Tuoretta tietoa Virosta
25.3.2020 | Viro

Verkkouutinen Tänään Virossa – ulkona liikkumista rajoitetaan heti, kauppakeskusten aukioloihin rajoituksia perjantaina

Tänään Virossa – ulkona liikkumista rajoitetaan heti, kauppakeskusten aukioloihin rajoituksia perjantainaVirossa leikkipuistot ovat olleet suljettuja maaliskuun loppupuolelta saakka.

Viron poikkeustilakomitea teki tiistai-iltana 24.3. uusia tiukempia päätöksiä keinoista, joilla pyritään hidastamaan koronaviruksen leviämistä Virossa.

Keskiviikosta 25.3. alkaen julkisella paikalla saa liikkua vain kahden metrin etäisyydellä toisistaan ja vain kaksi ihmistä kerrallaan. Sääntö ei koske perheitä tai julkisia tehtäviä suorittavia. Julkisilla paikoilla tarkoitetaan esimerkiksi leikki- ja urheilupuistoja, rantoja, ulkoilualueita ja luontopolkuja. Esimerkiksi Tallinnassa avoimet leikkipuistot suljettiin jo tiistaina. Kaksi metriä etäisyyttä tulee pitää myös julkisten tilojen sisätiloissa.

Perjantaista 27.3. alkaen kauppakeskukset suljetaan, mutta niissä olevat ruokakaupat, apteekit, teleoperaattoreiden myymälät, pankit ja apuvälinemyymälät voivat jäädä auki. Kauppakeskusten ravintoloissa sallitaan vain ulosmyynti (take away). Keskusten ovilla tulee olla desinfiointipiste.

Perjantaista alkaen kaikkien ravintoloiden ja kahviloiden tulee mennä kiinni viimeistään kello 22. Ruuan ulosmyynti ravintoloista ja kotiinkuljetus silti sallitaan tämän kellonajan jälkeen.

Perjantaina myös suljetaan vapaa-ajanviettopaikat, kuten keilaradat, biljardisalit ja aikuisten klubit.

Nyt voimaan tulevia rajoituksia arvioidaan uudelleen kahden viikon kuluttua.

Viron pääministeri, poikkeustilakomitean johtaja Jüri Ratas toteaa hallituksen tiistai-iltaisessa tiedotteessa: ”Pyydän kaikilta vielä voimakkaampaa ponnistelua koronaviruksen leviämisen estämisessä. Meidän tulee käyttäytyä ’me-yhteiskuntana’, ei ’minä-yhteiskuntana’. Mitä nopeammin koronaviruksen leviäminen loppuu, sitä nopeammin palaamme takaisin normaaliin elämänrytmiin.”

Viron terveysviranomaisten tiistaina päivitetyn tiedon mukaan koronavirustartunta on vahvistettu 369 ihmisellä. Sairaalahoitoa tarvitsee 28 potilasta, joista seitsemän on tehohoidossa. Potilaista viiden tila on kriittinen.

Tästä linkistä pääsee The Baltic Guiden koronavirusaiheiseen tietopankkiin.

 

Teksti ja kuva Silja Hurskainen

Lue lisää samasta aiheesta
eckerö line korona etäkoulu korona laivoilla koronavirus viro koulut kiinni koulut kiinni koronavirus koulut kiinni virossa viking line korona

22.11.2023 | Mainos | Viro

Mainosta Helsingin Sataman Länsiterminaali 2:ssa!

Mainos Mainosta Helsingin Sataman Länsiterminaali 2:ssa!

The Baltic Guide on tiivistänyt yhteistyötään Helsingin Sataman kanssa. Luomme yhdessä Länsiterminaali 2:een modernia mainosmaailmaa. Länsiterminaali 2:n uuden infoseinän … Lue lisää

22.11.2023 | Viro

Sukupuolten välinen palkkaero kasvaa Virossa

Sukupuolten välinen palkkaero kasvaa Virossa

Viron tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuonna 2022 naispuolisten työntekijöiden bruttotuntiansiot olivat 17,7 prosenttia pienempiä kuin miesten. Sukupuolten palkkaero kasvoi 2,8 … Lue lisää

21.11.2023 | Ostokset

Hintaero uusien ja vanhojen asuntojen välillä kasvaa

Hintaero uusien ja vanhojen asuntojen välillä kasvaa

Viron asuntomarkkinoilla eletään epävarmuuden aikoja, jotka toisaalta kannustavat ostajia tekemään kauppoja laskeneiden myyntihintojen takia ja toisaalta myyjiä varautumaan pidentyneisiin … Lue lisää

17.11.2023 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Polttoaineskandaali Riigikogussa Virossa kansanedustajilla on oikeus tankata polttoainetta autoonsa valtion piikkiin. Viron konservatiivisen kansanpuolueen (Ekre) kansanedustaja Kalle Grünthal on … Lue lisää

17.11.2023 | Mainos | Viro

camera icon5
Virossa viihtyy myös talvella

Mainos Virossa viihtyy myös talvella

Virossa vietetään tänä vuonna saunavuotta. Se on omistettu kaikille, jotka rakastavat saunomista tai haluavat tutustua saunakulttuuriin lähemmin. Sauna on … Lue lisää

17.11.2023 | Mainos | Viro

Uusi Tallinn Cardin sovellus – omatoimimatkailijan paras reissukaveri

Mainos Uusi Tallinn Cardin sovellus – omatoimimatkailijan paras reissukaveri

Oletko tulossa Tallinnaan (taas), mutta et tiedä, mitä tehdä kaupungissa? Haluaisitko käyttää vähemmän aikaa matkasi jokaisen vaiheen suunnitteluun ja … Lue lisää

10.11.2023 | Viro

Syyskuussa Aasiasta saapuvien matkailijoiden määrä kasvoi merkittävästi

Syyskuussa Aasiasta saapuvien matkailijoiden määrä kasvoi merkittävästi

Viron tilastokeskuksen mukaan maan majoitusliikkeissä yöpyi syyskuussa 2023 lähes 274 000 matkailijaa, mikä oli 5 prosenttia enemmän kuin viime … Lue lisää

9.11.2023 | Viro

The Baltic Guide kutsuu lukijansa joulunviettoon Viroon!

The Baltic Guide kutsuu lukijansa joulunviettoon Viroon!

Uusi The Baltic Guide -lehti on taas jakelussa ja on täynnä kiinnostavaa, viihdyttävää ja hyödyllistäkin luettavaa. Lehti on jakelussa … Lue lisää