Tuoretta tietoa Virosta
20.12.2016 | Ravintolat

Terveisiä Aasiasta

Terveisiä Aasiasta

TOAn keittiömestari Heimar Kuuskler on aasialaisen ruoan suurlähettiläs Virossa.

 

TOA eli Taste of Asia avattiin aiemmin tänä vuonna Rotermannin korttelissa. Se on lyhyessä ajassa valloittanut virolaisten sydämet vahvoilla ja tuoreilla mauillaan. Istuimme samaan pöytään paikan keittiömestari-omistajan Heimar Kuusklerin kanssa kartoittaaksemme TOAn suosion taustoja.

”TOA perustettiin, koska Tallinnassa ei ollut mielestäni yhtään asiallista aasialaista ravintolaa”, kertoi Kuuskler. ”Ja kun johonkin ryhtyy, täytyy homma hoitaa mahdollisimman hyvin.” Kuusklerin kokemukset aasialaisista ravintoloista ovat peruja Viron tv:lle kuvatun sarjan kuvausmatkoilta Thaimaahan, Singaporeen, Indonesiaan, Vietnamiin ja Malesiaan. Paitsi ideat, myös koko sisustus sekä kokit ovat Aasiasta.

“Katuruoka tarjoaa parhaan näytteen aasialaisesta keittiöstä ja sen halusin tuoda Viroon. Ihan kaikkea ei kuitenkaan voi tuoda kaukomailta. Joidenkin raaka-aineiden kanssa on ollut ongelmia ja siksi joitakin ruokia on jouduttu jättämään pois listalta. Vaikka periaatteessa olenkin lähiruuan kannattaja, viime kädessä laatu kuitenkin ratkaisee eikä kaikkea voi korvata paikallisilla tuotteilla”, selitti Kuuskler.

TOAn salissa pöydät ovat pitkiä ja tarkoitus on, että asiakkaat jakavat annoksiaan. Ravintolasta varataankin paikka, ei pöytää, ja istumaan saattaa joutua ventovieraan viereen. Tarkoituksena on luoda yhteisöllinen tunnelma ruokailuun ja samasta syystä hinnoittelu on edullista ja annokset tehty helposti jaettaviksi. Suosikkiannoksiksi ovat tulleet Pad Thai, Tom Yum -keitto ja kookos-katkaravut. Tom Yum on jo valmiiksi melko tulista, mutta halutessaan siihenkin voi lisätä pöytämausteena olevaa chiliä.

“Matkoillani panin merkille, että Aasiassa on myös vahva cocktail-kulttuuri, johon kuuluvat laadukkaat alkoholijuomat.” TOAssa juomalista keskittyy aasialaisiin makuihin ja leikittelee ruoka-annosten nimillä kuten Vod Kha -drinkistä voi päätellä. Myös jään laatuun on kiinnitetty huomiota. ”Laadukas jää ei sula juoman sekaan hetkessä eikä murskaannu herkästi. Meillä on oma jääkone, joka tekee hyvää jäätä.” Erityisesti Kuuskler pitää ginistä, joten luonnollisesti tarjolla on laaja valikoima laatuginejä ja myös erillinen GT-lista.

Lopuksi kysyimme Kuusklerilta, mikä sai hänet innostumaan juuri aasialaisesta keittiöstä. ”Minulla oli paljon kokemusta fine dining -ravintoloista ja halusin tehdä vaihteluksi jotain muuta, kokeilla uusia tekniikoita ja etenkin uusia makuja.” TOAssa Kuuskler pääsee toteuttamaan ideoitaan asiakkaiden iloksi ja samalla hän on tuonut Tallinnaan jotain aivan uutta. 

screen-shot-2016-12-20-at-11-31-09

Mistä löytää?

TOA – Taste of Asia, Rotermanni 2, Tallinna.
toa.ee

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

TEKSTI KRISTINA LUPP, KUVA TOA

Lue lisää samasta aiheesta

12.4.2024 | Ravintolat

Otepään maut -ruokatapahtuma esittelee Etelä-Viron kulinaarista elämää

Otepään maut -ruokatapahtuma esittelee Etelä-Viron kulinaarista elämää

Suosittu ruokafestivaali Otepää Maitsed (Otepään Maut) alkoi eilen. 11 päivää kestävän festivaalin aikana kuusi ravintolaa Otepäällä ja sen ympäristössä … Lue lisää

20.3.2024 | Ravintolat

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Maanantaina alkanut Saarenmaan ravintolaviikko esittelee saaren 13 huippuravintolaa. Erikoismenuita tarjoillaan koko tämän viikon ajan. Jos olet koskaan haaveillut kulinaarisesta … Lue lisää

17.3.2024 | Ravintolat

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Ravintola Giannin pöydät ovat kahden aikaan melkein kaikki varattuja. Saamme kuitenkin kahden hengen pöydän ikkunan vierestä. Mustat, nahkaiset tuolit … Lue lisää

16.3.2024 | Ravintolat

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Narva Kohvik on ollut avoinna vuodesta 1947 ja se on yksi Tallinnan vanhimmista kahviloista. Mikä on 76 vuotta pyörineen … Lue lisää

23.2.2024 | Ravintolat

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Viron itsenäisyyspäivän iltana 24. helmikuuta avautuu neljäkymmentä kotikutoista ravintolaa 175 kilometrin pituisen Peipsijärven rantatien varrella. Tapahtuma kantaa nimeä Täydenkuun … Lue lisää

15.2.2024 | Ravintolat

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Huomenna 16. helmikuuta alkava Foodlover -ravintolaviikko voi viedä varomattomalta kielen mennessään. Mutta onko sen väliä, kun on kysymys ruoasta. … Lue lisää

11.2.2024 | Ravintolat

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Katharinenthalin idyllinen kahvila sijaitsee 1800-luvulta peräisin olevassa entisessä vahdin talossa Kadriorgin puistossa. Kesäisin iso terassi on viihtyisä lisä, josta … Lue lisää

10.2.2024 | Ravintolat

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Tallinnan Maakri-kadulle vuonna 2018 valmistunut liikerakennuskokonaisuus on ainutlaatuinen. Yli sata metriä korkea tornitalo on sulautunut saumattomasti 1800-luvun historiallisten rakennusten … Lue lisää