Tuoretta tietoa Virosta
7.10.2021 | Kulttuuri

Tämän vuoden Euroviiisuvoittaja italialainen rockyhtye Måneskin esiintyy 13. maaliskuuta Tallinnassa

Teksti Timo Huttunen, kuva Andrei Chertkov

Tämän vuoden Euroviiisuvoittaja italialainen rockyhtye Måneskin esiintyy 13. maaliskuuta Tallinnassa

 

Måneskin esiintyy Tallinnassa Saku Suurhallissa 13. maaliskuuta 2022. Yhtyeen konserttikiertueen nimi on ”Loud Kids On Tour ‘22”. Måneskin voitti keväällä Eurovision laulukilpailun Rotterdamissa.

Måneskin on myös ensimmäinen italialainen rock-bändi, joka on noussut Iso-Britannian singlelistan kärkikymmenikköön peräti kahdella kappaleella. Lisäksi ahkerasti konsertoiva yhtye on kerännyt miljoonia katselukertoja Spotifyssa, iTunesissa ja YouTubessa.

Måneskin todisti jälleen sen, että Eurovision laulukilpailun voitto voi johtaa maailmanlaajuisesti menestyksekkäälle uralle. Måneskin osalta tämä on vieläkin merkittävämpää, koska yhtye ei ole klassinen pop-kokoonpano, vaan rock-bändi.

Måneskin aloitti toimintansa vuonna 2016. Laulaja Damiano, basisti Victoria, kitaristi Thomas ja rumpali Ethan tapasivat ja valitsivat yhtyeelle nimen Måneskin. Se tarkoittaa tanskaksi kuunvaloa. Nimeä ehdotti puoliksi tanskalainen Victoria.

Bändin soundia voidaan kuvata sekoitukseksi erilaisista musiikkityyleistä. Måneskin musiikissa on rokkia, räppiä ja hip-hopia, reggaeta, funkia ja popia.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Damiano Euroviisut Eurovision laulukilpailu konsertti Måneskin Rotterdam Saku Suurhall Tallinna

7.6.2023 | Kulttuuri

Haapsalussa on 15.–18. kesäkuuta Valkeiden öiden -musiikkifestivaali – tapahtumassa esiintyy maesto Neeme Järvi

Haapsalussa on 15.–18. kesäkuuta Valkeiden öiden -musiikkifestivaali – tapahtumassa esiintyy maesto Neeme Järvi

Haapsalun Valkeiden öiden -musiikkifestivaali (Haapsalu Valgete Ööde muusikafestival) tuo pikkukaupunkiin Tšaikovskin romanttisen hengen. Festivaalin korkeatasoinen ja monipuolinen musiikkiohjelma houkuttelee … Lue lisää

6.6.2023 | Kulttuuri

Käärijä esiintyy 17. kesäkuussa Tallinnassa!

Käärijä esiintyy 17. kesäkuussa Tallinnassa!

16.–17. kesäkuuta esiintyy Flex-festivaaleilla Euroviisuissa tunnetuksi tullut suomalainen kokeellinen rap-artisti Käärijä. Hänen hittinsä ”Cha Cha Cha” tullee hullaannuttamaan myös … Lue lisää

5.6.2023 | Historia

Kiek in de Kökin linnoitusmuseossa on avattu näyttely virolaisesta kahvilakulttuurista

Kiek in de Kökin linnoitusmuseossa on avattu näyttely virolaisesta kahvilakulttuurista

Kiek in de Kökin linnoitusmuseon Lyhyen jalan porttitornissa on avattu virolaisesta kahvilakulttuurista kertova ”Lõputu kohvijoomine” eli jatkuva kahvin juominen … Lue lisää

2.6.2023 | Kulttuuri

Huomenna on Tallinnassa virolaisten design-klassikoiden myyjäiset

Huomenna on Tallinnassa virolaisten design-klassikoiden myyjäiset

3. kesäkuuta kello 11–15 on Viron taideteollisuus- ja muotoilumuseon ETDM pihalla myyjäiset, joka kokoaa yhteen design-keräilijät ja -myyjät. Osana … Lue lisää

1.6.2023 | Vapaa-aika

Tallinnan vanhankaupungin päivät alkavat huomenna

Tallinnan vanhankaupungin päivät alkavat huomenna

Tallinna Vanalinna päevad eli Tallinnan vanhankaupungin päivät on suurin Vanhankaupungin kulttuuriperinnölle omistettu festivaali. Kaupunkilaisille ja matkailijoille on tarjolla erilaisia … Lue lisää

31.5.2023 | Historia

Viron vetovoimaisin museoviisikko

Viron vetovoimaisin museoviisikko

Viron Kansallismuseo (Eesti Rahva Muuseum ERM) sijaitsee Tartossa ja se on Viron museoista suurin. Museon kokoelmat esittelevät monipuolisesti Viron … Lue lisää

23.5.2023 | Vapaa-aika

Alkukesän tapahtumat Virossa

Alkukesän tapahtumat Virossa

27.5. Ruokamarkkinat Narvan maut Narvan kesäkauden avajaisia vietetään ruokamarkkinoiden merkeissä. Markkinoilla voi maistella eri ruokakojujen herkkuja kahden euron hintaan. … Lue lisää

23.5.2023 | Historia

Merten valtiaat saapuivat Lentosatamaan

Merten valtiaat saapuivat Lentosatamaan

Lentosatamassa avattiin kaksi kiehtovaa näyttelyä, joita molempia yhdistää meri ja rikkaudet. Toinen kertoo ensimmäisistä Itämeren seudun viikingeistä ja toinen … Lue lisää