Tuoretta tietoa Virosta
6.6.2012 | Ostokset

Täydellisen puvun metsästys

Täydellisen puvun metsästys

Täydellisen puvun metsästys

Räätäli Marco Lerman on ollut ammatissa yli 40 vuotta. Paljon on miehen mukaan muuttunut vuosien saatossa, ” joka päivä oppii jotain uutta, mutta monet perusasiat ovat myös pysyneet entisellään.”

Hänen asiakaskuntaansa on kuulunut niin presidenttejä kuin tavallisia tallaajia. Sujuvasti suomea puhuvan räätälin asiakkaista moni on suomalainen. Kansallisuuteen tai asemaan katsomatta Lerman on tehnyt kaikille puvut samoilla laatukriteereillä tarkasti mittojen mukaan.

Paitsi täysin räätälöityjä pukuja, saa Lermanilta myös vähän edullisempia mittapukuja. Niitä Lerman suosittelee kaikille kutakuinkin normaalin ruumiinrakenteen omaaville. ”Näen kyllä heti, kenelle mittapuku sopii ja kenelle ei. Niille, joille se ei käy, en sellaista missään tapauksessa tarjoakaan.”

Asiantuntevan räätälin avustuksella mittapuvusta tulee Lermanin mukaan yhtä hyvin istuva kuin täysin räätälin tekemästäkin. Päätimme testata, onko näin, ja kuinka homma käytännössä toimii.

Mittapuvun hankinta aloitettiin ottamalla suurpiirteiset mitat, joiden perusteella Lerman etsi sopivimman prototyypin mallivarastostaan. Jo sovitustakki näytti istuvan hyvin, mutta täydelliseen siinä oli vielä paljon säätämistä. Tarkka mittailu, neulojen avulla muotoilu, hihojen pituuksien tarkistus ja muiden yksityiskohtien hiominen otti aikaa puolisen tuntia, minkä jälkeen takki tuntui istuvan kuin hansikas. ”Ehkä viidelle prosentille ihmisistä valmis puku istuu hyvin, mutta minä kyllä löydän aina jotain korjattavaa, jolla istuvuus vielä paranee.” Lopuksi päätettiin kankaasta ja yksityiskohdista kuten nappirivien määrästä. Lerman kirjasi valinnat ja tarvittavat muutokset kaavakkeelle, jonka perusteella takki tilattaisiin Englannista. Housut Lerman kertoi tekevänsä itse ”tulevat paremmat ja nopeammin.”

Pari kuukautta myöhemmin puvun takki tuli Englannista. Hyvää työtä olivat tehtaalla tehneet, sillä takkia ei tarvinnut korjailla. Housut olivat myös hyvät, joten puku oli lahkeiden viimeistelyä vaille valmis. Ja täytyy todeta, että hyvä tuli.

Mittapuvun ostajalle riittää yleensä pari käyntiä Tallinnassa. Ensimmäisellä kerralla otetaan mitat ja tehdään tilaus, toisella kerralla varmistetaan, että tulos tyydyttää ja tehdään tarvittavat korjaukset. Ajan voi varata etukäteen puhelimella tai sähköpostilla. Toimitusaika on pari kuukautta. Räätälin täysin tekemää pukua täytyy lisäksi käydä sovittamassa välillä ainakin kertaalleen eli silloin saa hyvän tekosyyn kolmelle Tallinnan reissulle.

Mitä sitten puku Tallinnassa maksaa? Lerman arvelee, että hintaeroa Suomeen verrattuna on jonkin verran, mutta muistuttaa, että hintaan vaikuttaa erittäin paljon kangas. ”Hyvää ei ihan halvalla saa. Yleensä asiakkaani tilaavat pukuja hintaluokassa 800–1 000 euroa.”

Mistä löytää?

OÜ Marco Lerman, Liivalaia 28, Tallinna, puh. +372 6 466 733, +372 50 103 55, sähköposti: lerman@email.ee.

TEKSTI JUKKA ARPONEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV

 

Lue koko juttu näköislehdestä

Lue lisää samasta aiheesta

19.4.2024 | Ostokset

Kevät alkaa sisustusmessuilla

Kevät alkaa sisustusmessuilla

Sisustus- ja designmessut järjestetään Viron messukeskuksessa Tallinnassa 19.–21. huhtikuuta. Messuilta voi löytää uusia ideoita ja trendejä oman kodin, vapaa-ajan … Lue lisää

1.4.2024 | Mainos | Ostokset

Prisman huhtikuun tarjoukset

Mainos Prisman huhtikuun tarjoukset

30.3.2024 | Ostokset

Viinimessu kokoaa yhteen viinialan ammattilaiset ja -harrastajat

Viinimessu kokoaa yhteen viinialan ammattilaiset ja -harrastajat

Viinimessut järjestetään tänä vuonna jo kymmenettä kertaa. (4. ja 5. huhtikuuta) Tallinnan Kultuurikatelissa. Viron suurimmassa viinitapahtumassa on mukana satoja … Lue lisää

15.3.2024 | Ostokset

camera icon5
Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Urr & Nurr on perheomisteinen life­style-myymälä, josta löytyy kaikille kodin lemmikeille jotakin. Tarjolla on myös eläinaiheisia tuotteita ihmisille, kuten … Lue lisää

31.1.2024 | Ostokset

camera icon6
Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Viron makeisten ja suklaiden historian lyhyt oppimäärä Kalevin makeistehdas on Viron suurin ja vanhin makeisten valmistaja. Makeistehtaan ensimmäinen edelläkävijä … Lue lisää

6.1.2024 | Ostokset

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Tallinnan joulutori on avoinna vielä Loppiaisviikonlopun (6.–7.1.). Keskiaikaisessa miljöössä on helppo hellittää arjen kiireestä ja nauttia talvisista Raatihuoneentorin maisemista, … Lue lisää

22.12.2023 | Ostokset

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä avataan tänään 22.12. kello 17 juhlallisuuksineen Narvan raatihuoneentorilla. Tunnelmallinen joulukylä on avoinna aina Loppiaiseen 26.12. asti. Nelipäiväisen … Lue lisää

20.12.2023 | Ostokset

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Huomenna alkaa kolmipäiväiset joulumarkkinat UKU Keskuksessa Viljandissa. Tapahtuman järjestää paikallinen käsityöläisten ryhmä nimeltään Bonifatiuksen Kilta. Viljandin joulumarkkinat juhlivat tänä … Lue lisää