Tuoretta tietoa Virosta
19.6.2013 | Ostokset

Tuoreita vihanneksia ja rosoromantiikkaa

Tuoreita vihanneksia ja rosoromantiikkaa

Viro, Tallinna, torit, Nõmme, Baltijaam, Jaama turg, elintarvikkeet, vihannekset, hedelmät, ostokset

Nõmmen torin puinen päärakennus paloi muutama vuosi sitten. Se kuitenkin rakennettiin uudestaan ennätysajassa ja nyt tori hehkuu uutuuttaan. Hieno, puinen päärakennus ja somat pikkukojut kattavat lähes kaiken, mitä ihminen ravinnokseen tarvitsee. Torin arsenaalissa on puolen tusinaa kalapuotia, useita lihakauppoja sekä muutama juusto- ja leipäkauppa sekä suklaapuoti. Palveluista voisi mainita myös suutarin.

Torin keskellä on Reval-kahvila, jonka terassilla on mukava nauttia uunituoreista leivoksista ja seurata torin vilinää. Kahvilan myyjän mukaan suomalaiset ovat säännöllisiä asiakkaita; halvat hinnat ja hyvät tuotteet houkuttelevat. Esimerkiksi Aleksanterin leivoksen saa 50 sentillä.

Kesällä espanjalaiset mansikat ja herneet vaihtuvat virolaisiin. Toukokuussakin löytyi paikallisia herkkuja: valkosipuleita (10 eur/ kg), tuoreita suolakurkkuja (8 eur/ kg) ja raparperia (6 eur/kg). Monen suomalaisen lempi virolaisherkku, tuore hapankaali, maksoi 1,60/ kilo. Karhunlaukkaa oli niin ikään myynnissä 1–2 eurolla per nippu.

Jos Nõmmen tori on kaikessa idyllisyydessään yksi maan viihtyisimmistä, niin Baltijaaman tori tarjoaa vastapainoksi idän eksotiikkaa. Kun astuu sisään Jaama turg -portista, tuntuu kuin olisi siirtynyt aikakoneella vuosikymmenten päähän.

Pienen kulttuurishokin voi kokea esimerkiksi lihahallissa, jossa tulijan toivottaa tervetulleeksi lihaisan väkevä tuoksu. Tiskillä on myynnissä kaikkea kanan sydämistä ja maksoista kokonaiseen lampaan selkään. Luonnollisesti valikoimista löytyy myös kieliä ja munuaisia.

Torin suurimman valikoiman muodostavat vaatteet, jalkineet, lompakot, kellot ja muut käyttöesineet. Myynnissä on jopa hautakiviä. Jännittävämpiä löytöjä voi tehdä vanhaa tavaraa (viroksi: vana vara) myyvistä kojuista. Tavaraa on seinät ja lattiat täynnä: Zenitkameroita, neuvostoaikaisia leluja, vanhoja sotilasunivormuja, astioita ja vinyylilevyjä. Juri Gagarinin kuvalla varustettu herätyskello maksoi 35 euroa, mutta pienempiä retrokelloja sai alle kympillä.

Myös tältä torilta saa täydennystä ruokakaappeihin. Puolen kilon purkin hunajaa saa torimummolta 4 eurolla, valikoimasta löytyvät myös mehiläiskittivahat, vattuhillot ja suolakurkut. Hallien vihannes- ja hedelmätiskit ovat ylitse vuotavan runsaita.

Torikahvilankaan hinnat eivät päätä huimaa: kahvikupposen saa 65 sentillä ja lounastarjouksen (keitto + pääruoka) 2,70 eurolla. Kaurismäkeläinen tunnelma tulee kaupan päälle.

Tallinnan toreja

Nõmmen tori

Nõmmelle pääsee vartissa junalla Baltijaaman asemalta (lippu maksaa euron). Auton voi pysäköidä torin viereiselle parkkipaikalle. Keskustasta pääsee busseilla numero 23 ja 36.

