17.7.2018 | Vapaa-aika
Tunnelmoiden Tartossa
Emajoen rannan promenadeilla on hauskoja ulokkeita, joilla pääsee joen yläpuolelle ihailemaan maisemia.
TBG vinkkaa kaupungin parhaan fiiliksen paikat.
Tartosta puhuessa viitataan aina kaupungin erityiseen tunnelmaan ja henkeen. Harva Tarton-kävijä tuskin kiistää, että pääkaupungista tullessa Tartto tosiaan tuntuu erilaiselta: ihmiset ovat vähän nauravaisempia, askeleet eivät kiidä kaduilla aivan niin kovaa ja henki on vain, noh, jotenkin toisenlainen.
TBG suosittelee muutamia paikkoja hyvää fiilistä etsivälle.
Toomemägi
Toomemäen kukkulalla voi kävellä omissa ajatuksissaan pitkät ajat ristiin rastiin. Ihaile Enkelinsiltaa (Inglisild), Pirunsiltaa (Kuradisild) ja Tuomiokirkkoa. Hörppää kahvit ympyränmuotoisessa kahvilassa mäen päällä. Yliopiston tähtitornin kesän ohjelma kannattaa tarkistaa: tornissa voi päästä kesälläkin tiirailemaan taivasta.
Kasvitieteellinen puutarha
Ota reppuun kahvitermari ja syömistä jostakin vanhankaupungin kahvilasta ja astu Tarton yliopiston kasvitieteellisen puutarhan (Botaanikaaed) porteista toiseen maailmaan. Pionien puhkeamisen aikaan pionialueella on loputtomasti silmäniloa. Lapset viihtyvät leikkipaikalla, ja lammen äärellä on leppeää istua mietiskelemässä eväitä syöden.
Jokiranta
Kaupunkia halkovan Emajoen jokiranta on ehkä yllätyksetön valinta hyvän tunnelman paikaksi, mutta ei voi mitään: joki on joki. Iltahämyssä rantaa voi kävellä päästä päähän sillalta toiselle. Rantaa reunustavat puistot ovat vuosi vuodelta siistimmät.
Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestaenkelinsilta
kasvitieteellinen puutarha
pirunsilta
tarton emajoki
tarton emajõgi
tarton jokiranta
tarton kasvitieteellinen puutarha
toomemägi
30.11.2023 | Ostokset
Tarton joulukaupunki kutsuu virittäytymään joulun tunnelmaan
Ensimmäisenä adventtina 3.12. avataan Tarton joulukaupunki, joka on avoinna aina 7.1.2024 saakka. Jouluvalojen tuikkeessa uusissa lasipaviljongeissa tarjoillaan höyryävän kuumaa … Lue lisää
29.11.2023 | Vapaa-aika
OlyBet isännöi ensimmäistä kertaa naisille suunnattua ”Queens of Tallinn” -pokerifestivaalia
OlyBetin lehdistötiedote lupaa jännittäviä aikoja naispokerinpelaajille. Nimittäin Tallinnassa tullaan järjestämään tämän viikon torstaista alkaen nelipäiväinen naisten pokeriturnaus. OlyBet julkisti … Lue lisää
29.11.2023 | Ostokset
Rotermannin viihtyisä pääaukio muuntuu hurmaavaksi joulumaaksi
Rotermannin korttelin pääaukiolla avataan joulumarkkinat perjantaina 1.12. Markkinat järjestetään yhdessä Coca-Colan kanssa. Jouluinen toritapahtuma tulee olemaan avoinna aina Loppiaiseen … Lue lisää
27.11.2023 | Vapaa-aika
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
1.–30.11. Itä-Viron ravintolakuukausi, Itä-Virumaa 22.–29.11. Universe Orchestra: Maailmanmusiikin mestariteokset, Pärnu, Tallinna, Tartto 27.11. Daniel Slossin ”Can’t” stand up -keikka, … Lue lisää
20.11.2023 | Ravintolat
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
2.9–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 1.–30.11. Itä-Viron ravintolakuukausi, Itä-Virumaa 1.11.–31.12.Piparkakkuvaltakunta, Atla, Raplamaa 20.–25.11. Virolaisen musiikin viikko, Tartto, Tallinna 22.–29.11. … Lue lisää
19.11.2023 | Vapaa-aika
Loppuvuoden tapahtumia Virossa
3.–19.11. Pimeiden öiden elokuva-festivaali (PÖFF) PÖFF on Pohjois-Euroopan suurin elokuvafestivaali ja 15. suurin maailmanlaajuisesti. Elokuvafestivaalille on myönnetty A-kategorian sertifikaatti, … Lue lisää
17.11.2023 | Mainos | Historia
Mainos Viron ulkoilmamuseo ei nuku talviunta!
Talvikaudella museo toimii hieman rauhallisemmalla rytmillä, mutta se ei tarkoita, etteikö nähtävää ja tapahtumia olisi. Ulkoilmamuseo on paras paikka, … Lue lisää
17.11.2023 | Mainos | Vapaa-aika
5
Mainos Virossa viihtyy myös talvella
Virossa vietetään tänä vuonna saunavuotta. Se on omistettu kaikille, jotka rakastavat saunomista tai haluavat tutustua saunakulttuuriin lähemmin. Sauna on … Lue lisää