Tuoretta tietoa Virosta
7.2.2014 | Vapaa-aika

Tervetuloa biletalvi

Tervetuloa biletalvi

Alkutalvi pisti jo miettimään, tuleeko kunnon pakkasia tänä vuonna ensin- kään. Tulivathan ne ja vähän luntakin, ja mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, on helmikuussa jälleen talvi kylmimmillään. Kun mittarilukemat painuvat aina vain alemmas, on oikea aika hypätä Tallinnan yllättävään yöelämään lämmittelemään hyvässä seurassa. Kannattaa kuitenkin pukeutua säiden mukaisesti.

CHOCOLATE CLUB

Tallinnan uusin yökerho avasi ovensa viime kuussa. Klubi tuo Tallinnan yöelämään makean mausteensa ja tarjoaa uudenlaisia elämyksiä. Pukukoodi kehottaa pukeutumaan vakuuttavasti (dress to impress).

CLUB MÜNT

Kolikkoklubi (münt = suom. kolik- ko tai yrtti) on etenkin nuorten suosiossa syystä että siellä drinkit maksavat oikeasti euron. Paikan mottona onkin ”raikas kuin moji- to ja maukas kuin minttu, mutta jättää taskunpohjalle enemmän kilisevää”.Paikansijaintieiparempi voisi olla ja DJ:t soittavat tasapuolisesti uusia ja vanhoja hittejä. Vanhastakaupungista tuskin löytyy paikkaa, jossa juhlinta olisi yhtä lompakkoystävällistä.

LIVEMUSIIKKIA

Tässä muutama paikka, joissa on tarjolla elävää musiikkia. Chicago 1933 löytyy aivan Vanhankaupungin rajalta. 1930-luvun USA-teemalla sukelletaan jazzklubitunnelmiin ja sitä musiikkipuolellakin on usein tarjolla. Kuumia Havannan rytmejä tapaillaan Cubanita Live Caféssa muun muassa vapaamuotoisilla latinalaistanssitunneilla. Muutenkin tarjolla on musiikkia kaukomaiden malliin. Von Krahl Bar sijaitsee samannimisen teatterin naapurissa. Paikka tunnetaan paikallisten vaihtoehtobändien estradina. Paikan uniikki ulkoinen ilme tukee vahvasti valittua musiikillista suuntausta. Pääsymaksu keikoille on noin 5–10 euroa, mutta ilmaisiltojakin on paljon.

Mistä löytää?

Chocolate Club, Mere pst 6 E, Tallinna.

Katso kartalta

Club Münt, Müürivahe 22, Tallinna

Katso kartalta

 Chicago, Aia 3, Tallinna.

Katso kartalta

Cubanita Live Café, Narva mnt 5, Tallinna

Katso kartalta

Von Krahl Bar, Rataskaevu 10/12, Tallinna.

Katso kartalta

 

TEKSTI MAARJA-LIISA MAHLA, KUVAT CUBANITA LIVE CAFE, VON KRAHL

Lue lisää samasta aiheesta

21.9.2023 | Vapaa-aika

Simple Session kerää Tallinnaan 100 maailmanluokan skeittaajaa ja BMX-pyöräilijää

Simple Session kerää Tallinnaan 100 maailmanluokan skeittaajaa ja BMX-pyöräilijää

Vanhassa kumitehtaan hallissa odottaa 800 neliöinen rata ja kaksipäiväiset kisat, joissa katsoja voi nauttia maailman huippuskeittaajien ja BMX-pyöräilijöiden taidonnäytteistä. … Lue lisää

21.9.2023 | Vapaa-aika

Tänä perjantaina tuhansia pyöräilijöitä Tallinnan kaduilla

Tänä perjantaina tuhansia pyöräilijöitä Tallinnan kaduilla

Huomenna 22.9. vietetään kansainvälistä autotonta päivää. Tilaisuuden kunniaksi auringon laskiessa tuhannet pyöräilijät kerääntyvät kaduille Tallinn Bicycle Weekin vuosittaiselle Tour … Lue lisää

18.9.2023 | Vapaa-aika

Maailmankylä KAMALAMMAS saapuu vanhaan kauppakaupunkiin 

Maailmankylä KAMALAMMAS saapuu vanhaan kauppakaupunkiin 

Kansainvälisten keittiöiden ruokiin ja kulttuuriin voi tutustua Rakveressa maanantaista lauantaihin (18.9. –23.9.). Festivaalipäivien aikana monet kaupungin ravintolat tarjoavat erikoislounastarjouksia. … Lue lisää

18.9.2023 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

2.9.–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 18.–23.9. KAMALAMMAS ruoka- ja kulttuurifestivaali, Rakvere 18.–24.9. Designin yö -festivaali, Tallinna … Lue lisää

16.9.2023 | Ostokset

Sunnuntaina kokoonnutaan syysmarkkinoille juhlistamaan virolaista leipää

Sunnuntaina kokoonnutaan syysmarkkinoille juhlistamaan virolaista leipää

Sunnuntaina 17.9. vietetään virolaisen leivän päivää Viron ulkoilmamuseossa. Markkinoilta voi ostaa laadukasta ja käsintehtyä leipää, kokeilla jauhojen valmistusta perinteisellä … Lue lisää

15.9.2023 | Vapaa-aika

Tarton pyörämaraton järjestetään tänä viikonloppuna

Tarton pyörämaraton järjestetään tänä viikonloppuna

Tänä viikonloppuna tuhannet pyöräilijät kilpailevat Etelä-Viron vuosittaisella Tarton maastopyörämaratonilla. Kilpailureitit ovat 21, 40 ja 86 kilometriä pitkiä. Lapsille on … Lue lisää

14.9.2023 | Vapaa-aika

Syyskuussa Viron toiseksi suurimmalla saarella nautitaan alkusyksyn rikkaasta tapahtumakalenterista

Syyskuussa Viron toiseksi suurimmalla saarella nautitaan alkusyksyn rikkaasta tapahtumakalenterista

”Vananaistesuvi” (suomeksi ”kypsien naisten kesä”) tarkoittaa Virossa alkusyksyn lämpimiä päiviä ennen siirtymistä syksylle tyypillisimpiin lämpölukemiin. Suomessa syksyisestä lämpöaallosta käytetään nimeä … Lue lisää

13.9.2023 | Vapaa-aika

Valotaideteokset syttyvät jälleen syksyn pimeydessä

Valotaideteokset syttyvät jälleen syksyn pimeydessä

Joka syksyinen valotaidetapahtuma ”Valo kävelee” (Valgus kõnnib) järjestetään tänä vuonna Kadriorgin, Tondiraban ja Paen puistoissa sekä Tallinnan vanhassakaupungissa. Tämänvuotinen … Lue lisää