Baltijaaman tori (Jaama turg) Tori sijaitsee juna-aseman takana. Satamasta on sinne noin vartin kävelymatka. Torille pääsee näppärästi myös ratikalla (numerot 1 ja 2).

Keskustori (Kesk turg) Keskustori sijaitsee lähellä bussiasemaa. Torille on helppo mennä ratikalla keskustasta (numerot 2 ja 4). Pysäkin nimi on Keskturg. Satamasta pääsee bussilla numero 2. Autoille on maksullinen pysäköintialue.

Kalatori

Linnahallin takana olevalle kalatorille on kävelymatka matkustajasatamista. Myynnissä on tuoretta kalaa siiasta kampelaan. Myydään fileenä, mutta myös savustettuna.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

1.6.2023 | Mainos | Ostokset

Prisman kesäkuun tarjoukset

Mainos Prisman kesäkuun tarjoukset

29.5.2023 | Mainos | Ravintolat

Romanttinen Rantatie

Mainos Romanttinen Rantatie

Salaisten pikku poukamien puhkoma Romanttinen Rantatie kulkee Pärnumaalla Liivinlahden rantaa pitkin alkaen Iklasta ja päättyen Virtsuun. Tien toiselle puolelle … Lue lisää

22.5.2023 | Mainos | Ravintolat

Kansainvälistä tunnelmaa keskellä Tallinnaa

Mainos Kansainvälistä tunnelmaa keskellä Tallinnaa

Rotermann on Tallinnan muodin, taiteen ja viihteen keskus. Lisäksi kaupunginosan ravintolat ovat toinen toistaan houkuttelevampia. Rotermannin kortteli on oikeastaan … Lue lisää

16.4.2023 | Ostokset

Kunnostettuun Viru Keskukseen tulee uusia tuotemerkkejä

Kunnostettuun Viru Keskukseen tulee uusia tuotemerkkejä

Perusteellisen remontin läpi käyneeseen Viru Keskukseen tulee toukokuussa merkkiliikkeitä, joita ei tähän asti ole ollut Virossa tai koko Baltian … Lue lisää

14.4.2023 | Ostokset

Prismaan tulivat myyntiin ukrainalaisen valmistajan lelut

Prismaan tulivat myyntiin ukrainalaisen valmistajan lelut

Huhtikuun alussa virolaisiin Prisma-myymälöihin tuli myyntiin suuri valikoima ukrainalaista alkuperää olevia leikkikaluja. Niitä ostamalla voi tukea ukrainalaista leluvalmistajaa Technok … Lue lisää

11.4.2023 | Ostokset

Nuoret muotoilijat ja taiteilijat myyvät tässä kuussa teoksiaan pop-up-myymälässä Telliskivessä

Nuoret muotoilijat ja taiteilijat myyvät tässä kuussa teoksiaan pop-up-myymälässä Telliskivessä

Tämän kuukauden alusta lähtien on Tallinnassa Telliskivin ostoskadulla modernia designia ja uutta taidetta myyvä EKA pop-up-kauppa. Myymälä on avoinna … Lue lisää

9.3.2023 | Ostokset

camera icon6
Keskiaikaisten mestareiden jalanjäljillä

Keskiaikaisten mestareiden jalanjäljillä

Laborassa vaalitaan vanhoja perinteitä Vanhankaupungin luoteismuurin kylkeä kulkee vanha Laboratooriumi-katu, jonka varrella sijaitsee Laboran kirjapaino ja kalligrafiakoulu. Kirjapainoa vastapäätä … Lue lisää

21.2.2023 | Ostokset

Tänään on laskiaistiistai – Prisma myy Virossa 120 000 laskiaispullaa

Tänään on laskiaistiistai – Prisma myy Virossa 120 000 laskiaispullaa

Virolaisetkin rakastavat laskiaispullia. Maassa toimiva Prisma-kauppaketju ennustaa, että sen marketeissa myydään laskiaisen aikaan noin 120 000 pullaa. Viroksi laskiaispulla … Lue lisää