Tuoretta tietoa Virosta
7.4.2015 | Ravintolat

Täytetyt lihapullat maistuivat

Täytetyt lihapullat maistuivat

Suomessa on keskusteltu lihapyöryköiden lihapitoisuuksista. The Baltic Guide osallistui keskusteluun testaamalla virolaisia eineslihapyöryköitä. Annoimme maun ratkaista.

Joitakin vuosia sitten Rakvere Lihakombinaat aloitti täytettyjen lihapyöryköiden teon. Tällä hetkellä heillä on viisi erilaista lihapullatuotetta, joista uusin on Lindströmin pihvin makuiset, täytetyt lihapyörykät. Nõo Lihatööstus tekee Lihavürst-tuotteita, joiden joukossa on lihapyöryköitä kymmenkuntaa erilaista laatua, osa niistä E-aineettomiakin. Tuotteet on pakattu suojakaasuun, joka takaa parin viikon säilyvyyden viileässä.

Testissä olleet tuotteet ovat suosittuja juhlapöydissäkin, joissa niitä voidaan tarjota esimerkiksi dippikastikkeiden kera. Ja monet maistuvat hyviltä myös kylminä.

Testattujen tuotteiden lihapitoisuus on vähintään noin puolet, parhaassa yli 71 prosenttia. Koska testissä oli mukana täytteellisiäkin pyöryköitä, on niissä kokonaislihapitoisuus alkaen 50 prosentista.

Testissä olisi ollut mahdollista saada maksimissaan 120 pistettä. Punajuuren maku näytti vetoavan testaajiin. Eniten pisteitä saivat ne pyörykät, joissa oli punajuurta. Kaikki testaajat eivät kuitenkaan pitäneet niistä. Tavalliset pyörykät jäivät häntäpäähän ja rasvattomimmat, broilerifileestä tehdyt kevyet lihapullat jäivät hännänhuipuksi, mutta niillekin löytyi kannattajia.

Voittaja arvioitiin mehukkaaksi ja mausteiseksi, toiseksi valittua pidettiin muun muassa lihaisana. 

 

Lue koko artikkeli:

https://www.fingler.com/embed/123185?fullscreen=true#41

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

20.3.2024 | Ravintolat

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Maanantaina alkanut Saarenmaan ravintolaviikko esittelee saaren 13 huippuravintolaa. Erikoismenuita tarjoillaan koko tämän viikon ajan. Jos olet koskaan haaveillut kulinaarisesta … Lue lisää

17.3.2024 | Ravintolat

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Ravintola Giannin pöydät ovat kahden aikaan melkein kaikki varattuja. Saamme kuitenkin kahden hengen pöydän ikkunan vierestä. Mustat, nahkaiset tuolit … Lue lisää

16.3.2024 | Ravintolat

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Narva Kohvik on ollut avoinna vuodesta 1947 ja se on yksi Tallinnan vanhimmista kahviloista. Mikä on 76 vuotta pyörineen … Lue lisää

23.2.2024 | Ravintolat

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Viron itsenäisyyspäivän iltana 24. helmikuuta avautuu neljäkymmentä kotikutoista ravintolaa 175 kilometrin pituisen Peipsijärven rantatien varrella. Tapahtuma kantaa nimeä Täydenkuun … Lue lisää

15.2.2024 | Ravintolat

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Huomenna 16. helmikuuta alkava Foodlover -ravintolaviikko voi viedä varomattomalta kielen mennessään. Mutta onko sen väliä, kun on kysymys ruoasta. … Lue lisää

11.2.2024 | Ravintolat

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Katharinenthalin idyllinen kahvila sijaitsee 1800-luvulta peräisin olevassa entisessä vahdin talossa Kadriorgin puistossa. Kesäisin iso terassi on viihtyisä lisä, josta … Lue lisää

10.2.2024 | Ravintolat

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Tallinnan Maakri-kadulle vuonna 2018 valmistunut liikerakennuskokonaisuus on ainutlaatuinen. Yli sata metriä korkea tornitalo on sulautunut saumattomasti 1800-luvun historiallisten rakennusten … Lue lisää

4.2.2024 | Ravintolat

Tartossa käynnistyi ravintolakuukausi 

Tartossa käynnistyi ravintolakuukausi 

Vuotuinen Maukas Tartto (Maitsev Tartu) -ravintolakuukausi alkoi kuluneella viikolla. Yhteensä 24 ravintolaa eri puolilla kaupunkia tarjoavat toinen toistaan maistuvampia … Lue lisää