Tuoretta tietoa Virosta
2.12.2015 | Vapaa-aika

Teekutsut Liisan kanssa

Teekutsut Liisan kanssa

Uusi näyttely johdattaa Liisan seikkailut ihmemaassa -kirjan maailmaan.

 

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta englantilaisen Lewis Carrollin Liisan seikkailut ihmemaassa-kirjan ilmestymisestä. Viron lastenkirjallisuuden keskuksen (Eesti Lastekirjanduse Keskus) uusinäyttelyAinaonteeaikaviittaa kirjan kuuluisaan teenjuontikohtaukseen.

Kuraattori Viive Noor kutsui näyttelyynkymmeniäkuvittajia, jotka tekivät kuvituksia kyseistä näyttelyä varten. Esillä on teoksia 72 taiteilijalta 19 maasta, muun muassa Italiasta, Valko-Venäjältä, Israelista ja Unkarista.

Värikkäiden ja hullunkuristen maalausten päähahmoina seikkailevat Liisan lisäksi Hassu Jänis,Irvikissa ja Hatuntekijä. Pienemmät vieraat voivat ihastella kuvitusten yksityiskohtia portaiden avulla.

Saliin on myös katettu hienoja teeastiastoja, ja pöydillä voi tutustua erilaisiin kirjaversioihin klassikkosadusta. Lasivitriinissä on esillä Nancy Wileyn luoma alkuperäinen Liisa-nukke.

Viron lastenkirjallisuuden keskus sijaitsee Vanhankaupungin sataman puoleisella laidalla,Paksun Margareetantorniavastapäätä.

 

Mistä löytää?

Eesti Lastekirjanduse Keskus, Pikk 73, Tallinna.

Näyttely on avoinna 28.11. asti. Ilmainen sisäänpääsy.

http://www.elk.ee

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT VIRON LASTENKIRJALLISUUDEN KESKUS

Lue lisää samasta aiheesta

19.3.2024 | Vapaa-aika

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tästä päivästä aina huhtikuun loppuun saakka joka tiistai klo 18.00 kaikenikäisiä pyöräilijöitä kutsutaan ilmaisille pyöräretkille. Reitit kulkevat pitkin poikin … Lue lisää

7.3.2024 | Vapaa-aika

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Virossa naistenpäivää juhlitaan antamalla kukkia ja lahjoja naisille. Jos miehiä ei muulloin näe kukkakaupoissa, on heitä naistenpäivän aamuna kukkakauppojen … Lue lisää

5.3.2024 | Vapaa-aika

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Eilen alkoivat viikon kestävät talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut Tallinnassa. Tapahtuma on suurin maailmassa järjestettävä talviuintikilpailu, johon osallistujia saapuu ympäri maailmaa. Tämänpäiväisen … Lue lisää

4.3.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.2.–30.3. Fotofest, Pärnu 4.–10.3. Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut, Tallinna 5.–9.3. TUJA 2024 -jazzfestivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu 7.3.–23.4. Tribute to Queen … Lue lisää

2.3.2024 | Vapaa-aika

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien Talvifestivaalilla(Kolkja Kelk ja Talveprääznik) saatetaan hyvinkin heittää hyvästit vuoden kylmimmälle vuodenajalle, jos säätiedotukset pitävät paikkansa. … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

26.2.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–29.2. Maukas Tartto -ravintolakuukausi, Tartto 23.2.–2.3. Nuorten ampumahiihdon MM-kisat, Otepää 25.–27.2. Dokumenttielokuvien sarja Ukraina. Murrosvuodet., Tartto 26.2. Elokuvan 20 … Lue lisää

23.2.2024 | Vapaa-aika

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Viron talvipääkaupunki Otepää toivottaa tervetulleeksi 500 nuorta ampumahiihtäjää 38 maasta Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) järjestämiin nuorten ja juniorien MM-kilpailuihin. Tehvandin … Lue lisää