9.2.2020 | Historia

Tornibongarin Tallinna – Yli puoleen Vanhankaupungin 26 tornista pääsee joko ilmaiseksi tai pienestä maksusta.

Pyöreästä Kiek in de Kökin tornista (vas.) alkava näköalatasanne johtaa kummituksistaan kuuluun Lyhyen Jalan porttitorniin (jää kuvan ulkopuolelle). Hiukopalaa voi nauttia Neitsitornin kahvilassa ja ihailla samalla Tanskan kuninkaan tarhaa.

Aurinkoinen talvipäivä tuntuu juuri sopivalta Tallinnan liki parin kilometrin mittaisen kaupunginmuurin tornien bongailuun.

Houkuttelen messiin tunnetun Viro-oppaiden tekijän Tapio Mäkeläisen, jonka kanssa suoritamme parissa tunnissa yhdeksän rastia. Potentiaalisia kohteita olisi ollut vielä kahdeksan, mutta satuimme niihin väärään vuodenaikaan ja pari jätimme aikataulusyistä väliin.

Tapio vilkuttelee iloisesti Tornienaukion toisella puolen, kun hölkkään kohti lähtöpistettä eli Nunnatornia (kartalla numero 1). Tarkoitus on kavuta muurin päälle rakennetulle, reilut sata metriä pitkälle puolustuskäytävälle, josta pääsee myös Sauna- (2) ja Kuldjala- torneihin (3).

Pääsymaksu ei päätä huimaa, pari euroa. Lippuja myyvä Mona tunnustaa, että alkuvuoden kitukuukausina voi olla tyytyväinen jos torneissa käy parikymmentä kävijää päivässä. Toisinaan ei ei ainuttakaan. Talvella torni on auki joka päivä yhdestätoista kuuteen, kesällä pitempään.

Tuuli puhaltelee ampuma-aukoista, ja käytävälle ripustetut vanhat kuvat kertovat, ettei maisema ole juurikaan muuttunut. Kolmannen kerroksen korkeudelta avautuvat näkymät ovat komeita.

Muuriin on paikoin rakennettu asuintaloja, ja lähimmältä ikkunalta ulottuisi melkein sieppaamaan jäähtymään laitetun piirakkalautasen. Jos sellainen siinä olisi.

“Tuossa vieressä oli aikoinaan sistersiläisluostari ja siksi kaikki tornien nimet liittyvät nunniin. Alunperin luostari oli muurin ulkopuolella, mutta 1300–1310 muuri vedettiin tähän ja siitä tehtiin vahvempi ja korkeampi. Tässä oli luostarin sauna”, Tapio selittää ja viittilöi jo seuraavaa kohti.

Tapiokaan ei tiedä, mistä Kuldjala-tornin nimi juontuu. Ehkä siitä, että tarvitaan kultaiset jalat, jotta pääsee ylös jyrkistä, nykynormit vähintään kolminkertaisesti ylittävistä rapuista.

“Juu, nämä eivät ole huonojalkaisia varten”, Tapio manaa.

Kiipeän Kuldjalan ylimpään kerrokseen ja ihailen hetken katedraalimaisia kattorakenteita. Täällähän voisi kesällä pitää vaikka kahvilaa. No ehkä vähän lämpimämmällä kelillä.

Alapuolella, Kuldjalan kahdessa alimmassa kerroksessa pitää pesäänsä torneja operoiva Kodulinna Maja, mutta sinne ei pääse suoraan. Kierrämme sinne Nunnatornin ja kadun kautta. Yhdistys syntyi rakkaudesta Vanhaankaupunkiin ja myy tiloissaan kirjallisuutta ja järjestää näyttelyjä.

Pyöreän tornin kalkkikiviseinät luovat Mare Viiran keramiikalle hienon taustan. Tapio kiikuttelee narujen varaan ripustettuja ja astioilla lastattuja lankkuja pelottavan huolettomasti.

“Tämä näyttely on ilmainen, mutta pääsylipullisissa voi maksaa omantunnon mukaan pois lähtiessään”, kertoo paikalla päivystävä Kristiina Treimann.

Upeaa keramiikkaa voisi ihailla myös viereisessä Loewenschedessä (4), mutta se on Tornienaukion ainoa torni, johon pääsee sisään puiston puolelta. Ja nyt olemme muurin väärällä puolen. Asuurkeraamika-studio on auki kaikkina päivinä paitsi sunnuntaina. Galleriasta on pääsy tornin viidenteen kerrokseen, jonne kiivenneitä odottaa kuulemma yllätys.

