6.8.2013 | Vapaa-aika
TOP 5 Viron tapahtumat

01 SIPULIA JA SAVUKALAA
Lüübnitsan Sipuli- ja kalamarkkinoilla 24.–25.8. saa nimensä mukaisesti hankkia Peipsijärven seudun herkkuja eli kalaa ja sipuleita. Kallasten Hunaja- ja sipulimarkkinat (31.8.) keskittyy niin ikään sipulin ympärille.
02 NARVAN SOTAISA FESTIVAALI
Narvan linnoituksen pihalle kokoontuu 9.–11.8. Pietari Suuren ja Kaarle XII:n aikaisiin univormuihin sonnustautuneita miehiä, jotka mittelevät voimia ruudinkäryisissä tunnelmissa, aivan kuin 300 vuotta sitten Pohjan sodassa.
03 LEFFOJA RAKKAUDESTA
Tarton rakkauselokuvien festivaali tARTuFF on siitä mukava tapahtuma, että hyvistä leffoista saa nauttia 5.–10.8. ulkoilmassa Raatihuoneentorilla ja vieläpä ilmaiseksi. Ohjelmassa on tuoreita leffoja Japanista, USA:sta, Unkarista, Englannista ja Etelä-Koreasta.
04 HIKI PINTAAN RULLALUISTELLEN
Tarton rullaluistelumaraton järjestetään jälleen elokuussa. Startti tapahtuu 25.8. Jõgevalta, josta luistellaan kohti Tarttoa 48 kilometrin matka. Lapsille on 0,5 ja 1,4 kilometrin luistelukisat.
05 MONOLOGIN TAITAJAT
Monomaffia-teatterifestivaali ylpeilee kansainvälisillä esiintyjillä ja laadukkaalla ohjelmistolla. Suomesta lavalla on nähty aiempina vuosina muun muassa Lasse Pöysti ja Seela Sella. 14.–17.8. järjestettävällä festivaalilla esiintyy Suomesta tällä kertaa Minna Puolanto (kuvassa).
Lue lisää samasta aiheesta
2.10.2023 | Vapaa-aika
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
2.9.–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 3.–6.10. Voca People a capella -konsertit, Viro 5.–6.10. Impact Day, Tallinna 6.–7.10. Saarenmaan ralli, … Lue lisää
29.9.2023 | Vapaa-aika
Oletko kuullut jutun tarttolaisista opiskelijoista hyppäämässä alas Emajoen sillalta omatekoisilla lentokoneilla?
Tällä viikolla Tarton Yliopiston opiskelijoilla on käynnissä lukukauden jännittävin viikko, jolloin opiskelijat juhlivat viikon ajan uuden lukuvuoden alkua. Eri … Lue lisää
27.9.2023 | Vapaa-aika
Vuoden suurin kulttuuritapahtuma Pärnussa
Kolmena iltana peräkkäin Pärnun kaupunki kylpee valoissa ja äänissä. ÖÖvalgel (suomeksi ”Yön valossa”) on Pärnun vuotuinen valofestivaali, josta on … Lue lisää
25.9.2023 | Vapaa-aika
Nuori Arvo Pärt kuunteli musiikkia Rakveren keskusaukion kaiuttimesta
Tuolta ajalta ovat säilyneet Rakveren linnoituksen rauniot ja vallihaudat. Nykyään linnoituksessa toimii museo, jossa voi tutustua keskiaikaiseen elämäntapaan ja … Lue lisää
21.9.2023 | Vapaa-aika
Simple Session kerää Tallinnaan 100 maailmanluokan skeittaajaa ja BMX-pyöräilijää
Vanhassa kumitehtaan hallissa odottaa 800 neliöinen rata ja kaksipäiväiset kisat, joissa katsoja voi nauttia maailman huippuskeittaajien ja BMX-pyöräilijöiden taidonnäytteistä. … Lue lisää
21.9.2023 | Vapaa-aika
Tänä perjantaina tuhansia pyöräilijöitä Tallinnan kaduilla
Huomenna 22.9. vietetään kansainvälistä autotonta päivää. Tilaisuuden kunniaksi auringon laskiessa tuhannet pyöräilijät kerääntyvät kaduille Tallinn Bicycle Weekin vuosittaiselle Tour … Lue lisää
18.9.2023 | Vapaa-aika
Maailmankylä KAMALAMMAS saapuu vanhaan kauppakaupunkiin
Kansainvälisten keittiöiden ruokiin ja kulttuuriin voi tutustua Rakveressa maanantaista lauantaihin (18.9. –23.9.). Festivaalipäivien aikana monet kaupungin ravintolat tarjoavat erikoislounastarjouksia. … Lue lisää
18.9.2023 | Vapaa-aika
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
2.9.–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 18.–23.9. KAMALAMMAS ruoka- ja kulttuurifestivaali, Rakvere 18.–24.9. Designin yö -festivaali, Tallinna … Lue lisää