Legendaarinen Birgitta-festivaali tuo 9.–18.8. Tallinnan Piritaan taas huipputason esityksiä. Musiikkiteatterifestivaali on tällä kertaa omistettu tapahtuman isälle Eri Klasille, jonka syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 80 vuotta. Keskiaikaisen luostarin muurien sisällä nähdään muun muassa Faust-ooppera ja Don Quijote -baletti.
Markkinahumua Pärnussa
Käsityömestarit ja taiteilijat kauppaavat luomuksiaan Pärnun Kiltapäivillä 9. ja 10. elokuuta. Käsityö- ja taidemarkkinoiden lisäksi tarjolla on lähiruokaa, musiikkia ja työpajoja. Tapahtuma järjestetään Maarja-Magdaleenan killassa, Steinerin puutarhassa ja keskustan pikkukaduilla.
Elokuun 20:s on Viron toinen syntymäpäivä
Viron uudelleen itsenäistymisen päivää vietetään tiistaina 20. elokuuta jo 28. kerran. Moni virolainen viettää tärkeää päivää ystävien ja perheen seurassa. Osa museoista on 20.8. suljettu, samoin pienempien liikkeiden aukioloissa saattaa olla muutoksia.
Unohdettu kala, joka oli kerran kuninkaiden herkku
Vuosittainen nahkiaisfestivaali järjestetään Narva-Jõesuussa huomenna kello 10–17. Tapahtumassa voi maistella erilaisia nahkiaisannoksia, ostaa kalaa mukaan, nauttia markkinahumusta ja livemusiikista. … Lue lisää
21.9.2023 | Ostokset
Designin yö -festivaali on käynnistynyt – Tänä vuonna ohjelma on runsas
Design-viikon ohjelma on monipuolinen. Festivaali tarjoaa muotia, muotoilua, taidetta, näyttelyitä, työpajoja, opastettuja kierroksia ja muotinäytöksiä. Alle listattu muutamia kiinnostavia … Lue lisää
16.9.2023 | Ostokset
Tallinnassa juhlitaan muotia ja muotoilua Designin yö -festivaaleilla
Maanantaina 18.9. starttaa suosittu viikon mittainen Designin yö -festivaali Krullin korttelissa Tallinnassa. Tapahtuma kerää yhteen teollisen muotoilun ammattilaisia ympäri … Lue lisää
Sunnuntaina 17.9. vietetään virolaisen leivän päivää Viron ulkoilmamuseossa. Markkinoilta voi ostaa laadukasta ja käsintehtyä leipää, kokeilla jauhojen valmistusta perinteisellä … Lue lisää
10.9.2023 | Ostokset
Stockmann viettää 30-vuotisjuhliaan näyttävästi
Torstaina 14.9. Tallinnan Stockmann viettää 30-vuotista taivaltaan näyttävästi monin tavoin ja tapahtumin. Tavaratalon johtaja Marge Türner kertoo, että kehitystyö … Lue lisää
2.9.2023 | Ostokset
Maaseutu saapuu tänään Tallinnaan
”Maaseutu saapuu kaupunkiin” –tapahtuma järjestetään tänään (2.9.) Põhjala-tehtaanalueella. Paikalla on yli 70 tuottajaa ympäri Viroa ja maaseudun antimia voi … Lue lisää
1.9.2023 | Mainos | Ostokset
Mainos Prisman syyskuun tarjoukset
25.8.2023 | Vapaa-aika
Kuutosen ratikalla Koplin perälle – Pohjois-Tallinnan kätketty boheemialue ja kulttuurikeskus
Põhjala-tehtaan boheemit putiikit Pohjois-TallinnanKoplin asuinalueella sijaitsevan Põhjala-tehtaan alueenvanhoista tehdashalleista ovat löytäneet kodin lukuisat luovan alan yrittäjät. Rouheassa tehdasmiljöössä tarjoavat … Lue lisää