Tuoretta tietoa Virosta
12.7.2023 | Viro

Uusi Baltic Guide on taas ilmestynyt

Uusi Baltic Guide on taas ilmestynyt

 

Heinäkuun The Baltic Guide tarjoaa taas runsaasti monipuolisia lukuelämyksiä.

Lehden henkilöjutuista kanteen on valittu tällä kertaa suomalaisten lauluntekijöiden huippunimi J. Karjalainen, joka esiintyy syyskuun alussa Tallinnassa. J. Karjalainen kertoo haastattelussa virolaisten aina pitäneen hänen lauluistaan, ja siksi hän myös mielellään esiintyy Virossa. Erityisen mukavalta hänestä tuntuu nähdä keikoillaan faneja jopa kolmesta sukupolvesta.

Toisessa henkilöjutussa esitellään hulvaton humoristi ja kirjailija Antto Terras. Yli kolme vuosikymmentä sitten neuvosto-Virosta Suomeen muuttanut Terras tekee pilkkaa tasapuolisesti niin suomalaisista kuin virolaisistakin. Terras on äärettömän terävä havainnoitsija ja kiteyttää kokemansa hyväntahtoisesti ketään kumartelematta.

Minna Rytylä on opettaja, joka päätti tehdä irtioton Seinäjoelta Tallinnaan ja aloittaa opettajan työnsä Tallinnan suomalaisessa koulussa. Tässä henkilöjutussa Minna pohtii suomalaisen ja virolaisen kulttuurin eroja tavallisessa arkielämässä.

Esittelyssä on laajalti myös Viron vilkas tapahtumakesä ja Tallinnan ilmaiset nähtävyydet sekä Rotermannin uusi poptaiteen museo. Pärnun uusittu promenadi ja parhaat ravintolat ovat myös tämän numeromme aiheita.

Ravintola-osiossa esitellään muun muassa espanjalaisravintola Siesta keskellä Tallinnan Rotermannia ja kerrotaan miten keittiömestari Carlos Pineda päätyi Espanjasta Norjan, Alankomaiden ja Balin kautta Tallinnaan. Testaamme myös perheravintola Lahepere Villan, joka sai hiljattain Michelin -suosituksen.

Kauneusosiossa esitellään veitsetön kasvojenkohotusmenetelmä, joka perustuu käsin tehtävään plastiseen muokkaukseen kasvojen lihaksia aktivoimalla sekä kosmetologiseen hoitoon.

Gemoss on monelle tuttu nimi ja moni tunteekin jo ennestään tämän Viron ja koko Baltian suurimman keittiövälineiden tukkukaupan. Myös tavalliset kuluttaja-asiakkaat voivat käydä siellä ostoksilla. Esittelemme myös muita keittiövälinemyymälöitä, joista kotikokit ja kulinarismin harrastajat voivat ostaa ammattimaisia tuotteita.

Luonto-osiossa asiantuntijamme Mikko Virta opastaa miten lasten kanssa kannattaa liikkua Viron luonnossa.

Historiakatsauksessa käydään tutustumassa Viimisin kartanossa sijaitsevaan sotamuseoon, joka toimii Viron puolustusministeriön alaisuudessa. Esillä on koko Viron sotahistoria ja sen ensimmäiset esineet ovat peräisin 1300-luvulta. Museo sijaitsee noin 10 kilometrin päässä Tallinnan keskustasta. Antti Saramon historiajutun aiheena on tällä kertaa sodan loppu syyskuussa 1944. Sodan loppu ei ollut onnellinen, sillä neuvostovalta palasi, kun Tallinna vallattiin 22.9.1944.

 

Kesäisiä lukuhetkiä!

 

Terveisin

Petri Saraste,

päätoimittaja

 

Lue The Baltic Guidea oman makusi mukaan: klikkaa alta joko Issuu– tai pdf-muotoiseen lehteen.

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta

2.10.2023 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

2.9.–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 3.–6.10. Voca People a capella -konsertit, Viro 5.–6.10. Impact Day, Tallinna 6.–7.10. Saarenmaan ralli, … Lue lisää

1.10.2023 | Viro

camera icon12
Baltian suurin kestävän kehityksen tapahtuma järjestetään Tallinnassa

Baltian suurin kestävän kehityksen tapahtuma järjestetään Tallinnassa

Impact Day on Baltian suurin kestävän kehityksen festivaali, josta löydät uusia yhteistyökumppaneita, ideoita ja tietoa siitä, miten innovaatioilla ja … Lue lisää

28.9.2023 | Viro

Vetybusseja kokeillaan ensimmäistä kertaa Tartossa

Vetybusseja kokeillaan ensimmäistä kertaa Tartossa

Tarton kaupungin lehdistötiedotteessa kerrotaan, että Tartossa kaupunkilaisia palvelee ensimmäistä kertaa vetyllä käyvä bussi. Kokeilu kestää 29.–30.9. bussilinjalla 25. Kyseessä … Lue lisää

25.9.2023 | Viro

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

2.9.–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu19.9.–12.11. August Künnapun näyttely ”Aurinkoa odotellessa”, Viimsi 20.9.–1.10. Matsalun luontoelokuvafestivaali, Viro 27.–28.9. Tallinnan … Lue lisää

23.9.2023 | Viro

Palkat Virossa nousseet viime vuonna 12,4 prosenttia

Palkat Virossa nousseet viime vuonna 12,4 prosenttia

Vuoden 2023 toisella neljänneksellä (huhti-, touko-, kesäkuu) Viron keskipalkka ennen veroja oli 1873 euroa, mikä on 12,4 prosenttia korkeampi … Lue lisää

17.9.2023 | Viro

Inflaatio oli elokuussa 4,6 prosenttia  

Inflaatio oli elokuussa 4,6 prosenttia  

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan kuluttajahintaindeksi nousi elokuussa 4,6 prosenttia vuoden 2022 elokuuhun verrattuna. Luku on alhaisin yli kahteen … Lue lisää

12.9.2023 | Viro

Ulkomailla haettavan Suomen passin hinta nousi

Ulkomailla haettavan Suomen passin hinta nousi

Suomen Ulkoministeriö kertoo tiedotteessaan, että Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnan käsittelyssä 31.8.2023 hyväksyttiin asetus ulkoministeriön suoritteiden maksuista vuonna 2023. Asetus astui voimaan … Lue lisää

9.9.2023 | Viro

Suomalaisesta Riina-koirasta tuli julkkis Virossa

Suomalaisesta Riina-koirasta tuli julkkis Virossa

Puolitoista vuotias Riina-koira ja hänen emäntänsä Anu Saarto ovat kuluneen kesän aikana olleet näkyvästi esillä Viron mediassa. Anu ja … Lue lisää