

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVA ANDREI CHERTKOV

 

Lue koko juttu näköislehdestä

Lue lisää samasta aiheesta

12.4.2024 | Ravintolat

Otepään maut -ruokatapahtuma esittelee Etelä-Viron kulinaarista elämää

Otepään maut -ruokatapahtuma esittelee Etelä-Viron kulinaarista elämää

Suosittu ruokafestivaali Otepää Maitsed (Otepään Maut) alkoi eilen. 11 päivää kestävän festivaalin aikana kuusi ravintolaa Otepäällä ja sen ympäristössä … Lue lisää

20.3.2024 | Ravintolat

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Maanantaina alkanut Saarenmaan ravintolaviikko esittelee saaren 13 huippuravintolaa. Erikoismenuita tarjoillaan koko tämän viikon ajan. Jos olet koskaan haaveillut kulinaarisesta … Lue lisää

17.3.2024 | Ravintolat

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Ravintola Giannin pöydät ovat kahden aikaan melkein kaikki varattuja. Saamme kuitenkin kahden hengen pöydän ikkunan vierestä. Mustat, nahkaiset tuolit … Lue lisää

16.3.2024 | Ravintolat

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Narva Kohvik on ollut avoinna vuodesta 1947 ja se on yksi Tallinnan vanhimmista kahviloista. Mikä on 76 vuotta pyörineen … Lue lisää

23.2.2024 | Ravintolat

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Viron itsenäisyyspäivän iltana 24. helmikuuta avautuu neljäkymmentä kotikutoista ravintolaa 175 kilometrin pituisen Peipsijärven rantatien varrella. Tapahtuma kantaa nimeä Täydenkuun … Lue lisää

15.2.2024 | Ravintolat

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Huomenna 16. helmikuuta alkava Foodlover -ravintolaviikko voi viedä varomattomalta kielen mennessään. Mutta onko sen väliä, kun on kysymys ruoasta. … Lue lisää

11.2.2024 | Ravintolat

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Katharinenthalin idyllinen kahvila sijaitsee 1800-luvulta peräisin olevassa entisessä vahdin talossa Kadriorgin puistossa. Kesäisin iso terassi on viihtyisä lisä, josta … Lue lisää

10.2.2024 | Ravintolat

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Tallinnan Maakri-kadulle vuonna 2018 valmistunut liikerakennuskokonaisuus on ainutlaatuinen. Yli sata metriä korkea tornitalo on sulautunut saumattomasti 1800-luvun historiallisten rakennusten … Lue lisää