Tuoretta tietoa Virosta
4.10.2024 | Vapaa-aika

Tarton kaupunkimaraton juostaan lauantaina

Teksti Susanna Poikela

Kuva Adam Illingworth / Klubi Tartu Maraton

Tarton kaupunkimaraton juostaan lauantaina

 

Tarton kaupunkimaraton on vuosittain järjestettävä suosittu juoksutapahtuma, joka kerää osallistujia ympäri maailmaa. Tänä vuonna maraton juostaan lauantaina 5. lokakuuta. Osallistujat voivat valita täysmaratonin, puolimaratonin tai 10 kilometrin matkan. 

Tarton maratonilla reitti kulkee kaupungin läpi ja sen ympäristössä. Reitti koostuu vain yhdestä kierroksesta, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että juoksijoilla on aina edessä uudet maisemat. 

Tapahtuman aikana myös perheen pienimmille on järjestetty lastenjuoksuja. Lastenjuoksussa ei ole voittajia, vaan tärkeintä on osallistuminen ja yhdessä tekeminen. Osallistumismaksu on vain 4 euroa, ja jokainen saa osallistumisnumeroksi ykkösen. Maaliviivalla kaikkia odottaa hieno mitali ja vähän makeaa suupalaa. 

Tarton maratoniin voi osallistua myös virtuaalisesti 27.9.–13.10. välisenä aikana. Matkan voi juosta juuri silloin kuin se itselle parhaiten sopii missä tahansa lenkkipolulla tai vaikkapa Tarton maratonreitillä. Aikuisilla vähimmäismatka kerrallaan on 4,2 km. 

Perjantai-illan viihteellinen Friday Night Run juostaan päätapahtumaa edeltävänä iltana, perjantaina 4. lokakuuta. Tämä neljän kilometrin pituinen iltajuoksu on rento ja viihteellinen tapahtuma, jossa juostaan yhdessä pimeän aikaan Tarton keskustan läpi. Tapahtumassa korostuu ennen kaikkea yhteisöllisyys ja hyvä tunnelma, ja siihen voi osallistua kuka tahansa iästä tai kunnosta riippumatta.

Juoksukilpailuihin voi rekisteröityä Tarton maratonin kotisivuilla.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Friday Night Run juoksu kaupunkimaraton tapahtumat tapahtumat Tartossa tarton maraton tartto 2024 urheilu

10.5.2025 | Vapaa-aika

Silakkajuhlat Laon kylässä

Silakkajuhlat Laon kylässä

Kukapa ei rakastaisi korppujauhoissa pyöriteltyjä ja voissa paistettuja silakkafileitä! Tänään 10. toukokuuta niitä ja monia muita silakkaisia ruokia on … Lue lisää

8.5.2025 | Vapaa-aika

Corgi Fest -tapahtuman pääesiintyjiä ovat corgi-koirat

Corgi Fest -tapahtuman pääesiintyjiä ovat corgi-koirat

Sanotaan, että ihmiset voidaan jakaa kahteen kate”gorki”aan: niihin, jotka näkevät corgeja kaikkialla – jopa sanassa ”kategoriat”– ja sitten kaikkiin … Lue lisää

4.5.2025 | Ostokset

Perinteiset kevätmarkkinat täyttävät Tarton kadut

Perinteiset kevätmarkkinat täyttävät Tarton kadut

Tarton Kevätmarkkinat (Kevadlaat) keräävät vuosittain kävijöitä ympäri Viroa ja ulkomailta nauttimaan hyvästä ruoasta, laadukkaista käsitöistä ja juhlatunnelmasta. Vuoden 2025 … Lue lisää

3.5.2025 | Vapaa-aika

Pop-up saunat kuumenevat Narva-Jõesuussa

Pop-up saunat kuumenevat Narva-Jõesuussa

Sauna on olennainen osa suomalaista ja virolaista kulttuuria. Suomessa sauna löytyy lähes jokaisesta kodista, ja myös Virossa erityisesti maaseudulla … Lue lisää

18.4.2025 | Vapaa-aika

Baltian suurin maatalousnäyttely Maamess 

Baltian suurin maatalousnäyttely Maamess 

Maamess (24.–26.4) on Viron johtava maataloustapahtuma, josta on kasvanut myös koko Baltian suurin alan tapahtuma. Se kattaa laajasti maatalouden … Lue lisää

9.4.2025 | Vapaa-aika

airBaltic lentää tänä kesänä Tallinnasta 20 kohteeseen

airBaltic lentää tänä kesänä Tallinnasta 20 kohteeseen

Lentoyhtiö airBaltic tarjoaa tänä kesänä suoria lentoja Tallinnasta yhteensä 20 eri kohteeseen Euroopassa ja sen ulkopuolella. Laaja reittivalikoima palvelee … Lue lisää

27.3.2025 | Vapaa-aika

Uusi lasten leikkipaikka Tallinnan vanhaankaupunkiin

Uusi lasten leikkipaikka Tallinnan vanhaankaupunkiin

Jos etsit lomasi aikana lapsille sopivaa leikkipaikkaa Tallinnassa, sellainen löytyy aivan Vanhankaupungin puistonpuoleisen muurin kupeesta. Suurtüki-kadun vieressä sijaitseva Tornide … Lue lisää

20.3.2025 | Vapaa-aika

Suuri pelikuukausi PROTO:ssa 

Suuri pelikuukausi PROTO:ssa 

Suuri pelikuukausi PROTO:ssa on täydessä vauhdissa! Joka maaliskuu Keksintötehdas PROTO on täynnä erilaisia ​​pelejä, joista niin lapset kuin aikuisetkin … Lue lisää