Tuoretta tietoa Virosta
15.10.2024 | Kulttuuri

The Italian Tenors Tallinnassa 

Teksti Mark Taylor
Kuva Alexela-konserttitalo

The Italian Tenors Tallinnassa 

 

The Italian Tenors nousee tänään 15. lokakuuta lavalle vuoden viimeisessä konsertissaan Virossa. Suosittu trio esiintyi viikonloppuna Pärnussa ja Tartossa, ja nyt heidät nähdään Tallinnassa Alexela-konserttitalossa, jossa he esittävät niin rakastettuja italialaisia ooppera-aarioita kuin myös nykyaikaisia pop-kappaleita. Keväällä Virossa debytoinut yhtye on palannut takaisin suuren kysynnän vuoksi. Lavalla nähdään laulajat Evans Tonon, Bruno Almeida ja Luca Sala

Konsertissa kuullaan rakastettuja italialaisia ooppera-aarioita ja nykyajan pop-lauluja. Yleisö saa nauttia klassikoista, kuten Caruso, Hallelujah ja Time to Say Goodbye sekä ikonisesta elokuvamusiikista.

The Italian Tenors -yhtyeen erottaa muista paitsi heidän vaikuttava lauluäänensä, myös heidän monipuoliset musiikilliset taitonsa. Jokainen trion jäsen on myös taitava instrumentalisti, mikä tuo heidän esityksiinsä ainutlaatuista syvyyttä ja rikkautta.

Konsertti järjestetään tänään 15. lokakuuta Tallinnan Alexela-konserttitalossa. Kirjoitushetkellä lippuja on vielä saatavilla Piletilevistä

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Bruno Almeida Evans Tonon konsertit konsertit Tallinnassa tapahtumat tapahtumat Tallinnassa The Italian Tenors

20.5.2025 | Kulttuuri

Kevättä rinnassa –

Kevättä rinnassa –

Siinä missä suurin osa pohjoisesta pallonpuoliskosta juhlii jo kesän saapumista, Virossa nautitaan yhä kevään heräämisestä. Mutta hyvää kannattaa odottaa. … Lue lisää

20.5.2025 | Kulttuuri

Elämysnäyttely Da Vinci Genius on kerännyt jo yli 10 000 kävijää

Elämysnäyttely Da Vinci Genius on kerännyt jo yli 10 000 kävijää

Tallinnan Telliskivessä avattu elämysnäyttely Da Vinci Genius on saavuttanut lyhyessä ajassa suuren suosion. Huhtikuun lopussa avattu näyttely on tähän … Lue lisää

19.5.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

9.5.–30.6.UKUfest 2025, Tallinna Viron ensimmäinen nykyaikaiseen ukrainalaiseen taiteeseen keskittyvä festivaali osoittaa tukea maalle, joka jatkaa taistelua olemassaolonsa puolesta. UKUfest … Lue lisää

18.5.2025 | Vapaa-aika

Lemmikin kanssa museoon

Lemmikin kanssa museoon

Joskus vanhemmat vievät lapsensa museoon, toisinaan lapset vievät vanhempansa. Tällä kertaa voit viedä museoon lemmikkisi. Tai vaikka molemmat, jos … Lue lisää

17.5.2025 | Kulttuuri

camera icon8
Mariupolin piirityksen viimeiset taistelijat –

Mariupolin piirityksen viimeiset taistelijat –

Krullin korttelin pajasalissa avattiin eilen perjantaina 16. toukokuuta uusi Ukrainan sodasta ja Mariupolin piirityksestä kertova näyttely. Näyttely Urheuden kasvot. … Lue lisää

16.5.2025 | Kulttuuri

Mozartin Taikahuilu Viron kansallisoopperassa

Mozartin Taikahuilu Viron kansallisoopperassa

Taikahuilu on Wolfgang Amadeus Mozartin viimeiseksi jäänyt ooppera. Sen maailmanensi-ilta oli vuonna 1791, ja siitä lähtien sitä on yleisesti … Lue lisää

16.5.2025 | Kulttuuri

Poimi kesän menovinkit

Poimi kesän menovinkit

2.–11.5. Kahvila- ja ravintolaviikko UMA MEKK Kahvila- ja ravintolaviikko UMA MEKK esittelee etelävirolaisen keittiön antimia. Tapahtuman aikana kahvilat ja … Lue lisää

15.5.2025 | Ostokset

Loppuviikko täynnä tapahtumia 

Loppuviikko täynnä tapahtumia 

Virossa ei kesäkuukausina ole koskaan hiljaista, sillä juhlia, festivaaleja, konsertteja ja muita tapahtumia järjestetään jatkuvasti. Tänä vuonna kolme odotetuimpiin … Lue lisää