Löytöjä Laboratooriumi-kadulla

Tapion mielestä Tornienaukio on tornibongarin unelma, sillä puolen kilometrin pätkälle mahtuu kymmenkunta tornia, joita voi ihailla sekä Snellin puiston että Kooli- ja Laboratoorium-katujen puolelta. Ulos sijoitetut infotaulut kertovat tornien historiasta myös englanniksi.

Rauhallistakin täällä on. Tänne on hyvä paeta kesän pahimpaan rysisaikaan risteilyturistien vallatessa kaupungin.

Mutta nyt aika moni torneista on kiinni. Esimerkiksi Köismäen (5) torniin pääsee vain Tallinnan kaupunginteatterin esitysten aikana. Eppingi (6) on auki viikonloppuisin toukokuusta syyskuuhun, ja Tapio lunttaa omasta oppaastaan, mitä jäämme paitsi. Keskiaikaiset aseet ja haarniskat jäävät tällä kertaa näkemättä.

Seuraavaksi jäämme ihmettelemään lappua Grusbekentakaisen tornin (7) vankassa lautaovessa.

“Tämä on nyt avattu, ei ollut vielä viime keväänä”, vakuuttelee Tapio, mutta on hieman väärässä.

Kaivelen netistä esiin blogin, jossa hehkutetaan Grusbekessa viime kesänä esillä ollutta kalligrafianäyttelyä. Torni oli auki vain viikonloppuisin ja silloinkin ainoastaan tunnin päivässä – todellisille tornigurmaaneille siis.

Kalligrafia taas viittaa suoraan kadun toiselle puolen, Ukrainan kulttuurikeskukseen.

Tapio tuntee keskuksen hyvin ja avaa portin viehättävälle sisäpihalle. Kellarin paperityöpajassa näyttää nytkin olevan täysi touhu päällä. Kadunpuoleisessa rakennuksessa toimii Ukrainan kreikkalaiskatolinen Kolmikätisen Jumalanäidin ikonin kirkko, jossa on jumalanpalvelus joka päivä.

Kirkon perustaja Anatoli Ljutjuk valistaa meitä, että torniin pääsee lauantaisin myös talvella. Näyttelyssä on esillä puuhevosia ja muita lasten leikkikaluja.

Huonoa ja hyvää tsäkää Vanhankaupungin toisella laidalla

Pikk-kadulla päätämme skipata Paksun Margareetan (8) ja Merimuseon uuden upean näyttelyn, vaikka siellä pääsisi laulamaan merilaulu-karaokea Suuren rantaportin torniin. Olemme sitä paitsi molemmat jo nähneet kuulun koggin, Kadriorgin rannasta 2015 löytyneen hansalaivan.

Liikuntaesteisille Paksu Margareeta on oiva paikka, sillä se on Vanhankaupungin ainoa hissillinen torni. Peruslippu maksaa 10 euroa.

Päätämme koukata Sulevimäen ja Vene-kadun kautta Hellemannin tornin (10) luo. Mutta sitä ennen pitää selvittää Tapiota askarruttava Bremenin tornin kohtalo.

“Kaupunki kunnosti tornin 2017 ja kyseli millaista käyttöä kaupunkilaiset sinne haluaisivat”, muistelee Tapio, joka pääsi piipahtamaan tornissa avointen ovien päivänä.

“Katolta on avoin näköala ympäristöön, sillä Bremen on tasainen päältä. Siinä ei ole samanlaista punaista tonttulakkia kuin toisilla torneilla.”

Vaatimaton musta ovi Bremeninkujan vieressä on yhä kiinni, eikä viitteitä pääsystä näy. Kaupunki ei ole tainnut keksiä tornille käyttöä vieläkään.

Retken pahimman takaiskun koemme Hellemannin uksella. Selviää, että tiistaisin torni on kiinni. Muuten pääsisimme yläpuolella kulkevalle liki 200 metrin näköalatasanteelle, joka vie Munkkientakaiseen torniin (9). Käytävälle, taidegalleriaan ja kahvilaan pääsee neljän euron lipulla.

Seisomme Müürivahe-kadulla, siinä missä mummot kauppaavat villasukkia, ja päätämme pistäytyä viereiseen baariin. Aikoinaan täällä toimi kuulu Kinoliiton baari, josta pääsi Hellemanniin kierreportaita. Portaat ovat paikoillaan nykyisessäkin, mutta pääsy torniin puuttuu.

Ei kun Viru-kadun yli ja Müürivahe-katua ylöspäin. Tapio osoittaa rakennusten välistä häämöttävää pientä ikkunaa. Se kuuluu Hinken tornille (11).

Ja saman tien eksymme puolivahingossa torniin ruokapaikan takaovesta. Pyöreä pohjakerros on keskellä viihtyisää Boho-kahvilaa, jonka pääsisäänkäynti on muurin toisella puolen Pärnu maanteellä. Baarimikko kertoo, että kahvila käyttää muita kerroksia varastonaan.

