Tuoretta tietoa Virosta
12.3.2014 | @fi

The Baltic Guide testaa – SUOLAISTA PURTAVAA

The Baltic Guide testaa – SUOLAISTA PURTAVAA

Illanistujaisiin, retkievääksi ja oluen oheen sopivat virolaisten lihajalostamoiden tuotteet. The Baltic Guiden toimituksessa tutkittiin niiden eroja. Valitsimme suuresta valikoimasta ainoastaan ohuet makkarat, joita voi syödä sellaisenaan, lämmittämättä. Koko testivalikoima ostettiin Sikupillin Prismasta.

Edustettuna oli seitsemän virolaista elintarviketehdasta: Rakvere Lihakombinaat, Saaremaa Lihatööstus, Linnamäe Lihatööstus, Tallegg, Atria Eesti (Vastse-Kuuste), Nõo Lihatööstus ja Oskar LT. Tuotteita yhdisti voimakas suolaisuus, vain yhdessä tuotteessa suolan määrä jäi alle kahden prosentin, joissakin se oli neljän lähettyvillä. Se tarkoittaa, että aikuiselle suositellun päivän annoksen suolaa saa käytännössä yhdestä noin sadan gramman pakkauksesta.

Osa testimakkaroista on kestomakkaroita eli ne säilyvät myös huoneenlämmössä. Tuotteet olivat hyvin lihapitoisia, kaikkiin on käytetty sadan gramman valmiin tuotteen tekemiseen 90–170 grammaa lihaa. Osa tuotteista on näin ollen hyvin kuivia ja siksi säilyvätkin pitkään.

Voittajaksi testissä selviytyi Talleggin Chick’n cheese Cigar, joka on valmistettu kanan ja broilerin lihasta ja niiden lihamassasta sekä juustosta. Suolaa tässäkin tuotteessa on kolme prosenttia. Toisen sijan saavuttanut Nõon Parmesan snack sisälsi sekin juustoa porsaan- ja naudanlihan lisäksi. Saman tehtaan toinen tuote jäi myös viimeiseksi muun muassa rasvaisen maun takia. Testissä olleet hirvenlihaa (põdra) sisältäneet tuotteet saivat testaajilta ristiriitaisen palautteen. Osan mielestä ne olivat erinomaisia, yksi arvioi maun suorastaan oudoksi.

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVAT ANDREI CHERTKOV

                   
Nimi

Chick’n cheese Cigar 

Parmesan snack     Õllesnäkk    Snackivorst    Juustusnäck   

Oskari Pepperoni 

Rakvere õllesigar 

Saaremaa õllepiip 

Põdrapiip   
Valmistaja Tallegg    Nõo    Atria Eesti     Karni    Saaremaa    Oskar    Rakvere    Saaremaa    Linnamäe   
Paino g 180 85 110 120 210 80 120 100 110
Hinta € 1,99 1,29 1,29 2,19 2,05 1,49 1,15 1,59 1,80
Pisteet 56 48 46 46 45 42 42 41 39

Lue lisää samasta aiheesta