Tuoretta tietoa Virosta
8.1.2014 | Historia

Titanicin matkassa

Titanicin matkassaThe grand staircase

Tallinnan merimuseon Titanic-näyttely vie vierailijat suuren tragedian äärelle.

TITANIC: tarina, löydöt, legendat-näyttelyn esineistö koostuu meren pohjasta nostetuista alkuperäisesineistä sekä aluksen tiloja aidossa mittakaavassa esittelevistä malleista. Tietoa on tarjolla monesta tuutista ja paljon. Laivan mittojen ja teknisten tietojen ohessa selviää muun muassa matkustajatiedot. Kohtalokkaalla matkalla oli mukana 63 suomalaista, joista pelastui 20.

Kaikkiaan laivalla oli matkustajia 1 316 ja miehistön jäseniä 885 sekä kahdeksan orkesterin soittajaa. Onnettomuudesta selvisi hengissä kaikkiaan vain reilut 30 prosenttia laivalla olleista eli 706 henkeä.

Titanicin uppoamisesta on tehty kirjoja, elokuvia ja kerrottu tarinoita varmasti enemmän kuin kuin mistään muusta vastaavasta tapahtumasta. Näyttelyssä keskitytään kuitenkin faktoihin, jotka ovat riittävän kiinnostavia ilman salaliittoteorioitakin. Tragedian mittasuhteet vetävät hiljaiseksi vielä yli sata vuotta tapahtuman jälkeenkin.

Näyttelyssä matka alkaa taustoittamalla ajankuvaa, jossa näkyi tekniikan kehityksen luomaa innostusta. Siinä innossa suunniteltiin kilvan entistä suurempia ja nopeampia kulkupelejä. Titanicista puhui silloin koko maailma. Jättimäinen luksuslaiva symboloi ihmisen rajattomia mahdollisuuksia.

Lähdön tunnelmasta siirrytään laivan hyttikäytävää pitkin sisätiloihin – ensimmäisen luokan loistokkuuteen ja kolmosluokan vähemmän mukaviin tiloihin. Samalla esitellään matkustajia, jotka olivat päässeet elämänsä matkalle. Matka katkesi kuitenkin keskiyöllä törmäykseen jäävuoren kanssa, minkä jälkeen vaajaan kolmen tunnin kuluttua mahtilaiva makasi neljän kilometrin syvyydessä Atlantin pohjassa. Ja saikin maata rauhassa vuoteen 1985 saakka, jolloin vasta hylky löydettiin. Näyttelyssä kohtalokkaan yön tapahtumiin kuljetaan upean pääportaikon ohi.

Osansa näyttelyssä saa myös hylyn etsiminen ja tutkiminen. Esineistöstä tekeekin erityisen kiinnostavan se, että kaikki on nostettu syvyyksistä haasteellisissa olosuhteissa. Lopuksi voi vielä omasta ”matkalipustaan” löytyvän nimen ja matkustusluokan perusteella tarkistaa taululta kuinka olisi käynyt, jos olisit oikeasti kyseisellä lipulla matkaan lähtenyt.

Kaikkiaan näyttely tekee oikealla tavalla kunniaa 101 vuotta meren pohjassa maanneelle laivalle ja sen mukana hukkuneille. Valitettavasti näyttely on tekstitetty vain englanniksi, venäjäksi ja viroksi.

Näyttelyn jälkeen voi museon kahvila Marussa nauttia Titanic-menulta aterian ensimmäisen luokan hengessä. Tarjolla on parsasalaattia, kanaa tai lammasta sekä jälkikariksi Waldorf-puddingia. Samoja ruokia tarjottiin laivan parhaassa ravintolassa viimeisellä illallisella.

Mistä löytää?

Titanic-näyttely 15.11.2013–31.3.2014, Lentosataman museo + Titanic-näyttely 14/7 euroa.

Lennusadam (Lentosatama), Vesilennuki tänav 6, Tallinna. Avoinna: ti–su, klo 11–19.

Katso kartalta

TEKSTI JUKKA ARPONEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

30.8.2023 | Historia

Ilmainen sisäänpääsy Tallinnan kaupungin museoihin 

Ilmainen sisäänpääsy Tallinnan kaupungin museoihin 

Joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina Tallinnassa saa nauttia kaupungin museoiden kokoelmista ja näyttelyistä ilmaiseksi. Museosunnuntaihin (3.9.) osallistumiseksi tulee kuitenkin rekisteröityäennakkoon … Lue lisää

19.8.2023 | Historia

Sodan loppu

Sodan loppu

Viron perustuslain mukaisesti presidentin tehtäviä hoitava pääministeri Jüri Uluots nimitti 18.9.1944 uuden hallituksen, jonka pääministeri oli Otto Tief. Viron … Lue lisää

14.8.2023 | Historia

Sotamuseo historiallisessa kartanossa

Sotamuseo historiallisessa kartanossa

Viimsin kartanossa, Johan Laidonerin entisessä huvilassa sijaitseva sotamuseo on Viron ainoa valtiollinen sotamuseo. Museo toimii Viron puolustusministeriön alaisuudessa. Museon … Lue lisää

2.8.2023 | Ravintolat

Kävelykierros Vanhankaupungin legendaarisiin kahvilapaikkoihin

Kävelykierros Vanhankaupungin legendaarisiin kahvilapaikkoihin

Tallinnan kaupunginmuseo tarjoaa suomenkielisen opastetun kierroksen Tallinnan vanhimpiin ja tunnetuimpiin kahviloihin. Kierros järjestetään 4.8. kello 12 ja se alkaa … Lue lisää

24.7.2023 | Mainos | Vapaa-aika

Etelä-Virossa on paljon nähtävää ja koettavaa

Mainos Etelä-Virossa on paljon nähtävää ja koettavaa

Etelä-Viro tarkoittaa lähes neljäsosaa Virosta ja se on täynnä eri kieliä ja kulttuureja, villiä luontoa sekä historiaa vuosisatojen varrelta. … Lue lisää

17.7.2023 | Mainos | Vapaa-aika

Virtuaalitodellinen aikamatka herättää Tallinnan Harju-kadun historian eloon

Mainos Virtuaalitodellinen aikamatka herättää Tallinnan Harju-kadun historian eloon

Tarton yliopiston yhtiö OÜ Blueray tekee tänä kesänä ”VR Tallinn 1939/44” -nimisiä virtuaalitodellisuusaikamatkoja Tallinnassa. Aikamatkoja on kaksi. Ne vievät … Lue lisää

17.6.2023 | Historia

Lasihissillä keskiaikaisen kirkon torniin

Lasihissillä keskiaikaisen kirkon torniin

Lähes vuoden remontin jälkeen Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo on avattu uudelleen. Laajojen rakennustöiden yhteydessä valmistuneet hissi ja näköalatasanne … Lue lisää

11.6.2023 | Historia

Laulava vallankumous

Laulava vallankumous

Tallinnan laululavalle oli kokoontunut kesäyössä ehkä 100 000 ihmistä eli noin kymmenen prosenttia Neuvosto-Eestin virolaisesta väestöstä, kaikkialta Virosta. Neljä … Lue lisää