Müürivahe-kadun torneista seuraava, Assauwe (12), sijaitsee Kino Sõprusta vastapäätä, ja siellä on 1930-luvulta asti toiminut Viron teatteri- ja musiikkimuseo.

Tornin ja kaupunginmuurin jykeviä seiniä pääsee ihailemaan lunastamalla kuuden euron pääsylipun. Samalla kannattaa katsastaa museon pari vuotta sitten avattu uusi perusnäyttely, joka on taidokkaasti loihdittu ahtaisiin tiloihin.

Sokerina pohjalla odottaa neljän tornin setti Toompeanmäen rinteellä

Puolustustorni Kiek in de Kök (13) näyttää mahtavalta jo Mayerin portaiden alapäästä. Tapiolle pälkähtää mieleen, miten neuvostoaikana oppaat kehuivat tsaarinarmeijan osumatarkkuutta, jota osoitti torniin kylkeen ammuttu tykinkuularivi. Tosiasiassa restauraattorit olivat asetelleet kuulat sinne koristeeksi.

Museon opas Tõnu Pedaru ilahtuu ikihyviksi tavatessaan vanhan kaverinsa Tapion. Pedaru saattelee meidät matkaan esittelemällä Vanhankaupungin tornien polvenkorkuiset pienoismallit. Hän nostaa torneista kaksi rinnakkain ja kertoo ällikällä lyövän uutisen.

“Kiek in de Kök on todellisuudessa Tallinnan korkein torni, mutta Hermanni sijaitsee ylempänä ja näkyy kauemmas.”

“Meillä on pisimmät ja kauneimmat käytävät”, Pedaru kehuu estoitta ja johdattaa meidät portaisiin.

Ja totta se on, Tallinnan kaupunginmuseo on luonut Kiek in de Kökin, Neitsitornin (14), Tallitornin (15) ja Lyhyen Jalan porttitornin (16) välille suorastaan mykistävän 110 metrin näköalareitin. Käytäville on sijoitettu monenlaista rekvisiittaa tyylikkäistä penkeistä ja perusteellisista infotauluista silmänkääntöhuoneeseen.

“Tämän eteen on nähty vaivaa”, toteamme yksimielisinä.

Kaiken kruunaa Neitsitornin kaksikerroksinen kahvila, jonka suuret näköalaikkunat rakennettiin aiemmin avonaiseen torniin 1960-luvulla. Neuvostoajalla kahvila oli supersuosittu, mutta nykyisin sinne ei pääse ilman museon seitsemän euron pääsylippua.

Pedaru tosin vinkkaa, että kysymällä kahdesti ja vakuuttamalla menevänsä vain kahvilaan maksun voi laistaa. Kesällä kahvila levittäytyy muurinvieren käytävälle.

Edessä avautuu alakaupunki, Nigulisten kirkko ja Tanskan kuninkaan tarha, jossa neljä synkkää munkkipatsasta säikyttelee kulkijoita iltaisin. Muurin takaa pilkahtaa Suomen suurlähetystö. Maisema tihkuu historiaa.

“Tuossa oli pyövelin talo. Jos olet lukenut Harglan dekkareita apteekkari Melchiorista, niin se on mainittu niissä”, sanoo Tapio ja osoittaa rinteeseen.

“Tuolla Tallitornin vieressä taas on Marstallin alue, jossa korjattiin ja säilytettiin aseita, valettiin tykkejä ja kirkonkelloja.”

Niskavillat pystyyn nostava oven narina paljastaa meidän saapuvan Toompean kuuluisimpaan kummituspaikkaan, Lyhyen jalan porttitorniin. Siihen liittyvät ne neljä munkkiakin, ja moni muu kauhutarina.

Porttitornin näyttely kertoo paikkaan liittyvistä paranormaaleista ilmiöistä. En ole varma haluaisinko istuskella täällä yksin, mutta tilana tämäkin torni on huikaisevan komea myös sisältä.

“Ensikertalaisen tornibongarin kannattaa aloittaa tästä reitistä, se on antoisin ja helpoin”, arvioi Tapio.

Tapion tornivinkit

1. Suuren rantaportin torniin (kartalla 8) laulamaan merilaulukaraokea (Merimuseon kautta)
2. Köismäen torniin (5) katsomaan teatteria (kun Tallinnan kaupunginteatteri esittää siellä jotain)
3. Talvipäivänä ihailemaan näköalaa Neitsitornin (14) ja Tallitornin (15) väliseltä tasanteelta tai kesällä juomaan lasillinen viiniä.